Talous

Talous-osiossa perehdytään taloyhtiön taloudenpitoon ja raha-asioihin, muun muassa vastikkeisiin ja lainoihin.

latausinfra-avustus

Sivu 24

8.9.2016

Toiminnantarkastus alkaa juurtua taloyhtiöihin

Asunto-osakeyhtiölain uudistuksen yhteydessä 2010 lakia muutettiin myös taloyhtiöiden toiminnan ja tilien tarkastamisen osalta. Toiminnantarkastus korvasi aiemman osakkaiden tekemän tilintarkastuksen eli ns. maallikkotilintarkastuksen.

7.9.2016

Nollakorolla vuosikymmenen loppuun – asuntojen hinnat kuplaantuvat?

Nordean suhdanne-ennusteen mukaan Euroopan keskuspankki EKP jatkaa elvytys- ja miinuskorkoja vielä pitkään. Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju arvioi, että EKP nostanee ohajuskorkoa vasta vuonna 2019. Kangasharjun mukaan ohjauskoron nostamisen mahdollinen lykkääntyminen vuosikymmenen taitteeseen tarkoittaa asuntovelallisille ”nollakorkoympäristöä tämän vuosikymmenen lopun ajan”.

24.7.2016

Miten säästää osakkaiden rahaa korjaushankkeissa?

Taloyhtiön korjaushanke, varsinkin suuri sellainen, vaikuttaa merkittävästi asumiskustannuksiin. Jos taloyhtiöllä on paljon korjausvelkaa, korjaukset voivat tulla osakkaille hyvinkin kalliiksi. Taloyhtiöllä on joitakin keinoja, joilla se voi pienentää osakkaiden maksuosuutta ja siten säästää näiden rahaa korjaushankkeissa.

17.7.2016

Näistä asioista tunnistat, onko taloyhtiön tilinpäätös laadittu oikein

Taloyhtiön tilinpäätöstä voi olla vaikeaa lukea. Jokaisen osakkaan tulisi kuitenkin oman etunsa nimissä opetella tarkistamaan perusasiat oman taloyhtiön tilinpäätöksestä. Tiedätkö itse, milloin taloyhtiön tilinpäätös on laadittu oikein?

22.6.2016

Näin onnistut taloyhtiön hallituksessa

Taloyhtiöllä on aina oltava hallitus. Se huolehtii muun muassa taloyhtiön hallinnosta sekä kiinteistönpidon ja varainhoidon järjestämisestä. Hallituksen ei tarvitse hoitaa kaikkia tehtäviä itse, vaan suuren osan se voi delegoida isännöitsijälle.

22.6.2016

Lukijatutkimus kertoo: lukijat luottavat Kiinteistölehteen

Suomen Kiinteistölehti on jälleen tutkittu. Tuoreen tutkimuksen mukaan lukijat saavat lehdestään ajankohtaista, asiantuntevaa ja hyödyllistä tietoa. Taloyhtiöiden omaa lehteä pidetään myös yhtenä hallitustyöskentelyn tukipilareista.

20.5.2016

Mistä rahat taloyhtiön korjaushankkeeseen?

Yli puolella maamme taloyhtiöstä on parhaillaan suunnitteilla tai käynnissä korjaushanke (Kiinteistöliitto, 2016). Korjaushankkeeseen on harvoin rahat valmiina, joten taloyhtiön on hankittava lisärahoitusta jostakin. Yleisimmin otetaan lainaa, mutta myös muita rahoitustapoja on tarjolla.

9.3.2016

Osakkaiden yhdenvertaisuus keskiöön taloyhtiön päätöksenteossa

Taloyhtiön päätöksenteossa on pidettävä huoli siitä, että osakkaiden yhdenvertaisuus toteutuu. Vuokranantajaosakkaan on oltava tarkka siitä, ettei sijoitusasunnon arvo alene. Yhtiökokoukseen osallistuminen on vuokranantajaosakkaille erittäin tärkeää.

9.3.2016

Avoin viestintä houkuttelee taloyhtiön osakkaat yhtiökokoukseen

Kevät on kiireisintä taloyhtiöiden yhtiökokousaikaa. Yhtiökokouksessa tehdään yhtiön merkittävimmät päätökset. Osakkaat eivät silti aina ymmärrä, miksi heidän pitäisi saapua paikalle kokoukseen.

9.3.2016

Annatko muiden päättää omaisuutesi hoidosta?

Yhtiökokous on taloyhtiön ylin päättävä elin, joka tekee tärkeitä päätöksiä esimerkiksi talousarviosta ja vastikkeen suuruudesta. Kun omaisuuden arvo on kymmeniä tai satoja tuhansia euroja, kannattaa sen säilymisestä olla kiinnostunut. ”Jopa satojen tuhansien eurojen omaisuudesta kannattaa pitää huolta, jotta sen arvo säilyy”, korostaa yksikön päällikkö Timo Finnilä Talokeskus Yhtiöt Oy:stä.

9.3.2016

Viisi vinkkiä, miksi yhtiökokoukseen kannattaa osallistua

Taloyhtiöiden yhtiökokousaika alkaa olla kuumimmillaan. Jos vielä harkitset omaa osallistumistasi, niin lue alla oleva listaus ja totea itse, että yhtiökokoukseen kannattaa mennä. Voit viedä asian yhtiökokouksen esityslistalle päätöstä varten.

9.3.2016

Onnistunut yhtiökokous takaa tulevan toimintavuoden

Mistä on hyvä yhtiökokous tehty? Tyytyväisistä osakkaista, aktiivisesta hallituksesta, kohtuullisista vastikkeista ja suunnitelmallisesta kiinteistönpidosta. Niistä on hyvä yhtiökokous tehty.