Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä edelleen kasvussa

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä lähes 8,3 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 30,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kokonaiskuutiomäärän kasvu kertyi pääosin muille kuin asuinrakennuksille myönnetyistä rakennusluvista. Uudisrakentaminen keskittyy nyt voimakkaasti pääkaupunkiseudulle, erityisesti asuinrakentaminen on pääkaupunkiseudulla vilkasta.

Myönnetyt rakennusluvat, milj. m3, liukuva vuosisumma

Myönnetyt rakennusluvat, milj. m3, liukuva vuosisumma

Asuntojen rakentamiseen myönnetyt rakennusluvat lisääntyivät edellisvuodesta

Vuoden 2015 heinä-syyskuussa asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 5,6 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakennuksille myönnetty kuutiometrimäärä oli 2,5 miljoonaa, josta pääkaupunkiseudun osuus oli 1,1 miljoonaa kuutiometriä. Rakennuslupia myönnettiin koko maassa 7 500 asunnolle, joka on 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Lähes puolet asuntoluvista myönnettiin pääkaupunkiseudulle.

Pientaloille myönnetyt asuntoluvat olivat kuluvan vuoden tammi-syyskuussa edellisiä vuosia selvästi alhaisemmalla tasolla. Pääkaupunkiseudulle myönnetyt useat kerrostalohankkeet pitivät kuitenkin asunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrän kasvussa.

Muille kuin asuinrakennuksille myönnetty kuutiomäärä kasvoi kolmannella neljänneksellä 44,7 prosenttia. Eniten kasvua oli julkisille palvelurakennuksille myönnetyissä rakennusluvissa. Kasvu selittyy muutamalla suurella pääkaupunkiseudun rakennushankkeella.

Pääkaupunkiseudun osuus asuinrakentamisesta, myönnetyt rakennusluvat

Pääkaupunkiseudun osuus asuinrakentamisesta, myönnetyt rakennusluvat

Uudisrakentamisen kokonaistuotanto väheni kolmannella neljänneksellä

Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni heinä-syyskuussa 6,5 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi väheni 6,4 prosenttia, samaan aikaan asuinrakentamisen kuutiomääräiset aloitukset kasvoivat 7,9 prosenttia. Muun kuin asuinrakentamisen volyymi väheni 6,5 prosenttia.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi

Rakennus- ja asuntotuotantotilaston aineisto

Rakennus- ja asuntotuotantotilaston tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen rakennuslupa-aineistoon. Rekisteriaineisto täydentyy sitä mukaa kun rakennusvalvontaviranomaiset toimittavat tietoja Väestötietojärjestelmään ja tilaston nyt julkaistut tiedot voivat tarkentua. Väestötietojärjestelmän uudistuksista johtuen vuodentakainen kertymätieto ei vastaa täysin tämänhetkistä aineiston kertymää ja aiheuttaa harhaa muutosprosenttilaskentaan. Uusimpien kuukausien osalta aineisto on vielä alipeittoinen ja täydentyy tulevien kuukausien aikana.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

12.2.2026

PTT: Asuntojen hintojen lasku jatkuu tänä vuonna

Asuntomarkkinoilla ei näy nopeaa nousua tänäkään vuonna, käy ilmi Pellervon taloustutkimus PTT:n ennusteesta. Ennusteen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskevat tänä vuonna yhden prosentin. Hintojen laskua selittää heikko taloustilanne ja runsas asuntotarjonta.

4.3.2025

Ennuste: Rakentaminen kääntyy kasvuun tänä vuonna

Rakentamisen ennustetaan kääntyvän tänä vuonna noin 4 prosentin kasvuun. Kasvua povataan kaikille rakentamisen sektoreille. Asuntojen kysyntä lisääntyy, mutta tarjonta takkuaa, ennustaa Rakli suhdannekatsauksessaan.

20.8.2025

Mitä taloyhtiöiden tulee tietää uudesta rakentamislaista?

Uudistetun rakentamislain tavoitteena on sujuvoittaa lupaprosesseja, mutta käytännön vaikutukset voivat vaihdella kunnittain. Taloyhtiöiden on hyvä selvittää ajoissa, mitä vaatimuksia omalle hankkeelle muuttuneessa tilanteessa asetetaan.

17.10.2025

Lounais-Suomen kiinteistökustannukset maan keskiarvoa alhaisemmat

Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat koko maassa nousseet keskimäärin 3,4 prosenttia. Lounais-Suomessa kustannukset nousivat eniten Porissa ja vähiten Raisiossa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti