”Minulla on hyvä vuokralainen, jolla on lisäksi oma kotivakuutus” – Viisi harhaluuloa sijoitusasunnon vakuuttamisesta

Vuokra-asuntomarkkinat käyvät näin syksyn myötä kuumina opiskelijoiden etsiessä asuntoa. Vuokranantajat pitävät hyvää huolta sijoitusasunnoistaan, mutta silti vain noin joka neljäs on vakuuttanut itse oman sijoitusasuntonsa. Kokosimme yleisimmät harhaluulot siihen, miksi sijoitusasunto jätetään vakuuttamatta.

”Minulla on niin hyvä vuokralainen, että vahinkoriskiä ei ole”

– Ylivoimaisesti yleisin syy vuokranantajalla jättää sijoitusasunto vakuuttamatta itse on luja luotto vuokralaiseen, tietää Ifin kerros- ja rivitalovakuutusten tuotepäällikkö Henrik Rantanen.

– Asunto kannattaa ilman muuta vuokrata luotettavan oloiselle henkilölle, mutta vahinkoja voi toki sattua hyvällekin vuokralaiselle. Ja jos teko on tahallinen, korvausta saa vain vuokranantajan omasta vakuutuksesta, Rantanen muistuttaa.

Ongelma voi aiheutua myös naapuriasunnosta: esimerkiksi yläkerrassa vuotava astianpesukone tai hana  voi nopeasti aiheuttaa ongelmia myös alakerran asuntoon. Lisäksi taloyhtiössä voi tapahtua palo- tai vuotovahinkoja, jotka aiheuttavat sen, että asunnosta tulee väliaikaisesti asumiskelvoton. Näihin taloudellisiin menetyksiin vuokranantaja voi varautua vain omalla vakuutuksella.

”Vuokralaisella on jo kotivakuutus asuntoon – sitä on vuokrasopimuksessakin edellytetty”

Moni luottaa vuokralaisen ottavan oman kotivakuutuksen, joka kattaa asunnolle mahdollisesti koituvat vahingot.

– Monesti näin toki onkin. Vuokranantaja on myös usein sisällyttänyt vuokrasopimukseen vaatimuksen vuokralaisen omasta kotivakuutuksesta, mutta lain edessä tällä ei ole voimaa. Yleisestä harhaluulosta huolimatta laki ei näet velvoita vuokralaista ottamaan kotivakuutusta vuokra-asuntoon, eikä pitämään sitä voimassa vuokrasopimuksen ajan, Rantanen sanoo.

Ja jos vahinko sattuu, vuokranantaja ei voi lain mukaan velvoittaa vuokralaista käyttämään vakuutustaan vahinkojen kattamiseksi, vaikka tällä kotivakuutus olisikin.

”Taloyhtiölläkin on jo vakuutus, eihän tässä nyt muita vakuutuksia tarvita”

Totta on, että jokaisella taloyhtiöllä on vakuutus kiinteistöille. Tosin taloyhtiön kiinteistövakuutus korvaa asunnon vahingot pääsääntöisesti perustasoon kuten peruskorjauksen varustelutasoon saakka eikä se näin ollen välttämättä kata kaikkia asunnon vahinkoa, jos esimerkiksi asunnon pintoja on parannettu perustasosta.

– Osa vuokranantajistakin haluaa sijoitusasuntoonkin muuta kuin peruskaakelia ja ehkäpä parketin muovimaton tilalle. Jos huoneistoa on remontoitu perustasoa laadukkaammilla tuotteilla, vain vuokranantajan oma vakuutus kattaa vahingon sattuessa nämä korotukset, Rantanen sanoo.

”Vuokranantajan vakuutus on kallis ja hyödytkin ovat epäselvät”

Osalla vuokranantajista saattaa olla harhaluuloja vuokranantajan vakuutuksen sisällöstä – tai hinnasta. Rantasen mukaan osa sijoitusasunnon omistajista ei vielä tunne vuokranantajan vakuutuksia. Moni ei myöskään tiedä, mitä vakuutus todella kattaa ja mitä hyötyä siitä saa.

– Vuokranantajan vakuutus on tulonhankkimistarkoituksessa verovähennyskelpoinen. Kallis vakuutus ei ole:  sen hinta esimerkiksi Helsingissä sijaitsevaan 30 neliön yksiöön lisäturvineen on reilu 100€ vuodessa. Vuokratulon keskeytysturva on lisämaksullinen osa vakuutukseen ja sen hinta liikkuu vastaavan kokoiseen asuntoon 30 euron hujakoilla, Rantanen kertoo.

”Sijoitusasunto on vanha ja huonokuntoinen ja materiaalitkin ovat halpoja”

Huonoa tai halpaako ei kannata vakuuttaa?  Rantanen muistuttaa, että vuokratulon varmistaminen on olennaista heikkokuntoisemmassakin asunnossa.

– Jos asunto ei ole vahingon takia vuokrauskelpoinen, vuokranantaja voi oman vakuutuksen keskeytysturvan ansiosta turvata vuokratulonsa.

Lisäksi vuokranantajan vakuutuksen oikeusturva auttaa mahdollisissa riitatilanteissa vuokralaisen, urakoitsijan tai taloyhtiön kanssa. Vastuuvakuutuksella voi puolestaan varautua sijoitusasuntoon liittyviin mahdollisiin vahingonkorvausvelvoitteisiin, esimerkiksi jos omistaja aiheuttaa taloyhtiölle vahingon asuntoaan remontoidessaan.

– Näin voi käydä esimerkiksi, jos esim. poraa epähuomiossa vesiputkeen, kun remontoi kylpyhuonetta.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.10.2025

Kysely: Vuokranantajien ostoaikeet selvässä kasvussa

Sijoitusasuntojen ostoaikeet ovat nousseet selvästi. Reilu 28 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Kehitysnäkymiltään vahvimpana kaupunkina pidetään Rovaniemeä.

29.10.2024

Vakuutus ei aina kata tuholaisvahinkoja vuokra-asunnossa

Vuokralaisen kotivakuutus, kiinteistövakuutus tai edes vuokranantajan vakuutus eivät välttämättä korvaa tuhoeläinten aiheuttamia vahinkoja vuokra-asunnossa. Vuokranantajan vakuutus ja vuokralaisen vastuuvakuutus tuovat kuitenkin turvaa silloin, kun vuokralainen on itse aiheuttanut tuholaisongelman.

vuokranantajien ostoaikeet

15.4.2025

Kysely: Vuokranantajien ostoaikeet kääntyivät laskuun

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta tänä keväänä ne kääntyivät hienoiseen laskuun. Noin 40 prosenttia lainaa hakeneista kokee, että lainansaanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut.

vuokralaisen valinta

12.6.2025

Näin onnistut vuokralaisen valinnassa

Vuokralaisen taustojen selvittäminen on olennainen osa vuokralaisvalintaa. Tiedot tulisi kerätä lähtökohtaisesti vuokralaisehdokkaalta. Tarpeellisia tietoja ovat yleensä sellaiset tiedot, joiden avulla voidaan varmistaa vuokralaisen henkilöllisyys, maksukyky ja huoneiston huolellinen hoitaminen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti