Toukotalkoot: Kodin turvallisuudesta huolehdittava korona-aikanakin

Asumisen turvallisuuteen ja energiatehokkuuteen keskittyvä Toukotalkoot-kampanja muistuttaa, että myös Covid 19 -viruksen aiheuttamassa tilanteessa kodin turvallisuudesta tulee pitää huolta. Poikkeustilanteessakaan ei saa itse tehdä korjauksia ja asennuksia, jotka edellyttävät ammattilaisten osaamista.

Vialliset sähköasennukset ja -laitteet voivat aiheuttaa hengenvaaran ja siksi ne on korjautettava välittömästi. Korjaamatta jätetty vesivuoto saattaa laajentaa vahingon aiheuttamat taloudelliset tappiot moninkertaiseksi ja siirtää asukkaat korjauksen ajaksi evakkoon. Laitteiden oikea käyttö ja niiden valvonta käytön aikana on tärkeää. Esimerkiksi sähkölieden ja -uunin käytöstä aiheutuu vuodessa lähes 1000 pelastuslaitoksen sammutustehtävää ja vuotava astianpesukone on ylivoimaisesti merkittävin vesivahinkoja aiheuttava kodinkone.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö ovat julkaisseet asuinrakennuksen korjaushankkeita koskevan ohjeen Covid-19 epidemian aikana. Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL on informoinut ohjeista jäsenyrityksiään. Asuntoihin välttämättömiin töihin koronaepidemia-aikana tulevat asentajat huolehtivat, että asukas saa tiedon etukäteen asennuksen tarkasta ajankohdasta. Asentajat käyttävät suojaimia sekä kertakäyttökäsineitä ja suosittelevat, että kotona olevat asukkaat ovat asunnossa työskentelyn ajan toisessa huoneessa.

Toukotalkoot-tarkastus kotona

Esimerkiksi etätyöpäivän aikana voi kodissa tehdä Toukotalkoot-tarkistuslistojen mukaisen kierroksen. Eri asumismuodoissa asukkaan vastuut ovat erilaiset, joten listat on laadittu erikseen omakoti- ja kerrostaloille. Ne keskittyvät tarkistustoimiin, jotka ovat asukkaan vastuulla ja itse tehtävissä sekä toimenpiteisiin, joita tehdään verrattain harvoin. Juuri siksi ne usein unohtuvat. Listojen tarkistustoimet kohdistuvat muun muassa turva- ja sähkölaitteisiin, vesi- ja viemärijärjestelmään, lämmitykseen ja ilmanvaihtoon. Pientalojen osalta on huomioitu myös salaoja- ja sadevesijärjestelmät.

Virusvaaran lisäksi keväällä elämää häiritsevät runsaat katupölyt ja siitepölyt, joten puuhalistalle kannattaa lisätä ilmanvaihtoventtiilien puhdistus ja suodattimien vaihto niiltä osin, kun toimet ovat asukkaan vastuulla. Niiden puhtaanapito varmistaa sisäilman raikkauden, joka on tärkeää juuri nyt.

Toukotalkoot.fi -sivustolta löytyvät muun muassa asukkaille tarkoitetut, ladattavissa olevat tarkistuslistat.

Vuosittain järjestettävässä Toukotalkoot-kampanjassa ovat mukana Suomen Kiinteistöliitto, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL sekä Suomen Omakotiliitto.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

30.5.2025

Näin varaudut helteisiin – lue vinkit kotisi viilentämiseen

Ennen kuin koti lämpiää kesäkuumalla tukalaksi, on hyvä selvittää helteeltä suojautumisen keinoja. Ensisijaisesti kannattaa estää suoran auringon säteilyn pääsy sisätiloihin. Keräsimme myös muita energiatehokkaita vinkkejä kodin viilentämiseen.

26.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Uusi Safetum Pelastussuunnitelma – Kodin varautumisen varmistamiseksi

Uuden sukupolven Safetum Pelastussuunnitelma -palvelu on nyt julkaistu – ja se vie varautumisen aivan uudelle tasolle. Sano hyvästit tylsille pelastussuunnitelmille ja ota käyttöösi ennennäkemätön Pelastussuunnitelma-palvelu, josta asukkaatkin kiittävät.

Safetum

työturvallisuus taloyhtiö

6.11.2024

Työturvallisuus kuuluu myös taloyhtiölle

Työturvallisuuden valvonta ei koske ainoastaan urakoitsijaa. Taloyhtiöllä on korjausurakan tilaajana omat työturvallisuutta koskevat velvoitteensa, jotka tulevat lainsäädännöstä. Tärkein taloyhtiön toimenpide on nimetä turvallisuuskoordinaattori ja päätoteuttaja.

25.11.2024

Taloyhtiölläkin on vastuu rakennustyömaan turvallisuudesta

Syyskuussa Helsingissä tapahtui onnettomuus, jossa mies putosi salaojaurakan kaivantoon ja menehtyi. Tapaus nosti esiin vakavia kysymyksiä taloyhtiöiden vastuusta rakennustyömaiden turvallisuudessa. Työturvallisuuslaki asettaa taloyhtiölle rakennusurakan tilaajana merkittävän vastuun.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti