
Työtaistelut hidastavat helmikuun Kiinteistölehden jakelua
Lehden helmikuun numero ilmestyy torstaina 23. helmikuuta, mutta sen jakelu lukijoille voi viivästyä merkittävästi. Painettu lehti voi saapua postiluukuista vasta kahden viikon päästä.
Maaliskuussa vanhojen asuntojen* kauppoja tehtiin 3 % enemmän kuin maaliskuussa 2016. Maaliskuu oli kuitenkin työpäiväkorjattuna viime vuoden maaliskuuhun verrattuna heikompi kauppakuukausi, sillä nyt työpäiviä oli kaksi enemmän kuin vuosi sitten.
Pääkaupunkiseudulla** vanhojen asuntojen kauppamäärät nousivat maaliskuussa 10 % vuoden takaisesta. Helsingissä nousua maaliskuuhun 2016 verrattuna oli 11 %, Espoossa 10 % ja Vantaalla 4 %. (Luvut perustuvat KVKL:n ylläpitämään Hintaseurantapalveluun, johon suurimmat välitysliikkeet toimittavat kauppatietonsa.)
Muista kymmenen suurimman kaupungin joukosta prosentuaalisesti suurinta kasvua maaliskuun 2017 vanhojen asuntojen kauppamäärissä nähtiin muun muassa Jyväskylässä (+16 %), Kouvolassa (+15 %) ja Lahdessa (+12 %). Kymmenen suurimman kaupungin joukosta kauppamäärät laskivat Kuopiossa (-13 %) ja Tampereella (-5 %).
Helsingissä kerrostaloasunnot kävivät maaliskuussa hyvin kaupaksi. Erityisesti neliöitä myytiin maaliskuussa enemmän kuin vuosi sitten (38 kpl, +54 %). Vantaalla rivitaloasuntoja myytiin enemmän kuin vuosi sitten maaliskuussa (23 kpl, +38 %).
Myös Espoossa isommat asunnot kasvattivat maaliskuussa myyntimääriänsä: kerrostaloneliöitä myytiin 37 % (+26 kpl) enemmän kuin viime vuonna ja myös omakotitalokauppoja tehtiin runsaasti (47 kpl, + 52 %).
”Maaliskuussa pääkaupunkiseudulla omakotitalojen kauppamäärät kasvoivat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ainoastaan Espoossa. Omakotitalojen hinnat nousivat viime vuoden maaliskuuhun verrattuna Espoossa 4 %, mikä on lähellä koko Suomen yleistä hintakehitystä. Huhti-, touko- ja kesäkuu ovat perinteisesti pientalokauppojen vilkkainta aikaa, ja uskomme pientalokaupan kehittyvän nousujohteisesti muun asuntokaupan rinnalla”, Huoneistokeskuksen vt. toimitusjohtaja Lea Jokinen sanoo.
Vuoden 2017 ensimmäisellä vuosineljänneksellä Suomessa myytiin 6 % enemmän vanhoja asuntoja kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Työpäiväkorjattuna muutos on 3 %.
Vanhojen kerrostalokaksioiden neliöhinnat nousivat maaliskuussa 2017 Suomessa 5 % (+136 €/m2) vuoden 2016 maaliskuusta. Kymmenen suurimman kaupungin joukossa suurin vanhojen kerrostalokaksioiden neliöhintojen nousu oli tämän vuoden maaliskuussa Espoossa (+13 %). Hinnan nousua Espoossa selittää osaltaan se, että tämän vuoden maaliskuussa myytiin 2000-luvulla rakennettuja asuntoja suhteessa enemmän kuin vuosi sitten. Helsingissä neliöhinnat nousivat maaliskuussa 2 % vuoden takaisesta ja Vantaalla puolestaan laskivat 6 %.
Kotitaloudet nostivat helmikuussa 2017 uusia asuntolainoja 1,3 miljardin euron edestä, mikä on lähes yhtä paljon kuin vuotta aiemmin helmikuussa.
Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 1,14 % ja laskennallinen marginaali 1,11 %. Asuntolainojen keskikorko on laskenut hieman vuodentakaisesta (0,09 %-yksikköä). Kotitalouslainoista oli helmikuun lopussa kulutusluottoja 14,6 miljardia euroa ja muita lainoja 16,4 miljardia euroa. (Lähde: Suomen Pankki)
*Vanhat asunnot sisältävät kaikki kerrostalo-, rivitalo- ja omakotitaloasunnot, mutta eivät tontteja, autotalleja tai loma-asuntoja. Luvut perustuvat KVKL:n ylläpitämän Hintaseurantapalvelun tietoihin.
**Pääkaupunkiseutuun luetaan mukaan Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen
Lehden helmikuun numero ilmestyy torstaina 23. helmikuuta, mutta sen jakelu lukijoille voi viivästyä merkittävästi. Painettu lehti voi saapua postiluukuista vasta kahden viikon päästä.
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa 1,7 prosenttia tammi-maaliskuussa vuodentakaiseen nähden, kertoo Tilastokeskus. Vuokrat nousivat pääkaupunkiseudulla 1,0 ja muualla Suomessa 2,1 prosenttia.
Helsingin Etelä-Haagassa sijaitsevassa taloyhtiössä toteutettiin maalaushanke vaihtoehtoisella tavalla. Taloyhtiön kuluneet porraskäytävät saivat uuden ilmeen maalariopiskelijoiden käsissä.
Vapaaehtoiset talotsempparit järjestävät toimintaa As Oy Koivistonmäen ikäihmisille Riihimäellä. Aivojumpparyhmä kokoontuu viikoittain huoltamaan osallistujien muistia liikunnan ja visailun parissa. Muistiklubiin ovat tervetulleita kaikki.
Tähtiartikkeli
Tilaajille
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään