Kerros- ja rivitaloyhtiöt mahdollisiksi aurinkosähköasiakkaiksi

EU:n energiayhteisöjä koskevan lainsäädännön muutoksen myötä aurinkosähkön hyvityslaskentamalli muuttuu Suomessa lailliseksi vuoden 2020 loppuun mennessä. Aurinkosähkön pientuotanto on jo kasvanut Suomessa viime vuosina nopeasti, kirjoittaa Kauppalehti (5.5.2020).

LUT-yliopiston energiatehokkuuden professori Jero Aholan arvion mukaan vuonna 2019 aurinkosähkön tuotantokapasiteetti kasvoi 70–80 megawatilla, enemmän kuin koskaan aiemmin. Kuluvalle vuodelle professori ennakoi 100 megawatin lisäystä, joskin koronakriisi voi vaikuttaa investointeihin. Aurinko-sähkövoimaloita on jo yli 20 000, ja erityisesti yksityiskuluttajien rakentamien aurinkovoimaloiden osuus kapasiteetista kasvoi viime vuonna, Ahola sanoo.

Energiaviraston tuoreimman tilaston mukaan vuonna 2018 aurinkosähkön tuotantokapasiteetti kasvoi 82 prosenttia. Kyseisen vuoden lopussa Suomessa oli sähköverkkoon liitettyä aurinkosähkötuotantoa noin 120 megawattia, mökeille asennettuna kymmenen megawattia.

Esteet kotitalouksien aurinkosähkötuotannolle poistuvat

Viime vuonna EU:n energiayhteisöjä koskeva lainsäädäntö muuttui, ja hyvityslaskentamalli tulee Suomessa lailliseksi vuoden loppuun mennessä. Muutoksen myötä taloyhtiön aurinkosähkön tuotanto voidaan jakaa osakkaille älymittareiden datan perusteella. Tämä tuo kaikki kerrostalo- ja rivitaloyhtiöt potentiaalisiksi asiakkaiksi, Jero Ahola sanoo.
Myös niin sanottu tuntinetotus mahdollistuu – silloin kuluttujan yhden tunnin aikana sähköverkkoon myymä ylituotanto ja verkosta ostettu sähkö vähennetään toisistaan ja aurinkosähkön määrä omassa käytössä kasvaa. Tämä parantaa kotitalouksiin asennettujen aurinkovoimaloiden kannattavuutta, Ahola kuvailee.

Tähän asti kotitalouksien osalta aurinkovoiman käytön kasvua on rajoittanut se, että taloyhtiöiden kiinteistöverkoissa asukkaille jakeluverkkoyhtiöiden mittareiden kautta kulkevasta aurinkosähköstä joudutaan maksamaan siirtomaksuja ja veroja, vaikka sähkö ei johdu julkiseen verkkoon. Aurinkosähköllä on siksi katettu vain taloyhtiön yhteisen sähköliittymän kulutusta, kuten ilmanvaihtolaitteiden tai valaistuksen kuluttamaa sähköä.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

tulipalo kerrostalossa

4.12.2025

Näin paloturvallisuus on huomioitu korkeassa kerrostalossa

Suomessa korkeiden rakennusten paloturvallisuuteen kiinnitetään paljon huomiota. Tulipalon sattuessa ihmisen toiminta vaikuttaa paljon palon ja palokaasujen leviämiseen. Tulipalossa ovet ja ikkunat tulee pitää kiinni, sillä palokaasut leviävät niiden kautta.

hoitovastikkeen nosto

17.6.2026

Hoitovastikkeiden nousu hidastui erityisesti kerrostaloissa

Kerrostalojen hoitovastikkeet nousevat tänä vuonna 1,5 prosenttia ja rivitalojen 2,8 prosenttia, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Kerrostaloyhtiöissä vastikkeiden nousu on hidastunut selvästi rivitaloja enemmän. Taloyhtiöiden maksukyky on parantunut.

19.3.2026

VRF-jäähdytysjärjestelmä viilentää vanhoja kerrostaloja Turun Kiikussa

Turussa Kiikun kaupunginosassa viisi kerrostaloyhtiötä toteutti VRF-jäähdytysjärjestelmän julkisivuremontin yhteydessä. VRF mahdollistaa viilennyksen parvekkeettomissakin asunnoissa, sillä sen ulkoyksiköt sijaitsevat katolla. Putkistot piilotettiin julkisivuelementteihin.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

taloyhtiöiden talousvaikeudet

16.6.2026

Taloyhtiöiden korjauksiin kului viime vuonna 2,7 miljardia euroa

Taloyhtiöiden tekemiin korjauksiin käytettiin viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan yhteensä 2,7 miljardia euroa. Kerrostaloyhtiöissä korjauksiin käytetty rahamäärä nousi mutta rivitaloyhtiöissä se laski.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti