Neljä kymmenestä suomalaisesta haluaa vähentää vedenkulutustaan

Neljä kymmenestä suomalaisesta haluaa vähentää vedenkulutustaan, mutta ei tiedä miten, ilmenee GROHEn Vesibarometrista.

Suomalaiset kuluttavat pohjoismaalaisista toiseksi vähiten vettä, 63 000 litraa henkeä kohti vuodessa. Vain tanskalaiset kuluttavat vettä vielä vähemmän. Silti monet suomalaiset pitävät tärkeänä kulutuksensa vähentämistä. Jopa 44 prosenttia ihmisistä haluaa vähentää vedenkulutustaan. Moni ei kuitenkaan tiedä, miten sen tekisi. GROHE tarjoaa viisi yksinkertaista vinkkiä, joilla arjen tarpeetonta vesihävikkiä on helppo vähentää.

– Vesibarometrin avulla haluamme kertoa pohjoismaalaisille, miltä heidän vedenkulutuksensa näyttää, sekä kertoa, mitä ongelmia suuren vedenkulutuksen taustalla on. On todella myönteistä, että niinkin moni haluaa vähentää vedenkulutustaan. Tietenkin on ikävää, ettei moni tiedä, miten menetellä, mikä tekee tästä hankkeesta vieläkin tärkeämmän. Jos pystymme auttamaan pohjoismaalaisia vähentämään vesihävikkiään, Vesibarometri-hanke on mielestämme onnistunut, sillä siksihän me tätä teemme, GROHEn maajohtaja Tero Kemppainen sanoo.

Suomalaiset eivät tiedä, mitä he vedestään maksavat

Puhdasta vettä on Suomessa saatavilla lähes rajattomasti, mikä on tehnyt meistä hemmoteltuja. Moni ei tiedä, mitä ja millä perusteella vedestään maksaa. Vesibarometri paljastaa, että 76 prosenttia suomalaisista ei tiedä, paljonko vesilitra maksaa. Joka neljäs ei myöskään tiedä taloutensa vedenkulutuksen laskutusperusteita.

Näin voit pienentää arjen vesihävikkiä:

  • Käytä vettä säästäviä vesihanoja ja suihkukahvoja
  • Sulje suihku aina saippuoinnin ajaksi
  • Älä pese astioita juoksevalla vedellä
  • Sulje vesihana aina hampaiden harjauksen ajaksi
  • Vaihda vuotavien hanojen tiivisteet ja vuotavat wc-istuimet

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

27.5.2026

Suomalaiset pitävät omaa asuntoa yhä turvallisena sijoituksena

Oma asunto on suomalaisten mielestä edelleen hyvä sijoitus, kertoo Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVAn tutkimus. Asuntolainaa pidetään kuitenkin aiempaa suurempana taloudellisena riskinä ja asumiskustannusten nousu huolettaa.

13.5.2026

Pohjoissavolaisen taloyhtiön talous on kunnossa ja katse tulevaisuudessa

As Oy Iisalmen Vapaaherttualla menee hyvin. Talous on kunnossa, korjaustarpeita tarkastellaan kymmenen vuoden aikajänteellä, ja yhtiö sai vastikään Vuoden taloyhtiöteko -palkinnon. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Lämpsän mukaan syynä on hallituksen ja isännöitsijän hyvä yhteistyö.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

5.5.2026

Sähköauton latauslaitteiden myynti laski vuoden alussa

Kiinteistöihin asennettavien sähköauton latauslaitteiden myynti väheni vuoden alussa kuudenneksella viime vuoteen nähden. Laitteita myytiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 15,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Sähköteknisen Kaupan Liitto (STK) tiedotteessaan.

ikäteknologia

19.12.2025

Ikäteknologia auttaa kotona asuvaa vanhusta

Suomessa on yli miljoona 70 vuotta täyttänyttä ihmistä. Osa heistä tarvitsee ulkopuolisia palveluja, mutta osa pärjää kotona itsekseen. Itsenäisesti asuvalle vanhukselle tukea tuovat erilaiset teknologiset ratkaisut.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti