Ajankohtaista

Lait ja säädökset muuttuvat, suhdanteet vaihtelevat ja kiinteistönpitokin kehittyy. Mitä ajankohtaista taloyhtiömaailmassa tapahtuu?

Sivu 79

16.2.2021

Orjatyön riski aurinkopaneeleissa?

Mahdollisesti jopa 95 prosenttia EU:ssa myytävistä aurinkopaneeleista tai ainakin niiden raaka-aineesta on peräisin Kiinan Xinjiangista, kertoo Helsingin Sanomien verkkolehti. Maakunta on tunnettu vahvoista epäilyistä, että siellä on uiguurien pakkotyöleirejä. Asiasta ovat kertoneet myös mm.

16.2.2021

WordPress-kehittäjä haussa Kiinteistömediaan

Kiinteistömedia Oy hakee koko- tai osapäiväistä WordPress-kehittäjää, joka voi olla vastavalmistunut tai opintojen loppuvaiheessa. Edellytämme valittavalta henkilöltä vahvaa ymmärrystä WordPressin ja sen eri komponenttien toiminnasta sekä perusosaamista PHP:sta ja JavaScriptistä. WooCommercen syvällinen tuntemus on bonusta.

15.2.2021

Koronatilanne vaikuttaa taloyhtiöiden yhtiökokouksiin

Kevään varsinaisen yhtiökokouksen järjestäminen on taas monessa taloyhtiössä ajankohtaista. Koronatilanne kannustaa edelleen etäyhteyksien tarjoamiseen yhtiökokouksissa. Korjaushankkeita ei kuitenkaan enää kannata lykätä koronatilanteen varjolla.

15.2.2021

Kiinteistöliiton alueellisiin yhdistyksiin 1114 uutta jäsentä viime vuonna

Eniten uusia jäsentaloja liittyi Kiinteistöliitto Uusimaahan (344), Rauman Kiinteistöyhdistykseen (146), Kiinteistöliitto Pirkanmaahan (101), Kiinteistöliitto Varsinais-Suomeen (100) ja Kiinteistöliitto Keski-Suomeen (74). Jäsenmääränsä kasvattivat suhteellisesti eniten Rauman Kiinteistöyhdistys, Kiinteistöliitto Meri-Lappi, sekä Kiinteistöliitto Etelä-Pohjanmaa. Suomen Vuokranantajiin liittyi vuoden 2020 aikana 3 467 uutta jäsentä.

10.2.2021

KKV: Isännöintialalla kartelli

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV on todennut, että isännöintialalla on vallinnut kartelli vuosina 2014-2017. Kartellista on nyt määrätty 22 miljoonan euron seuraamusmaksu, joka jakautuu kuuden isännöintialan yrityksen ja Isännöintiliiton kesken. KKV oli tehnyt 9 tarkastusta ja 23 kuulemista sekä lukenut 17796 asiakirjaa.

Kylmyys vaikuttaa ulkona käytettäviin sähkölaitteisiin.

9.2.2021

Kylmä koettelee kaapeleitakin

Pakkanen vaikuttaa ulkona käytettävien sähkölaitteiden toimivuuteen ja kestävyyteen. Monilla on autojen moottorien lämmittämisessä käytössä jatkojohto, suositusten vastaisesti. Kasvavassa määrin huolenaiheena ovat myös sähköautojen latausjohdot, kertoo Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry.

5.2.2021

Kysely korona-ajan yhtiökokouksista

Kiinteistöliitto tiedustelee taloyhtiöiden kokemuksia yhtiökokouksien järjestämisestä koronapandemian aikana. Tietoa hyödynnetään yhtiökokouksia koskevien säädöstarpeiden selvittämisessä, ja yhtiökokouskäytäntöjen kehittämisestä. Kyselyyn on helppo vastata.

3.2.2021

Katoilta putoava lumi ja jää jalankulkijoiden uhkana

Katoilta putoava lumi ja jää uhkaavat nyt jalankulkijoiden ja muiden kaduilla liikkuvien turvallisuutta, sillä kaikissa kiinteistöissä lumenpudotusta ja muita ajankohtaisia talvikunnossapidon velvoitteita ei ole hoidettu riittävällä ripeydellä. Osa kiinteistönomistajista on kohdannut esimerkiksi vaikeuksia ammattitaitoisten lumenpudottajien löytämisessä. -Kiinteistönomistaja vastaa kiinteistön turvallisuudesta, joten vastuu siitä, että lumet tulevat turvallisesti pudotetuksi, on viime kädessä taloyhtiön hallituksella, muistuttaa Kiinteistöliiton […]

3.2.2021

Asuntovelallisilla asuntokunnilla velkaa yli kaksi vuosituloaan

Asuntovelallisilla asuntokunnilla oli vuonna 2019 velkaa keskimäärin 220 prosenttia käytettävissä olevista rahatuloistaan. Eniten velkaa suhteessa tuloihin oli yksinhuoltajilla, 276 prosenttia, sekä yhden aikuisen asuntokunnilla, 255 prosenttia. Myös kahden huoltajan lapsiperheiden velkaantumisaste oli keskimääräistä suurempi, 237 prosenttia.

Lämpöpumppujen myynti kasvoi.

2.2.2021

Lämpöpumpuilla taas huippuvuosi

Lämpöpumppujen myynti vuonna 2020 kasvoi edelleen edellisen vuoden hurjista myyntiluvuista ja koronapandemiasta huolimatta. Viime vuonna asennettuun 100 000 lämpöpumppuun investoitiin yli 600 miljoonaa. Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n tilastojen mukaan lämpöpumppuja myytiin vuonna 2020 4 % enemmän kuin edellisenä vuonna, 102 000 kappaletta.

2.2.2021

Onko sinulla vuokranmaksuhaasteita?

Koronapandemian pitkittyminen ja siitä seuranneet lomautukset tai irtisanomiset ovat heikentäneet monen vuokralaisen vuokranmaksukykyä ainakin hetkellisesti. Suomen Vuokranantajat ry ja Vuokralaiset VKL ry muistuttavat vuokranmaksun tärkeydestä. Haasteellisessa tilanteessa vuokralaisen kannattaa olla yhteydessä vuokranantajaan ja koettaa sopia maksusuunnitelmasta.

2.2.2021

Kaupallinen yhteistyö

Kuinka kauas digiloikka kantaa?

Koronaepidemia pakotti taloyhtiöt omaksumaan uusia toimintatapoja sekä lykkäämään huoltoja ja korjauksia. Helsinkiläisen Asunto-Osakeyhtiö Sydvästin kivijalassa on useita liikehuoneistoja, joista saatavat vuokrat muodostavat merkittävän osan taloyhtiön tuloista. Valmiuslain käyttöönotto koronarajoituksineen maaliskuussa 2020 vaati yhtiön hallitukselta nopeaa reagointia.

Reim Group