Kalliolainen taloyhtiö laski hoitovastikettaan remontoimalla kivijalkaansa ravintolatilat

Asunto-osakeyhtiö Harjutori 8:n hoitovastike ennen isoa ­peruskorjausta oli 5,50 euroa neliö. Remontoiduista liiketiloista saatavien tulojen ansiosta vastike on nyt noin 2 euroa, kertoo Helsingin Sanomat.

Kun Asunto-osakeyhtiö Harjutori 8 valmistui vuonna 1925, sen alakerrassa oli ravintola. Ravintolatoiminta oli kuitenkin ehtinyt kadota jo vuosikymmeniksi.

Ajatus ravintolan palauttamisesta nousi esiin, kun taloyhtiö alkoi valmistella putkiremontin hankesuunnittelua vuonna 2013.

Yhtiö muun muassa kustansi ravintolan keittiön takaisin paikalleen. Hormeihin ja ilmanvaihtoon liittyvät vaatimukset aiheuttivat paljon muutostöitä. Äänieritystäkin parannettiin.

Ravintolahankkeen taloudellinen kannattavuus huolestutti osaa osakkaista alunperin – samoin kuin se, aiheutuisiko ravintolasta asukkaille häiriötä.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Mattila kertoo kuitenkin osakkaiden vaikuttavan pääosin tyytyväisiltä.

Lue koko juttu täältä.

 

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Kerrostaloja lähiömaisemassa Turun Hepokullassa.

19.2.2026

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat viime vuonna

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat viime vuonna koko maassa 2,5 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Uusien asuntojen hinnat nousivat hieman koko maassa, mutta laskivat pääkaupunkiseudulla.

taloyhtiön talousvaikeudet

22.5.2025

Tiukka kulukuri ja uusi hallitus käänsivät taloyhtiön talouden suunnan – ”Konkurssi ei ollut kaukana”

Vitsit ovat vähissä, kun taloyhtiöllä ei ole muuta kuin velkaa. Uusi hallitus sai vedettyä kemijärveläisen yhtiön suosta reilussa vuodessa. Puheenjohtaja Satu Karjalainen valittiin valtakunnallisesti vuoden hallituksen puheenjohtajaksi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

15.1.2026

Vapaarahoitteiset vuokrat laskivat viime vuoden lopulla

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat koko maassa viime vuoden loka-joulukuussa, kertoo Tilastokeskus. Eniten laskua oli kaksioissa. Suomen Vuokranantajien ekonomistin Eemeli Karlssonin mukaan kyseessä on laajempi ilmiö.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti