Ajankohtaista

Lait ja säädökset muuttuvat, suhdanteet vaihtelevat ja kiinteistönpitokin kehittyy. Mitä ajankohtaista taloyhtiömaailmassa tapahtuu?

Sivu 183

8.2.2016

Taloyhtiö – kannusta osakkaat yhtiökokoukseen vaikuttamaan!

Noin kolmasosassa taloyhtiöistä on osakkaiden näkemyksen mukaan toistuvia ristiriitoja ja erimielisyyksiä osakkaiden kesken, kertoo oikeusministeriön taannoinen kysely. Ongelmat ovat usein seurausta puutteellisista tiedoista ja väärinkäsityksistä. Taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän avoin ja ennakoiva yhtiökokoukseen liittyvä viestintä kannustaa osakkaita osallistumaan yhtiökokoukseen sekä auttaa välttämään monia turhia epäilyjä ja erimielisyyksiä.

8.2.2016

Jari Punkari Talokeskus Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajaksi

Talokeskus Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajaksi on 1.4.2016 alkaen nimitetty KTM Jari Punkari (50). Hän on aiemmin toiminut Skaala Oy:n toimitusjohtajana. – Olen tyytyväinen Jari Punkarin valintaan.

5.2.2016

Asunto-osakerekisterin valmistelu käynnistyy

Toimintatapojen uudistamisen ministerityöryhmä puolsi kokouksessaan 2. helmikuuta julkisten palveluiden digitalisointia kuudella hankkeella, joista yksi on sähköisen asunto-osakerekisterin (ASREK) perustaminen. Julkisten palvelujen digitalisointi on yksi hallituksen kärkihankkeista.

5.2.2016

Onnettomuustutkimuskeskus parantaisi kerrostalojen paloturvallisuutta

Onnettomuustutkintakeskus suosittaa ympäristöministeriötä ryhtymään useisiin toimiin kerrostalojen paloturvallisuuden kohentamiseksi. – Toivomme ministeriöltä pitkän aikavälin suunnitelmaa siitä, asennetaanko uusiin ja peruskorjattaviin kerrostaloihin ja mahdollisesti muihin asuinrakennuksiin automaattinen sammutuslaitteisto, sanoo Onnettomuustutkimuskeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi. Paloturvallisuutta säännellään ja ohjataan sekä sisä- että ympäristöministeriöissä.

5.2.2016

Energiatehokkaan rakentamisen parhaat käytännöt esillä ASTA-messuilla

Tampereen ASTA-messuilla puhutaan energiatehokkaasta ja laadukkaasta rakentamisesta ja remontoinnista. Asiaa nostetaan esiin eri seminaareissa ja tietoiskuissa. Rakentamisen parhaita käytäntöjä on esittelemässä BUILD UP Skills Finland -hanke, jonka tavoitteena on nostaa rakennusten energiatehokkuutta rakentajien osaamista parantamalla.

4.2.2016

Turun Taloyhtiötapahtuma alkoi Hamburger Börsissä

Taloyhtiöiden edustajille, isännöitsijöille, tekniselle ylläpidolle ja muille asunkiinteistöjen parissa toimiville suunnattu luento- ja näyttelytapahtuma alkoi Turun Hamburger Börsissä puolilta päivin. Tällä kerralla Turkuun rantautuneen, alueellisen Taloyhtiötapahtuman järjestää REM-yhteistyöverkosto eli Kiinkon, Kiinteistöalan Kustannus Oy:n ja Kiinteistölehden isännöimät Kiinteistöalan luotettavat kumppanit. Alkuiltaan asti kestävä tilaisuus on maksuton.

4.2.2016

Älä kiilaudu tai takerru hississä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto, Suomen hissiyhdistys sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat julkaisseet sivuston, jossa pääset matkustajaksi eri aikakauden hisseihin ja opit samalla turvallisen hissimatkustamisen periaatteet. Käy testaamassa! Hississa.fi-sivusto on hyödyllinen myös taloyhtiöissä päätöksiä tekeville, jotka harkitsevat hissin uudistamista.

4.2.2016

Alkusammutustaito pelastaa henkiä ja omaisuutta

Jokaisella on velvollisuus ryhtyä pelastustoimenpiteisiin onnettomuustilanteessa omien kykyjen sallimissa puitteissa. Alkusammutus tulipalon ensi hetkillä voi pysäyttää palon leviämisen sekä ehkäistä henkilö- ja omaisuusvahingot. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ja Suomen Palopäällystöliitto ylläpitävät AS1-koulutusta, jossa kuka tahansa voi oppia alkusammutuksen.

4.2.2016

Ryhmärakennusmalli saa ensimmäisenä Suomessa pankin rahoituksen yhtiölainaan

S-Pankki toimii rakennusalaa uudistavan Firan rahoituskumppanina Helsingin Jätkäsaaressa käynnistyvässä, ryhmärakentamisella toteutettavassa kerrostalohankkeessa. S-Pankille kyseessä on pilottihanke, ja se on tiettävästi Suomen ensimmäinen pankin rahoittama ryhmärakennushanke, jossa laina myönnetään taloyhtiölle. Fira toimii hankkeessa sekä ryhmärakennuttajakonsulttina että projektinjohtourakoitsijana.

2.2.2016

Hissiavustuksia myönnetään tänäkin vuonna

Kerrostalohissien rakentamiseen voidaan hakea avustusta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta. Avustuksen kohteena on uuden hissin asentaminen kerrostalon porrashuoneeseen, jossa ei ole ennestään hissiä. Avustuksen myöntää ARA.

1.2.2016

Antennitaajuudet muuttuvat Keski-Suomessa ja Kanta-Hämeessä helmikuussa

Digitan antennitelevisioiden lähetysverkossa tehdään helmikuussa taajuusmuutoksia Jyväskylän sekä Forssan ja Hämeenlinnan alueilla. Muutokset vaativat korjauksia taloyhtiöiden yhteisantennijärjestelmiin. Antennitelevisioverkon lähetystaajuus muuttuu Forssan ja Hämeenlinnan seudut kattavalla Tammelan päälähetysasemalla 11.2.2016 ja Jyväskylän päälähetinasemalla 18.2.2016.

1.2.2016

Hämeen Laaturemontti ostaa Nesco-konsernin

Hämeen Laaturemontti ostaa Nesco-konsernin koko osakekannan 29.1.2016 allekirjoitetussa yrityskaupassa. Syntyvässä kokonaisuudessa yhdistyvät kaksi oman alansa markkinajohtajaa: Hämeen Laaturemontti on Suomen suurin kattoremonttiyritys ja Nesco-konsernin Vesivek on Suomen johtava sadevesijärjestelmien ja kattoturvatuotteiden myynti- ja asennusorganisaatio. Hämeen Laaturemontin toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki kertoo yrityskaupan taustoista: – Vesivekillä on lähes tuplasti enemmän toimipisteitä kuin Laaturemontilla, mikä tuo meille uusia […]