SRV:n Siltasairaalan työmaalla on käynnistetty kokeilu, jossa koronakoirat tuodaan suoraan työmaalle. Koirat tekevät haistelun paikan päällä, mikä nopeuttaa testausprosessia merkittävästi: koiran merkkaukset saadaan välittömästi testattavan odottaessa.
Koronakoirien avulla pystytään tunnistamaan mahdollisia oireettomia tartuntoja ja siten entistä paremmin ehkäisemään mahdollisten tartuntojen leviämistä. Positiiviseksi tunnistettu henkilö voidaan viipymättä ohjata eteenpäin testeihin. Koronakoira pystyy tunnistamaan viruksen jopa 4 päivää etuajassa ennen kuin virus näkyy testeissä tai ehtii kehittyä tartuttavaksi taudiksi, joten osa tartunnoista voidaan todeta mahdollisesti ennaltaehkäisevästi. Erinomaista koronakoiran työskentelyssä on myös tarkkuus: koirien on todettu kliinisissä olosuhteissa pääsevän lähes täydelliseen luotettavuuteen koronaviruksen haistamisessa. Nyt selvitetään, mikä on koirien tarkkuus työmaaolosuhteissa.
Kokeilu toteutetaan Polarscent Oy:n kanssa, joka tarjoaa koirien hajuerottelukykyyn perustuvia testipalveluita. Työmaalla työskentelevät koirat Kosti, 8 vuotta, sekä Rele, 5 vuotta, ovat Suomen koronakoirien huippuluokkaa ja tehneet jo ansiokkaan uran mm. Helsinki-Vantaan lentokentällä ja Helsingin yliopistolla.
Työmaakokeilussa koronakoirille annetaan haisteltavaksi käytetty kasvomaski. Koira tekee maskista hajuerottelun ja etsii viitteitä koronaviruksesta. Jos koira tunnistaa koronaviruksen, ohjataan kyseinen henkilö laboratoriotesteihin. Pilotissa tehdään yhteistyötä Helsingin kaupungin kanssa, joka tarjoaa koirien merkkaamille henkilöille testausmahdollisuuden.
Pilotti järjestetään Siltasairaalan työmaalla Helsingin Meilahdessa, jossa työskentelee parhaillaan noin 400 henkilöä.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään