Asuntosijoittaminen – ilmainen lounas?

Omaan asuntoon sijoittaminen on suosittu suomalainen pitkäaikaisen säästämisen muoto. Viime aikoina suosioon on noussut myös vuokralle tarjottava asunnon ostaminen, eli asuntosijoittaminen.

Asuntosijoittamisesta on puhuttu viime aikoina paljon. Vaikka asuntosijoittamisessa on riskejä, monelle se on järkevä tapa kartuttaa varallisuutta.

Kun kuuntelee Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Tommi Rytköstä, tulee mieleen, että vaikka omaa asuntoa ostaessa tunteet veisivätkin järjestä voiton, asuntosijoittamisessa järjen pitää ehdottomasti voittaa.

– Kaikki asunnot eivät sovi sijoitukseksi, siksi oston perustelu pitää onnistua faktoilla. Parhaimmista sijoituskohteista kilpaillaan hanakasti, joten uutta sijoitusasuntoa pohtivan kannattaa perehtyä huolellisesti asuntomarkkinoihin ja alueen hinta- ja vuokratasoon. Suuri osa suomalaisten kotitalouksien varallisuudesta on jo kiinni omassa kodissa, joten hajautusmielessä kaikkia sijoitusvaroja ei välttämättä kannata laittaa seiniin – osa olisi syytä sijoittaa muihin omaisuusluokkiin.

Mitä jää viivan alle?

Rytkönen kertoo, että asuntosijoittamisen tuoton voi laskea melkein yhtä monella tavalla kuin on asuntosijoittajiakin.

– Jätetään tässä yhteydessä asunnon arvolla spekulointi syrjään ja puhutaan taloyhtiöstä, vuokralaisprofiilista ja oman pääoman tuotosta – ja ennen kaikkea sijoitusstrategiasta: siitä miksi ylipäänsä haluaisi sijoittaa asuntoihin.

Asuntosijoittaminen on yksi harvoista sijoittamisen muodoista, jossa varsin maltillisella riskinotolla on järkevää harkita lainan ottamista ja antaa vieraan pääoman työskennellä oman varallisuuden kartuttamiseksi.

Rytkönen muistuttaa, että tyypillinen suomalainen asuntosijoittaja omistaa 1–2 asuntoa eikä johda toimintaansa excel-laskukaavojen kautta. Hän sanoo jopa hieman vierastavansa koko asuntosijoittajatermiä.

– Suomen kielen sana sijoittaja saattaa tuoda mieleen ahnaan spekulantin, josta suomalainen asuntosijoittaja on todella kaukana.

– Jos pohtii lähtemistä asuntosijoittajaksi, on syytä muistaa, että muista sijoitusmuodoista poiketen asuntosijoittaja joutuu tai pääsee tekemisiin ihan oikeiden ihmisten ja heidän elämäntilanteidensa kanssa. Eli kaupan päälle saa sosiaalisen harrastuksen. Vuokralaisvalinnalla on keskeinen osa onnistumisessa: kun löytää vuokralaisen, joka kohtelee asuntoa kotinaan, on jo pitkällä. Toisaalta puhelin saattaa pirahtaa lauantai-iltana, että jääkaappi on pamahtanut.

Rytkönen muistuttaa, että jos helppoutta hakee, voi ostaa vaikka rahastoja.

– Mutta jos ymmärtää mihin on lähtemässä, saa harrastuksen, jossa pitkällä tähtäimellä pääsee vaurastumaan. Hyvä vuokralainen, joka kohtelee asuntoa kuin omaa kotiaan, vähentää stressiä myös merkittävästi.

Hänen mielestä pitkäaikaisena säästömuotona se on joka tapauksessa oiva.

– Asuntoon sijoittaminen on konkreettinen, kuukausittaista kassavirtaa tuottava ja jotenkin perisuomalainen tunnetason juttu. Eduista voi myös nauttia enemmän, kun minimoi riskejä, valitsee huolella niin asunnon kuin vuokralaisenkin ja jos lainaa on, varautuu myös korkotason nousuun.

Säästöpankki on Suomen vanhin pankkiryhmä, jonka asiakkaana on 470 000 suomalaista kotitaloutta, pk-yritystä tai maatilataloutta. Asiakkailleen Säästöpankkiryhmä tarjoaa kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palvelut. Säästöpankkiryhmään kuuluu 23 Säästöpankin lisäksi Sp-Rahastoyhtiö, Sp-Henkivakuutus, Säästöpankkien Keskuspankki Suomi Oy, kiinteistönvälitysketju Sp-Koti ja Säästöpankkiliitto Osk. Säästöpankkiryhmä työllistää n. 1155 ihmistä eri puolilla Suomea. www.saastopankki.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa

22.1.2025

Vuokranantajat uskovat asuntosijoittamisen houkuttelevuuden kasvuun

Kyselyn mukaan yli puolet yksityisistä vuokranantajista uskoo, että asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa seuraavan 5–10 vuoden aikana. Suurimpina kilpailutekijöinä vuokraustoiminnassa pidetään asunnon sijaintia, vuokran tasoa ja vuokralaistyytyväisyyttä.

aurinkopaneelien asennus

25.2.2025

Aurinkopaneelit voi asentaa myös osakkaan muutostyönä

Jos osakas haluaa hankkia aurinkopaneelit omana muutostyönään eli ilman, että taloyhtiö on mukana hankkeessa, osakkaan on tärkeää noudattaa taloyhtiön asettamia reunaehtoja. Osakkaita on kohdeltava yhdenvertaisesti, eikä muutostyöstä saisi aiheutua kustannuksia taloyhtiölle tai muille osakkaille.

sähkösopimuksen kilpailuttaminen

2.10.2024

Viisi vinkkiä sähkösopimuksen kilpailuttamiseen

Moni taloyhtiö miettii tänäkin syksynä sähkösopimuksen kilpailuttamista. Hinnan lisäksi tärkeitä valintakriteerejä ovat energiayhtiön maine, asiakaspalvelun taso sekä sopimuskäytännöt. Maltti on valttia, sillä taloyhtiön sähkösopimuksesta irtautuminen kesken sopimuskauden on hankalampaa kuin kuluttaja-asiakkailla.

Hallituksella ja isännöitsijällä on laaja oikeus perehtyä asunto-osakeyhtiön kirjanpitoon.

31.3.2025

Kenellä on oikeus perehtyä asunto-osakeyhtiön kirjanpitoon?

Asunto-osakeyhtiöiden kirjanpito on olennainen osa yhtiön hallintoa ja taloudenhoitoa. Sen avulla seurataan yhtiön taloudellista tilannetta, varmistetaan oikea varojen käyttö sekä mahdollistetaan osakkaiden ja muiden sidosryhmien tiedonsaanti.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti