Asuminen

Asuminen-osioon on koottu yleisiä taloyhtiössä asumiseen liittyviä aiheita.

Sivu 6

2.5.2025

Tieliikenteen ja lähinaapureiden melu häiritsevät kaupungeissa

Suomen kymmenen suurimman kaupungin asukkaille suunnatun kyselyn mukaan tieliikenteen melu häiritsee asukkaiden kotona oleskelua eniten. Toiseksi eniten asukkaita häiritsee lähinaapureista tuleva melu.

pieni taloyhtiö

25.4.2025

Raunistulan neljän kodin yhtiössä asiat hoidetaan omin voimin

Raunistulan puutaloalueella sijaitsevan entisen lakkatehtaan kiinteistössä tehdään päätökset yhdessä ja tartutaan talkoohengellä harjaan ja lumilapioon. Ari Kokko on toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana neljä vuotta.

1.4.2025

Kuntavaaleissa äänestetään myös asumisesta – puolet kiinteistöjen hoitomenoista määrittyy kunnissa

Alue- ja kuntavaalit järjestetään ensi viikon sunnuntaina. Kunnilla on lukuisia asumiseen liittyviä tehtäviä. Kuntien ja hyvinvointialueiden päätökset vaikuttavatkin monin tavoin taloyhtiöiden arkeen.

aurinkoenergia ja lämmön talteenotto

27.3.2025

Lausteenkulma investoi aurinkoenergiaan ja lämmön talteenottoon

Monessa taloyhtiössä mietitään kustannustehokkaampia ja vähäpäästöisempiä energiaratkaisuja. Turun Lausteella ryhdyttiin tuumasta toimeen, ja nyt osa lämmön talteenottojärjestelmän tarvitsemasta sähköstä kerätään taivaalta.

18.3.2025

Kuukauden kasvo: Hyvään sisäilmaan voi vaikuttaa

Hyvä sisäilma edistää terveyttä ja lisää asumisviihtyvyyttä. Ilmassa voi kuitenkin esiintyä monenlaisia epäpuhtauksia, joiden ennaltaehkäisy olisi helppoa. Pahimmillaan epäpuhtaudet aiheuttavat ikäviä oireita ja sairauksia, sanoo Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Ahola.

asuntojen hinnat

14.3.2025

Hypo: Asuntojen hinnat nousevat maltillisesti

Asuntojen hintojen ennustetaan nousevan tänä vuonna koko maassa 1,5 prosenttia ja ensi vuonna 2,5 prosenttia. Asuntojen kauppamäärät ovat kasvussa, mutta yleinen epävarmuus pitää kuluttajat varovaisina ja hintakehityksen maltillisena.

tuholaisongelman korvaaminen

13.3.2025

Kattaako vakuutusturva tuholaisongelman?

Tuholaiset ovat kasvava ongelma taloyhtiöille. Ne leviävät nopeasti huoneistosta toiseen esimerkiksi ilmanvaihdon kautta. Yhtiöiden kannattaakin kiinnittää huomiota vakuutusturvaan tuholaistilanteiden varalle.

Tilaajille

taloyhtiön tilat yhteiseen käyttöön

27.2.2025

Karaokea, jumppaa ja kortinpeluuta – taloyhtiön kellarikerroksen tilat otettiin yhteiseen käyttöön

Salolaisessa taloyhtiössä toteutettiin esteettömyyttä ja asukkaiden yhteisöllisyyttä parantava pilottihanke. Tavoitteena oli saada yksinäiset ihmiset pois koloistaan ja vähällä käytöllä olevat tilat yhteiseen käyttöön.

hoitovastikkeet nousevat

27.2.2025

Pankki arvioi: Hoitovastikkeet nousevat tänäkin vuonna

Laskevien korkojen myötä taloyhtiölainojen korkomenot ovat pienentyneet. Yleisesti taloyhtiöiden talous on aiempia vuosia parempi. Pankin arvion mukaan tänä keväänä rahoitusvastikkeet pienenevät, mutta hoitovastikkeet nousevat.

yhtiöjärjestyksen muutos

24.2.2025

Huoneistojen yhdistäminen ja jakaminen edellyttää sähköisen omistajamerkinnän hakemista

Jos yhtiössä jaetaan tai yhdistetään huoneistoja, yhtiöjärjestykseen vaaditaan huoneistoselitelmää koskeva muutos. Yhtiöjärjestystä ei voi muuttaa, ennen kuin kyseisen osakehuoneiston osalta on haettu sähköinen omistajamerkintä. Myös tarvittavat suostumukset muutosta varten on hankittava etukäteen.

Tilaajille

sähköinen osakekirja

18.2.2025

Liki neljännes asunto-osakkeista on jo muutettu sähköisiksi

Asunto-osakekirjojen siirtäminen sähköiseen muotoon on sujunut odotettua nopeammin. Koko Suomen asunto-osakkeista 488 000 eli noin 23 prosenttia on sähköisinä rekisterimerkintöinä, kertoo Maanmittauslaitos.

vesivahinkojen vähentäminen

18.2.2025

Kuukauden kasvo: Valvonta vähentää vesivahinkoja

Vakuutusyhtiöt maksavat kiinteistöille vuosittain vesivahingoista korvauksia noin 160 miljoonaa euroa. Korvattavia vuotoja sattuu noin sata per päivä, ilmenee Finanssialan tilastoista. Moni vahingoista olisi estettävissä valvomalla kodinkoneiden käyttöä, toteaa Ifin asiantuntija Anssi Varpe.