Asunnottoman polku tukiasunnosta vuokralle on hidas

Vastuu asunnottomista on siirtynyt valtiolta kunnille. Hallitusohjelmassa tavoite on puolittaa asunnottomuus kuluvalla vaalikaudella. Keskeisten kaupunkiseutujen, palveluntuottajien ja järjestöjen kanssa on aloitettu yhteistyöohjelma, kirjoittaa Yle.

Ympäristöministeriön entinen erityisasiantuntija Peter Fredriksson pitää tavoitetta oikeansuuntaisena, mutta toimeenpanoltaan epäuskottavana. Asunnottomuus on uusiutuva ilmiö, ja nykyisenlainen politiikka vaarantaa vuosien työn, jolla asunnottomuus on saatu laskemaan Suomessa. Valtiolta vaadittaisiin yhteistyötä eikä katsomossa istumista, Fredriksson sanoo.

Tällä hetkellä asunnottomia on Suomessa noin 5 000, joista 2 000 asuu Helsingissä. Euroopan maista Suomi on ainoa, jossa asunnottomien määrä on saatu laskuun. Ulkopuolisen arvioinnin mukaan asunnottomuus on saatu laskemaan aiempien asunnottomuusohjelmien ansiosta.

Rahapulan seuraukset

Nykyisen politiikan seurauksena asunnottomuus voi kääntyä uudelleen nousuun, Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksen toiminnanjohtaja Sanna Tiivola sanoo. Hän pitää perusongelmana kuntien rahapulaa. Tiivola myös muistuttaa, että asuntojen järjestäminen asunnottomille ei ole kunnille lakisääteistä, vaan laki velvoittaa vain tilapäisen hätämajoituksen tarjoamista.

Helsingin kaupungin asunto-ohjelmapäällikkö Mari Randellin mukaan asunnottomuustyö on murroksessa. Tällä hetkellä tarvitaan palvelutyön kehittämistä rakennusinvestointien sijaan. Polut tukiasunnoista tavallisiin vuokra-asuntoihin ovat hitaita. Lisää resursseja tarvitaan asunnottomuuden sosiaalityön kehittämiseen, kuten talous- ja velkaneuvontaan sekä päihde- ja mielenterveystyöhön, Randell sanoo. Hänen mukaansa Helsingin asunnottomien auttamiseksi ei tarvita uutta erityistä asuntorakentamista, vaan heille järjestyy tilaa nykyisistä tukiasunnoista ja tavanomaisesta asuntokannasta. Tavanomaisen asuntorakentamisen ja erityisesti kohtuuhintaisen Ara-vuokratuotannon pitäminen korkealla tasolla hyödyttää myös asunnottomia, Randell lisää.

Lue lisää täältä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

7.11.2025

Sähköautojen latauslaitteiden myynti laski – hidaslataus kasvoi reippaasti

Kiinteistöihin asennettavien sähköauton latauslaitteiden alkuvuoden myynti oli syyskuun lopussa 20 616 kappaletta. Se on 5,9 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hidaslatauslaitteiden myynti sen sijaan kasvoi 5,0 prosenttia.

25.3.2025

Kevättalkoot suunnitteilla? Keräysautot jälleen liikkeellä

HSY:n keräysautot vastaanottavat maksutta kotitalouksien vaarallista jätettä sekä metalli-, sähkölaite- ja elektroniikkaromua. Kierrätyskeskuksen keräysautoon voi tuoda uudelleenkäyttöön sopivaa, hyväkuntoista kodin käyttötavaraa.

sähköautojen latauslaitteiden myynti laski

27.1.2025

Sähköautojen latauslaitteiden myynti laski toista vuotta peräkkäin

Kiinteistöihin asennettavia sähköautojen latauslaitteita myytiin viime vuonna noin 30 000 kappaletta. Se on 13,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hidaslatauslaitteiden myynti piti pintansa ja jopa kasvoi hieman.

25.3.2025

Pyörävarkauksien määrä jatkoi laskuaan

Pyörävarkauksia tehtiin viime vuonna vähemmän kuin edellisvuonna. Toisaalta varastetuista pyöristä maksetut korvaukset jatkoivat kasvuaan. Kasvanutta korvaussummaa selittää sähköpyörien ja kalliiden polkupyörien yleistyminen, kertoo Finanssiala.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti