Asumisen energiankulutus laski toista vuotta peräkkäin

Asumisen energiankulutus laski vuonna 2018 noin yhdellä terawattitunnilla edellisvuoteen verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Lämmitysenergian tarvetta laski edellistä vuotta lämpimämpi sää. Toisaalta asuntojen lukumäärä ja tilavuus kasvoivat.

Asumiseen kului vuonna 2018 vajaa 66 terawattituntia energiaa. Kulutus laski jo toista vuotta peräkkäin, mutta vuosikymmenen aikana asuminen on kuluttanut vähiten energiaa vuonna 2015, joka olikin ennätyslämmin.

Asuinrakennusten lämmityksen osuus asumisen energiankulutuksesta oli noin 68 prosenttia. Käyttöveden lämmitykseen kului 15 prosenttia sähkölaitteiden, ruoan valmistuksen ja valaistuksen osuuden ollessa yhteensä 13 prosenttia. Saunojen lämmittämiseen kului peräti viisi prosenttia kaikesta asumisen energiankulutuksesta.

Energianlähteistä kolmannes oli sähköä, vajaa kolmannes kaukolämpöä ja noin viidennes puuta. Asuinrakennusten tilojen lämmityksen yleisimmät energianlähteet olivat kaukolämpö, sähkö ja puu, joilla katettiin 82 prosenttia tilojen lämmityksestä. Seuraavaksi yleisin lämmitysenergian lähde oli lämpöpumppuenergia.

Kaikesta energian loppukäytöstä asumisen osuus on keskimäärin 20 prosenttia.

Lue lisää Tilastokeskuksen tilastojulkistuksesta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vanhojen osakeasuntojen hinnat

27.10.2023

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 7,3 prosenttia edellisestä vuodesta ja 2 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kertoo Tilastokeskus. Erityisesti hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla. Uusien asuntojen kauppa käy yhä heikosti.

taloyhtiöiden kustannukset

12.9.2023

Indeksitalo-tutkimus: Taloyhtiöiden kustannukset nousseet laajasti

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänäkin vuonna tuntuvasti, ja nousu on ollut aiempaa laaja-alaisempaa. Vertailun kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Järvenpää ja Hämeenlinna. Sähköenergia on halventunut, mutta perusmaksut ja siirtohinnat nousseet.

tyhjät vuokra-asunnot

29.9.2023

KTI: Tyhjien asuntojen määrä kääntyi laskuun

Tyhjillään olevien vuokra-asuntojen osuus laski kesällä lähes kaikissa suurissa kaupungeissa viime kevääseen verrattuna. Ainoastaan Vantaalla tyhjien asuntojen osuus jatkoi nousuaan.

29.12.2022

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat marraskuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat marraskuussa ympäri Suomea. Suurista kaupungeista hinnat laskivat eniten Helsingissä ja Tampereella. Suurten kaupunkien ulkopuolella hinnat laskivat maltillisemmin.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti