Lakimuutos helpottaisi tupakoinnin kieltämistä taloyhtiöissä

Taloyhtiöt voivat tulevaisuudessa itse päättää tupakoinnin kieltämisestä, jos ehdotettu lakimuutos menee läpi. Nykyisin tupakointikieltoa haetaan kunnalta.

Taloyhtiön huoneistoihin kuuluville parvekkeille ja ulkotiloihin sekä huoneistojen sisätiloihin voi nykyisin hakea tupakointikieltoa kunnalta. Kiellon hakeminen on kuitenkin koettu raskaaksi ja pitkäkestoiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaakin tupakkalakiin muutosta, joka helpottaisi tupakoinnin kieltämistä asuntoyhteisön omalla päätöksellä. Lakimuutos on parhaillaan lausuntokierroksella, ja lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Ehdotuksessa tupakoinnin kieltämisen edellytykset olisivat samat kuin nykyisin, mutta asuntoyhteisö voisi itse päättää kiellosta.

Tupakointikieltoon ei enää tarvittaisi kaikkien osakkaiden suostumusta, jos kieltojen määräämisen edellytykset täyttyvät. Päätös voitaisiin asunto-osakeyhtiössä tehdä 2/3 määräenemmistöpäätöksellä.

Tupakoinnin huoneistoissa sekä niiden parvekkeilla ja ulkoalueilla saisi kieltää, jos tupakansavua kulkeutuu tiloihin muutoin kuin poikkeuksellisesti.

Tupakoinnin kieltäminen asuinhuoneistojen sisällä edellyttäisi lisäksi, ettei savun kulkeutumista ole mahdollista ehkäistä rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella. Lisäksi asuintilan haltijalle tulee ennen kiellon määräämistä antaa mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen tämän omilla toimilla.

Taloyhtiön tulisi kuulla tilojen haltijoita ennen kiellosta päättämistä ja yhtiön olisi lakkautettava kielto, jos sille ei olisi enää tupakkalaissa säädettyjä edellytyksiä.

Kiellot koskisivat myös poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita sekä sähkötupakkaa.

Kiinteistöliitto huolissaan huoneistojen tupakointikiellosta

Suomen Kiinteistöliitto pelkää, että asuintilan tupakointikieltoa koskeva ehdotus uhkaa lisätä taloyhtiöiden oikeudenkäyntiriskejä. Liitto pitää erittäin tulkinnanvaraisina edellytyksiä, joiden tulee täyttyä tupakointikiellon määräämiseksi.

Nykytilanteessa kunnan viranomainen arvioi, täyttyvätkö edellytykset kiellolle. Jos näin ei käy, taloyhtiön kannettavaksi jäävät lähinnä päätöksen valmisteluun ja hakemiseen liittyvät kustannukset.

Tulevaisuudessa osakas voisi riitauttaa yhtiön tekemän päätöksen oikeusteitse nostamalla kanteen. Oikeudenkäyntiin sisältyy riski oikeudenkäyntikuluista, jotka jäävät yhtiön maksettavaksi, jos osakkaan kanne menestyy.

Liiton mielestä taloyhtiöille tulisikin jättää mahdollisuus hakea asuintilan sisäosan tupakointikieltoa edelleen kunnan viranomaiselta.

– On erittäin ongelmallista asumisterveyden näkökulmasta, jos taloyhtiöissä ei uskalleta oikeudenkäyntikuluriskien pelossa päättää asuintilan tupakointikiellosta, liiton lakiasiainjohtaja Jenni Hupli sanoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

26.3.2026

Asunto-osakeyhtiölain uudistus edistäisi asumishäiriöihin puuttumista

Hallituksen esitys asunto-osakeyhtiölaiksi helpottaisi taloyhtiön mahdollisuuksia ottaa huoneisto hallintaansa lyhytvuokrauksen häiriötilanteissa. Poliisiraportteja ei vieläkään olisi tulossa taloyhtiöiden käyttöön. 

3.9.2025

Mitkä ovat taloyhtiön keinot kieltää tupakointi?

Moni kerrostalossa asuva kärsii tupakansavun kulkeutumisesta asuntoon tai parvekkeelle. Uudet taloyhtiöt ovat pääsääntöisesti savuttomia, mutta vanhoissa taloyhtiöissä tie savuttomaksi on mutkikas. Sen sijaan viranomaisen määräämä tupakointikielto, esimerkiksi parvekkeilla, on monille taloyhtiöille saavutettavampi vaihtoehto.

22.9.2025

Lakimuutos helpottaisi asumishäiriöihin puuttumista ja huoneiston hallintaanottoa

Asunto-osakeyhtiölain uudistamista pohtinut työryhmä antoi elokuussa mietintönsä. Siinä esitetään useita lakimuutoksia, joilla helpotettaisiin asumishäiriöihin puuttumista sekä selkiytettäisiin taloyhtiön hallinnon hoitoa. Myös isännöitsijäntodistuksen tietosisältöön esitetään muutoksia.

Tilaajille

Tupakoinnin kieltäminen taloyhtiöissä on vaikeaa.

27.8.2025

Taloyhtiön on vaikea kieltää tupakointia 

Tupakoinnin kieltäminen koetaan taloyhtiöissä vaikeaksi ja kalliiksi. Kiinteistöliiton mielestä nykyinen pirstaleinen lainsäädäntömalli suojaa tupakoivaa osakasta enemmän kuin savuhaitasta kärsiviä naapureita.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti