Avaimet ja avainhallinta murroksessa – muista nämä viisi asiaa

Ammattimaisen avainpalvelun ABC -kirjan (Kiinteistömedia Oy) julkistustilaisuus järjestettiin torstaina 20.8. Sofia Bistrossa Helsingissä. Kiinteistömedia Oy:n ja Keyconin järjestämään miniseminaariin saapui viitisenkymmentä kutsuttua kiinteistö- ja turvallisuusalan asiantuntijaa kuulemaan avainturvallisuuden uusista tuulista.

Tilaisuudessa kuultiin asiantuntijapuheenvuorot Mirva Viljakaiselta (KeyCon), Mats Fagerströmiltä (Helen-konserni), Kari Niemeltä (Premico Kodit) ja Aku Pänkäläiseltä (Finanssiala ry). Myös Kiinteistömedia Oy:n Maria Kangasluoma oli mukana kertomassa Ammattimaisen avainpalvelun ABC -oppaasta.

Tilaisuudessa kuultujen asiantuntijoiden sanoma kiteytyi muutamaan perusasiaan:

  1. Avaimet ja avainhallinta ovat olleet valtavassa murroksessa viime vuosina. Perinteisten, mekaanisten avainten rinnalle on tullut erilaisia elektronisia avaimia. Uusia avainratkaisuja tarvitaan, koska tilojen käyttö monipuolistuu ja käyttäjämäärät kasvavat (mm. julkiset tilat), samalla kun turvallisuusvaatimukset tiukentuvat.
  2. Elektronisten avainten/tunnisteiden käytöllä on mahdollista parantaa kiinteistön turvallisuutta. Yksittäisiä avaimia ei tarvita niin paljon kuin ennen, ja toisaalta eri avainten käyttöä voidaan seurata. Myös avaimen kuoletus on helppoa, eikä lukkoja tarvitse välttämättä enää sarjoittaa uudelleen avainten kadotessa.
  3. Avainturvallisuuteen vaikuttaa paitsi avainten käyttö myös niiden oikea säilytystapa. Avaimia on säilytettävä asianmukaisesti avainsäilöissä ja -kaapeissa. Reittiavainten käyttö lisääntyy ja vähentää tarvetta yleisavaimille, joiden käyttöön liittyy aina suuri turvallisuusriski. Myös Finanssiala ry:n suojeluohjeet asettavat velvoitteita avainten säilytykselle.
  4. Avainhallinta kannattaa antaa ammattilaisen hoidettavaksi. Avainhallintaan tarvitaan 2020-luvulla vahvaa asiantuntemusta. Avainhallintaa hoitavan tahon osaaminen ja toiminnan laatu kannattaa varmistaa. Tänä päivänä avainpalvelun on myös oltava joustavaa (esim. avaimenluovutus toimistoaikojen ulkopuolella). Turvallisuusalan ammattilainen kannattaa pyytää apuun, kun tulee tarve löytää turvallinen, nykyaikainen ratkaisu yrityksen avainhallintaan.
  5. Avainhallinnassa on täytettävä lakisääteiset velvoitteet. Avainhallinnassa tulee huomioida tietosuojalainsäädäntö sekä muut lakisääteiset velvoitteet. Järjestelmää muuttavia töitä, eli esimerkiksi lukitusjärjestelmän pääkäyttöä, saavat tehdä nykyään vain turvallisuusalan elinkeinoluvan saaneet yritykset.

Tilaisuudessa esiteltiin yleisölle heinäkuussa ilmestynyt Ammattimaisen avainpalvelun ABC -opas. Mirva Viljakaisen kirjoittama opas on tiivis johdatus ammattimaiseen avainpalveluun ja sen hankintaan. Oppaassa käydään läpi avainhallinnan perusteet ja avainturvallisuuden käsitteet, avainpalvelussa huomioitavat asiat, lakien, viranomaismääräysten ja tietosuojan huomioiminen avainhallinnassa sekä mahdollisuudet avainhallinnan automatisointiin ja organisoimiseen. Oppaan on kustantanut Kiinteistömedia Oy, ja sitä voi tilata Kiinteistömedian verkkokaupasta www.kiinteistomedia.fi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

jätekeräys

19.5.2023

Jätekeräys kuntoon pienellä pihalla

As Oy Porvoon Rauhankatu 39 uusi jäteastiansa kolme vuotta sitten. Vanha jätepiste sijaitsi talon seinustalla ja oli siten paloturvallisuusriski. Jätelain muutokset voivat tuottaa vaikeuksia erityisesti pienille taloyhtiöille, mutta ratkaisuja löytyy.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

latauspisteet

2.11.2023

Laki määrää taloyhtiöt asentamaan latauspisteitä

Laki määrää taloyhtiöitä asentamaan kiinteistöihinsä sähköajoneuvojen latauspistevalmiuden. Taloyhtiöt eivät ole velvoitettuja tekemään latauspaikkoja, vaan yksinomaan valmiudet sellaisen asentamiseksi. Uusi laki on aiheuttanut taloyhtiöille päänvaivaa.

Tilaajille

kompostointi

31.5.2023

Kerrostalossakin voi kompostoida

Kuopiolainen As Oy Tasavallankatu 8 kompostoi biojätteensä. Alun perin taloyhtiössä päätettiin ryhtyä kompostoimaan jätemaksujen pienentämiseksi, mutta kaupan päälle saatiin kompostin tuottama puutarhamulta. Kompostoiminen on hyvä ratkaisu pienille taloyhtiöille.

nettiyhteys taloyhtiölle

9.11.2023

Kaupallinen yhteistyö

Viisi vinkkiä nettiyhteyden hankkimiseen taloyhtiöille

Millaisia asioita taloyhtiön laajakaistan valinnassa kannattaa ottaa huomioon? Entä mistä kaivaa lisätietoa, kun nettiliittymien sanasto hämmentää? DNA Taloyhtiöpalvelun ammattilaistiimi auttaa valitsemaan sopivimmat palvelut taloyhtiölle.

DNA ja Wattinen

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti