Jätteiden syväkeräys täyttää 30 vuotta

Jätteiden syväkeräysjärjestelmän idean Veikko Salli sai vaimonsa tokaisusta kankaanpääläisen hotellin huoneessa. ”Olisi hyvä, jos nuo roskat voisi heittää vaikka kaivoon.” Syntyi perusidealtaan yksinkertainen keksintö: maahan upotettava jätesäiliö. Samalla synnytettiin koko syväkeräyksen toimiala.

Molok Oy:n tarina alkoi 1991. Yritys täyttää 30 vuotta 10. huhtikuuta. Nyt sen syväkeräyssäiliöitä on yli 170 000 ympäri maailmaa.

Molokin syväkeräysastiasta 60 % on maan alla. Pystysuuntainen keräysastia hyödyntää maan painovoimaa, kun uusi jäte puristaa alle jäävää jätettä tiiviimpään muotoon.

Ensimmäinen prototyyppi valmistettiin Kankaanpään Kuninkaanlähteellä vanhassa navetassa. Pian toiminta siirrettiin Laviaan, missä käynnistyi kunnallinen pilotti. 2003–2004 Molok Oy keskitti kaikki Suomen toimintonsa Nokialle. Yrityksen kasvaessa tuotantotiloja on laajennettu useaan otteeseen. Tällä hetkellä Nokialla työskentelee 82 henkilöä ja kausiluontoisesti yli 20 paikallista osaajaa.

Syväkeräyssäiliöt tulivat Suomessa ensin tutuiksi teiden levähdyspaikoilta. Autoilijoilta saatu myönteinen palaute auttoi syväkeräyksen laajentumiseen puistojen, uimarantojen, turistikohteiden ja asuinalueiden jätehuoltomenetelmäksi.  Ensimmäinen iso asuinalueelle asennettava säiliötilaus saatiin Turun Varissuolta.

-Monikansallinen Varissuon asuinalue oli tarpeeksi ennakkoluuloton uuden jätejärjestelmän kokeiluun, muistelee Veikko Salli.

Kotimaan markkina on yhtiölle yhä merkittävä. Salli alkoi kuitenkin kasvattaa myös kansainvälistä verkostoa nopeasti. Ensimmäinen vientitoimitus tehtiin Ruotsiin, toinen Portugaliin ja kolmanneksi avautuivat Belgian markkinat. Nyt vientimaita on yli 40, viimeisin sopimus tehtiin Chileen maaliskuussa. Vuonna 2019 Molok perusti ensimmäisen tytäryhtiönsä Molok Francen Ranskaan. Vuonna 2020 perustettiin Molok España. Muita tärkeitä vientimaita ovat Ruotsi, Norja ja Tanska sekä useat Itä-Euroopan maat. Vuoden 2020 liikevaihdosta 63 % tuli viennistä ja 37 % kotimaasta.

Molok Oy kasvoi 25 ensimmäistä vuottaan perheyrityksenä. Nyt yrityksen osakkeista valtaosan omistaa sijoitusyhtiö Vaaka Partners.

-Kasvumahdollisuudet ovat suuret, kun kiertotalouden myötä yritykset alkavat nähdä jätteet raaka-aineena ja energianlähteenä eikä vain yhdyskuntien ongelmana, sanoo toimitusjohtaja Marko Penttinen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

22.2.2022

Kuinka usein julkisivuja pitää huoltaa?

Julkisivujen ja niihin liittyvien liitosten huolto kuuluu osana normaaliin kiinteistönpitoon, joka tulee ohjeistaa rakennuksen huoltokirjassa. Huollon tarve riippuu oleellisesti käytetyistä rakenneratkaisuista sekä erityisesti julkisivujen saamasta säärasituksesta. Rannikolla ja eteläjulkisivuilla auringonpaisteen ja viistosateen aiheuttama rasitus on suurinta koko Suomessa, joten eteläjulkisivuja pitää myös huoltaa useammin kuin suojaisempia pohjoisjulkisivuja.

julkisivun uusintasaumaus

24.5.2022

Uusintasaumaus piristää rakennuksen ilmettä

Asunto-osakeyhtiö Untolanlaakson julkisivua haluttiin piristää uusintasaumauksella. Työ valmistui odotettua nopeammin ja sujui asukkaiden näkökulmasta joutuisasti. Kunnossa olevat saumat parantavat koko kiinteistön energiatehokkuutta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

23.11.2021

Sijoitusasuntolainahakemusten määrä kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa, naisten osuus kasvaa tasaisesti

Sijoitusasuntolainojen kysyntä OP Ryhmässä on kasvanut tasaisesti jo kymmenen vuoden ajan. Kun vuonna 2012 osuuspankeista haettiin tammi-lokakuussa vajaat 4 800 sijoitusasuntolainaa, tänä vuonna vastaavana aikana lainoja on haettu noin 14 600 kappaletta. Hakemusten määrä on siis kymmenessä vuodessa noin kolminkertaistunut.

yhteinen jätepiste

13.6.2022

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiöiden yhteinen jätepiste säästää rahaa ja ympäristöä

Viisi vaasalaista taloyhtiötä rakensi uuden yhteisen jätepisteen entisten erillisten tilalle. Uuden jätepisteen Molok-syväkeräyssäiliöt vaativat tyhjennystä harvemmin, mikä säästää rahaa ja ympäristöä.

Molok

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti