Vuoden paras putkiremontti 2014 -kilpailu ratkesi

Vuoden paras putkiremontti 2014 -kilpailun voittaja on Helsingin Kulosaaressa sijaitseva, vuonna 1960 valmistunut As Oy Risto Rytin tie 28.

Hanke toteutettiin uuden ajattelun mukaisesti KVR-urakkana, perinteisen putkiremontin ja viemäreiden sisäpuolisen saneerauksen yhdistelmänä. Saneerausmuoto valittiin kunto- ja rakennetutkimuksen perusteella.

”KVR-urakka nopeutti hankkeen läpiviemistä, vähensi samalla riskejä ja lisätöitä. Hankesuunnittelun alussa tehtiin mm. asukaskysely yhteisten tilojen sisustussuunnitelmasta ja taloyhtiölle perustettiin nettisivut”, kertoi kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Juhani Siikala palkitsemistilaisuudessa FinnBuild-messuilla torstaina.

Vuoden paras putkiremontti 2014 -kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin ja palkita taloyhtiöiden parhaiten toteuttamia putkiremontteja. Tavoitteena on edistää innovatiivisuutta ja kustannustehokasta laatua, sillä Suomessa toteutetaan vuosittain putkiremontteja yli 330 miljoonan euron arvosta.

As Oy Risto Rytin tie 28 Bostads Ab muodostuu kahdesta vuonna 1960 rakennetusta punatiilisestä asuintalosta, joissa on yhteensä kuusi rappua ja 54 huoneistoa. Rakennuksen asuinpinta-ala on noin 3500 m2. Taloyhtiön putkiremontti pysyi aikataulussa ja budjetissa. Hankkeen kokonaiskustannukset lisätöineen olivat 700 euroa huoneistoneliöltä.

Uudessa valossa

Putkiremontissa kiinnitettiin erityistä huomiota tilojen sisustussuunnitteluun niin talon valmistumisvuosikymmenen kuin yhteisten tilojen estetiikan ja viihtyisyyden näkövinkkelistä. Suunnitelmissa perehdyttiin pitkien pimeiden käytävien viihtyvyyden parantamiseen ja valoisuuden lisäämiseen.

Myös rappukäytävien ilme ja seinien, hissien ja porrastasanteiden värimaailmat uudistettiin. Valaistuksesta tehtiin liiketunnistimien ja valaisinvalintojen avulla ekologinen, sähköä säästävä ratkaisu.

As Oy Risto Rytin tie 28 yhteistilojen muutokset lisäsivät niin sauna-, pesuhuone-, pyykki- kuin pyöräkellari- ja kellarikomerotilojenkin tunnelmaa. Näillä putkiremontin yhteydessä toteutetuilla toiminnallisilla ja esteettisillä ratkaisuilla taloyhtiö nosti merkittävästi kiinteistön arvoa.

Kilpailutoimikunnan puheenjohtajana toimi RI, ekonomi Juhani Siikala (AKHA ry) ja jäseninä vaikuttivat rakennusneuvos Ben Grass (AKHA ry), kehityspäällikkö Jari Virta (Kiinteistöliitto), neuvontainsinööri Jaakko Laksola (Kiinteistöliitto Uusimaa), päätoimittaja Asko Sirkiä (Kiinteistölehti) ja viestintäpäällikkö Marjukka Vainio (Kiinteistöliitto).

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

putkiremontti

15.5.2025

Putkiremontti jää yhä useammin tekemättä rahoitusvaikeuksien takia

Kyselyn mukaan 19 prosentilla isännöitsijöistä on hallinnoinnissaan kohteita, joissa putkiremontteja on jäänyt toteutumatta rahoitusvaikeuksien takia. Osuus on mittaushistorian suurin. Taantuvilla ja väestöään menettävillä alueilla osuus on peräti 36 prosenttia. 

21.5.2025

Porvoon kiinteistökilpailun voitti Kiinteistö Oy Porvoon Keskustalo

Porvoon Kiinteistöyhdistys järjestää vuosittain toimialueensa taloyhtiöille korjaus- ja kehityskilpailun. Tänä vuonna sen voitti Kiinteistö Oy Porvoon Keskustalo. Yhtiöön kuuluu kolme rakennusta, joista kahden julkisivut maalattiin ja korjattiin kesällä 2024.

julkisivuremontti

9.4.2025

Onnistuneita julkisivuremontteja etsitään kilpailussa

Julkisivuyhdistyksen järjestämässä Julkisivuremontti-kilpailussa haetaan taloyhtiöitä, joissa on tehty onnistunut ja laadukas julkisivuremontti, joka kelpaisi esimerkiksi ja innostukseksi muille korjaamista vielä harkitseville yhtiöille.

17.4.2025

Aika ryhtyä korjaamaan – Pasilan tornitalossa tehdään mittava putkiremontti

Aika on suotuisa isojen korjaushankkeiden käynnistämiselle. Tekijöitä on hyvin saatavilla ja korot ovat tulleet alaspäin. Helsinkiläisessä taloyhtiössä päästiin toteuttamaan laajaa linjasaneeraushanketta juuri sopivalla hetkellä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti