Asukas vastaa tietyistä vesivahingoista itse

Märkätilojen kunnossapidon vastuut jakautuvat osakkaalle ja taloyhtiölle. Suurin osa taloyhtiöiden kosteus- ja homeongelmista saa alkunsa kylpyhuoneesta, mutta monelle on kuitenkin epäselvää, mitkä vahingoista ovat asukkaan ja mitkä taloyhtiön vastuulla, kirjoittaa Talouselämä.

Taloyhtiön vastuulla ovat talotekniikasta, putkistoista ja talon rakenteista johtuvat vesivahingot. Yhtiön huolehtii myös osakehuoneistojen perusjärjestelmien, kuten lämmitys-, vesi-, viemäri- ja sähköjärjestelmien kunnossapidosta.

Osakas on vastuussa itse aiheuttamistaan vesivahingoista. Lisäksi osakas vastaa märkätilojen pinnoitteiden ja kalusteiden kunnossapidosta.

Vaikka vian korjaaminen ei olisi omalla vastuulla, tulee siitä kuitenkin ilmoittaa huoltoyhtiölle. Myös rakenteellisista vioista ja epäillyistä kosteusvaurioista tulisi tehdä ilmoitus.

LähiTapiolan korvauspäällikkö Jussi Korpelaisen mukaan osakas tai asukas voi itse omilla käyttötottumuksillaan ja toimenpiteillään pienentää vahinkojen riskiä.

  • LähiTapiola on koonnut vinkkejä vahinkojen ennaltaehkäisyyn:
  • Varmista pesukoneen liitäntä. Muista myös tarkistaa tulo- ja poistoletkujen kunto säännöllisesti. Letku tulisi vaihtaa vähintään kymmenen vuoden välein.
  • Muista puhdistaa lattiakaivo säännöllisesti, jotta voit välttyä viemäritukoksilta. Jos mahdollinen tukos ei aukea viemärinavausaineella, ole yhteydessä taloyhtiöön.
  • Tarkasta säännöllisesti, vuotavatko vesikalusteesi. Jos havaitset vuotoja perustasoissa hanoissa ja wc-istuimessa, ilmoita asiasta huoltoyhtiölle.
  • Tarkkaile muovimattojen ja -tapettien, laattojen ja silikonisaumojen kuntoa. Jos niissä näkyy muutoksia, se voi olla vihje pinnan alla kytevistä kosteusvaurioista.
  • Älä jää suihkuun pidemmäksi ajaksi kuin on aidosti tarvetta, jotta kylpyhuone saa aikaa kuivua.
  • Kuivaa kylpyhuoneen seinä- ja lattiapinnat käytön jälkeen lastalla. Pidä myös venttiilit auki. Ilmanvaihdon on oltava kunnossa, jotta ilma pääsee huonetilaan ja sieltä pois.

Lue Talouselämän artikkeli täältä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asukkaiden henkilötietojen käsittely

30.7.2025

Tietosuoja taloyhtiössä – miten asukkaiden henkilötietoja tulee käsitellä?

Taloyhtiön on oltava tarkkana asukasluetteloiden ja henkilörekisterien kanssa. Tietoa ei kannata kerätä tarpeettomasti eikä sitä saa jakaa ulkopuolisille. Viranomaisille tietoja saa luovuttaa viranomaistehtävien suorittamiseksi.

DNA asukastapahtuma

8.4.2025

Kaupallinen yhteistyö

DNA Asukastapahtuma huolehtii netit kuntoon

DNA Asukastapahtuma huolehtii taloyhtiön netit kuntoon muutama päivä ennen palveluiden kytkentää. Näin kaikki on valmista kytkentäpäivänä ja netin käyttöönotto on helppoa.

DNA

7.5.2025

Talouden epävarmuus heikentää korjausrakentamisen näkymiä

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen voi tänä ja ensi vuonna jäädä hieman odotettua heikommaksi, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Eniten kerrostaloissa tehdään tänä vuonna vesi- ja viemärijärjestelmien korjauksia. Seuraavien viiden vuoden aikana sähköautojen latauspisteet ovat yleisin kerrostaloyhtiön hanke.

riistavuorenkuja

19.12.2024

Riistavuorenkujalla eletään yhteisöllisesti

Helsingin Etelä-Haagassa sijaitsevassa taloyhtiössä Riistavuorenkuja 8:ssa asukkaat yhdessä pitävät huolta talostaan ja myös vaalivat sen 60-vuotista historiaa. Taloyhtiössä on alusta alkaen arvostettu talkootyötä ja asukkaiden aktiivista osallistumista. Viime vuosina lapsiperheet ovat tuoneet yhtiöön iloa ja energiaa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti