Kevättalkoot kannattaa siirtää kesäkuulle

Kevät on monissa taloyhtiöissä talkoiden aikaa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ja Kiinteistöliitto kannustavat siirtämään talkoot kesäkuulle, sillä toukokuussa on voimassa rajoitus enintään 10 hengen kokoontumisista. Taloyhtiön pihoille, grillille ja leikkipaikoille ei tule kerääntyä joukoittain toukokuussa.

Tämän vuoden talkoiden järjestämisessä luova turvallisuusajattelu on tarpeen. Talkoot voi järjestää esimerkiksi kahden hengen vuoroissa peräkkäisinä iltoina tai muilla tavoin pitää huolta siitä, että tarpeettomia kontakteja vältetään. Jos talkoiden jälkeen on saatava makkaraa, jokainen voi paistaa ne etukäteen uunissa kotona ja kääräistä hetkeksi folioon odottamaan.

Talkoot voi helposti järjestää uudella tavalla korona-aikana

Talkoiden järjestämisessä on korona-aikaan muutakin huomioitavaa kuin ajankohta. Pelkkä kuun vaihto ei riitä varmistamaan turvallisia talkoita ja vaara koronan leviämisestä ei ole ohi. Talkoiden koollekutsujan kannattaa huolehtia siitä, että kaikilla talkoisiin osallistuvilla on tiedossa ohjeet tartuntojen välttämiseksi.

Ylimääräisiä ihmiskontakteja kannattaa välttää, jotta epidemia ei lähde uuteen nousuun. Erityisesti yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmien turvallista osallistumista talkoisiin kannattaa tarkoin miettiä.

Talkoissa on hyvä pitää usean metrin turvaväli muihin ihmisiin ja käyttää suojakäsineitä. Työvälineitä ei kannata jakaa usean ihmisen kesken vaan sopia tehtävistä. Haravaan voi laittaa vaikkapa maalarinteipillä sen henkilön nimen, joka sitä käyttää, jotta asia ei työn touhussa unohdu.

Ohjeet korona-ajan talkoisiin

Harkitkaa, voiko talkoot siirtää myöhempään ajankohtaan. Miettikää myös, mitkä asiat ovat välttämättömiä ja mitkä voi jättää tekemättä nyt. Talkoot voi järjestää myös 2-3 hengen vuoroissa eri iltoina.

Ohjeet turvallisempiin talkoisiin

  • Pidetään vähintään 2 metrin turvaväli toisiin ihmisiin.
  • Yskitään ja aivastetaan vain kertakäyttöiseen nenäliinaan tai hihaan. Nenäliina laitetaan roskikseen.
  • Sovitaan aluksi, mitä työvälinettä jokainen käyttää. Työvälineitä ei lainailla toisille.
  • Sovitaan, millä alueella kukin toimii.
  • Jokainen käyttää omia suojakäsineitään.
  • Vessassa ja käsipesulla käydään vain omassa kodissa, ei talon yhteisissä tiloissa tai naapurilla.
  • Talkoiden jälkeen jokainen voi syödä omia eväitään pihalla, jos pidetään vähintään 2 metrin turvavälit. Yhteisten nyyttäreiden ja jaettujen eväiden aika on koronan jälkeen.

Talkoiden koollekutsuja muistuttaa sekä ennen talkoita että talkoiden alkaessa yllä olevista ohjeista.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

4.5.2026

Kevättalkoot tulevat – osallistuminen on vapaaehtoista

Monessa taloyhtiössä kevät on talkoiden aikaa. Talkoot tarjoavat oivan tilaisuuden tutustua naapureihin, mutta myös taloyhtiölle mahdollisuuden pieniin säästöihin, kun työn tekemistä varten ei tarvitse palkata ulkopuolista työvoimaa.

Tilaajille

15.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Energia-asiat taloyhtiössä – nämä faktat hallituksen jäsenen kannattaa tietää

Syksyllä on monissa taloyhtiöissä ajankohtaista pohtia energia-asioita. Jos olet mukana taloyhtiösi hallituksessa, pääset vaikuttamaan moniin kotitaloasi koskeviin asioihin. Tähän on listattu muutamia asioita, jotka hallituslaisen on hyvä tietää energiasta.

Fortum

11.12.2025

Taloyhtiö jälkiasensi hissit edistääkseen esteettömyyttä – ”Kukaan meistä ei nuorene”

Väestö vanhenee, joten taloyhtiöiden kannattaa panostaa esteettömyyden edistämiseen. As Oy Kaakinportissa Pieksämäellä ryhdyttiin korjaustöihin, jotta asukkaat pärjäisivät kotonaan mahdollisimman pitkään.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

12.6.2025

Tiilikatto vaatii huolenpitoa – muista säännölliset katselmukset ja sammaloitumisen esto

As Oy Hämeenlinnan Myllärinpuistossa tiedostettiin noin 20-vuotiaan betonitiilikaton huollontarve. Aurinko oli haalistanut mustan katon paikoin harmaaksi. Myös sammal oli alkanut kiinnittyä pinnoille.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti