Asuminen

Asuminen-osioon on koottu yleisiä taloyhtiössä asumiseen liittyviä aiheita.

Sivu 22

4.10.2022

Säilytä polttopuut oikein

Polttopuille kannattaa etsiä hyvä, lukollinen säilytyspaikka, sillä niitä varastetaan joka vuosi. Puut kannattaa säilyttää paikassa, jossa ei ole palavaa materiaalia ympärillä. Polttopuut voi myös vakuuttaa.

3.10.2022

Isot työkalut käyttöön lainaamalla

Kymmenen helsinkiläistä taloyhtiötä kokeilee yhteistä tavaralainaamoa, josta voi noutaa tarvitsemansa laitteen lainaan sovelluksen avulla. Muun muassa höyrypuhdistimen ja tekstiilipesurin lainausmahdollisuus on kiinnostanut asukkaita.

on pieni taloyhtiö

30.9.2022

Taloyhtiökuplan käsittelyssä pienet taloyhtiöt

Taloyhtiökupla-podcastin uusimman jakson aiheena ovat pienet taloyhtiöt. Pienellä taloyhtiöllä tarkoitetaan usein rivitaloista, paritaloista tai erillistaloista koostuvia yhtiöitä. Mitä erityispiirteitä niillä on ja miten asunto-osakeyhtiölaki niihin suhtautuu?

omakotitalo

26.9.2022

Suomalainen haaveilee yhä omakotitalosta

Suomalaisten unelmakoti on edelleen omakotitalo, selviää LähiTapiolan kyselystä. Talon halutaan olevan omistusasunto ja sijaitsevan luonnon ja palveluiden lähellä. Esteenä unelmille on kuitenkin usein raha.

vuokralainen asunnon vuokraus

16.9.2022

Vuokra-asujat haluavat tietää talonsa hiilijalanjäljen

Puolet vuokralla asuvista haluaisi tietää oman kotitalonsa hiilijalanjäljen. Useampi kuin joka toinen olisi valmis maksamaan korkeampaa vuokraa, jos se auttaisi taloyhtiötä pienentämään hiilijalanjälkeään. Sijoittajien kannattaa siis investoida kestävyyteen sijoituksissaan.

on pieni taloyhtiö

16.9.2022

Taloyhtiökupla syventyy iäkkäiden asumiseen

Kiinteistöliiton Taloyhtiökupla-podcastin uusimmassa jaksossa puhutaan ikääntyneiden asumisesta. Suomen väestö ikääntyy vauhdilla, ja iäkkäille sopivia asuntoja ja asuinympäristöjä tarvitaan jatkossa yhä enemmän.

nestekaasulämmitin

15.9.2022

Huolellisuutta nestekaasulämmittimien käyttöön

Suomalaiset ovat alkaneet hankkia talven varalle lisälämmittimiksi nestekaasulämmittimiä. Tukes ja SPEK muistuttavat, että kaasulaitteet täytyy huoltaa ja niitä täytyy käyttää oikein, jotta palo- ja häkävaaralta vältytään.

ilmastoviisas taloyhtiö

12.9.2022

Ilmastoviisautta taloyhtiöille

Suomen Kiinteistöliitto on käynnistänyt Ilmastoviisas taloyhtiö -kiertueen, jossa vieraillaan yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen. Kiertueella keskustellaan taloyhtiöiden kanssa ja kartoitetaan yhdessä parhaita ilmastoviisaita tekoja asumisessa.

taloyhtiölaina kallistunut reippaasti

2.9.2022

Uusi taloyhtiölaina kallistunut roimasti

Uuden taloyhtiölainan hinta on noussut reippaasti, selviää Suomen Kiinteistölehden tuoreesta lainavertailusta. Korkojen nousu tuntuu myös vanhoissa taloyhtiölainoissa. Myös sijoitusasuntolainan hinta on nousussa.

asumismenot nousevat

24.8.2022

Asumismenot nousevat tänä vuonna rajusti

Asumismenot kasvavat tänä vuonna merkittävästi, mikä johtuu energian kallistumisesta. Asumismenojen kehitys riippuu asumis- ja lämmitysmuodosta. Myös ruoan ja liikkumisen kallistuminen syö kotitalouksien ostovoimaa.

taloyhtiökupla ostaminen uudiskohteesta

19.8.2022

Taloyhtiökuplassa aiheena kodin ostaminen uudiskohteesta

Kiinteistöliiton Taloyhtiökupla-podcastin uusimman jakson aiheena on kodin ostaminen uudiskohteesta. Monia houkuttaa ajatus täysin uudesta kodista, mutta ennen asuntokaupoille ryntäämistä on hyvä selvittää muutama asia.

rivitalo

10.8.2022

Parannusta rivitalojen äänieristykseen

Yksinkertaiset rungot sekä puutteelliset läpiviennit ja tiivistykset voivat aiheuttaa ongelmia rivitalojen asuntojen väliseen äänieristykseen. Tilanteeseen on kuitenkin olemassa ratkaisuja. Äänieristävyyttä voidaan parantaa muun muassa rakenteiden massan lisäyksellä.