Suihkuun sammumisen seurauksiin helppo ratkaisu

LVI-urakoitsijat törmäävät yhä useammin tilanteisiin, joissa mittava vesivahinko on aiheutunut suihkuun sammumisen seurauksena. Kaksi lattiakaivoa vähentää vesivahinkoriskiä, mutta edukkaampikin vaihtoehto on olemassa.

Suihkuun sammuminen liitetään usein opiskelijaelämään, mutta kyllä vahinkoja sattuu muillekin. Kiinteistöomistajat ovat ryhtyneet varustamaan uusia opiskelija-asuntoja kahdella lattiakaivolla vahinkojen estämiseksi. Sen sijaan vanhojen asuntojen muuttaminen kaksikaivoisiksi vaatisi niin mittavat rakennustekniset työt, ettei niihin ole ryhdytty kuin peruskorjausten yhteydessä.

– Halpa ja helppo keino estää nukahtamisista johtuvat vesivahingot on asentaa riskialttiisiin asuntoihin itsesulkeutuvat hanat, joiden virtausaika on rajoitettu. Hinta on jonkin verran perinteistä sekoittajaa kalliimpi, mutta selvästi kahta lattiakaivoa halvempi, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo.

Kun nukahtanut juhlija tukkii lattiakaivon, vesi voi valua monta kerrosta alas ja aiheuttaa kymmenien tuhansien eurojen vahingot.Tavallinen kiinteistövakuutus ei yleensä korvaa tämän kaltaisia vahinkoja, koska kyse ei ole äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta, joka on johtunut LVI-tekniikan rikkoutumisesta.

– Asukas on vastuussa aiheuttamastaan vahingosta. Mutta mikäli hänellä ei ole kotivakuutusta tai maksukykyä, vahinko jää viime kädessä yhtiön ja muiden osakkaiden maksettavaksi. Pieni panostus, joka estää tällaisen vesivahingon, kannattaa todellakin, Syrjälä toteaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

as oy Espoon Noropuisto

19.9.2024

As Oy Espoon Noropuisto pysyy kaukolämmössä

Monissa taloyhtiöissä siirrytään maalämpöön ja muihin ympäristöystävällisiin lämmitysmuotoihin. As Oy Espoon Noropuistokin selvitti perusteellisesti lämmitystavan vaihtamista, mutta päätti lopulta pysyä kaukolämmössä. Lämmitystavan vaihto ei olisi tällä kustannustasolla ollut järkevää.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

oikeudenkäynti

21.11.2024

Taloyhtiön oikeudenkäynti ei ole riskitöntä

Taloyhtiö saattaa joskus päätyä oikeuteen esimerkiksi urakoitsijan tai osakkaan kanssa syntyneen riidan seurauksena. Ennen oikeustoimiin ryhtymistä on kuitenkin syytä harkita vaihtoehtoisia ratkaisuja ja oikeudenkäynnin riskejä, sillä lopputulosta on vaikea ennustaa.

Tilaajille

esteetön jätepiste

9.12.2024

Kaupallinen yhteistyö

Pystyvätkö kaikki taloyhtiössänne käyttämään jätepistettä?

Taloyhtiöiden esteettömyydestä puhuttaessa mieleen tulevat yleensä hissit, rampit ja automaattisesti avautuvat ovet. Mutta kaikkien taloyhtiön asukkaiden pitäisi pystyä käyttämään myös jätepistettä. Esteetöntä jätepistettä edellytetään nykyään myös jätelaissa.

Molok

Picote Open House

25.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Picote Open House – vuosittainen viemärisaneeraustapahtuma

Vuosittainen Picote Groupin Open House -tapahtuma Porvoossa on vakiinnuttanut asemansa viemärisaneerauksen tärkeimpien innovaatioiden ja asiantuntijuuden esittelypaikkana. Viime viikolla Porvoossa järjestetty tapahtuma keräsi jälleen yhteen alan asiantuntijoita 21 maasta ympäri maailman.

Picote

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti