Viemärin tukoksen tutkiminen voi olla haastavaa; tässä tapauksessa putki rikkoutui ja se piti kaivaa esiin.
Vahingon korvaus tapahtui kiinteistövakuutuksesta, jossa putken ikä vaikutti korvauksiin ikäpoistoineen; putken korjauslaskut ja vuotaneen veden imurointi kuuluvat eri korvausluokkiin.
Tarkka laskujen erittely ja oikea korvausluokitus voivat johtaa merkittäviin lisäkorvauksiin, kuten tässä tapauksessa lähes 72 000 euron lisäkorvaukseen vakuutusyhtiöltä.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Toimiva putkisto on arkikäytössä vähälle huomiolle jäävä arjen luksus. Kun viemäri lakkaa toimimasta ja punkeaa ”sitä itseään” väärään suuntaan, ymmärtää putkiston arvon.
Kerrostalossa sijaitsevan asunnon viemäri oli alkanut syöstä jätevettä pesuhuoneen lattialle, seinille ja kattoon viemärin tukkeuduttua. Paikalle kutsuttu putkiurakoitsija oli koettanut saada viemäriä auki rassaamalla, mutta ei ollut siinä onnistunut. Apuun hälytettiin urakoitsija kuvaamaan viemäriä, jotta nähtäisiin mikä viemärin on tukkinut. Kuvaus ei onnistunut, koska viemäritukos ahmaisi myös kameran, joka jäi kiinni viemäriin. Kolmantena keinona paikalle haettiin LVI-alan suunnittelija. Hän ehdotti, että viemäriä kaivettaisiin talon alustasta näkyviin, jotta viemäriä voitaisiin tarkastella ulkopuolelta.
Näin tehtiin ja viemärit saatiin kaivettua esille, kun… Suuren räksähdyksen ja loiskauksen saattelemana viemäri katkesi ja kaivantoon talon alle purkautui viemärivettä tuhansia litroja. Paikalle tilattiin suurtehoimuri, joka alkoi kiireesti imuroimaan lietettä pois talon alta, jottei se imeytyisi talon rakenteisiin. Usean säiliöautokuorman ja putkien pesun jälkeen viemäriä päästiin vihdoin tutkimaan. Todettiin, että viemäri oli irronnut ja rikkoutunut useammasta kohdasta. Ilmeisesti tukoksen vuoksi koko pohjaviemäri oli täyttynyt lietteestä, ja massan paino oli ollut liikaa putken kannakkeille, jotka pettivät ja putki putosi alas.
Viemäritukos oli kiinteistövakuutuksesta korvattava putken iän mukaisilla ikäpoistoilla ja omavastuulla vähennettynä. Putki oli jo sen ikäinen, että putken korjaukseen kohdistuva ns. rikkopoisto tai putkipoisto oli jo 100 prosenttia, eli putken korjauksesta ei jäisi korvattavaa. Vuotaneen veden aiheuttamiin vahinkoihin käytettävä ns. vuotopoisto oli useita kymmeniä prosentteja pienempi.
Laskuja toimitettiin vakuutusyhtiöön ja niitä korvattiin asianmukaisesti. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että rikkopoiston alaiseksi tulkittuja laskuja oli poikkeuksellisen paljon vahingossa. Yleensä putken korjaukseen liittyviä laskuja on vähemmän kuin vuotaneen veden aiheuttamien vahinkojen korjauslaskuja. Pyysin isännöitsijältä selvitystä siitä, koskivatko laskut tosiaan vain viemäriputken korjausta, vai oliko niissä myös jäteveden imurointia. Viemäriveden imurointi lattialta tai muualta on vuotovahingon jälkien korjausta ja vuotopoiston alaista.
Isännöitsijä toimitti excelin, johon oli laskuista eritelty mikä osa oli viemärin korjaamista ja mikä oli lietteen imuroimista. Sen perusteella tein asiasta uudelleenkäsittelypyynnön vakuutusyhtiöön ja pyysin käsittelemään laskut rikkopoiston sijaan vuotopoistolla. Vakuutusyhtiö korjasi päätökset uudelleenkäsittelypyynnön mukaisesti ja taloyhtiö sai lisäkorvausta lähes 72 000 euroa.
Juttusarjan tarinat perustuvat todellisiin vahinkotapauksiin. Näitä yksittäisiä vahinkotapauksia ei voida soveltaa sellaisenaan minkään toisen yksittäisen vahinkotapauksen korvattavuuden arviointiin johtuen mm. vakuutusehtojen mahdollisista eroavaisuuksista ja muutoksista.
Vakuutusmeklari Howden Finland Oy on vakuutusyhtiöistä riippumaton vakuutusalan ammattilainen, joka edustaa aina toimeksiantajaansa eli taloyhtiötä. Huolehdimme taloyhtiösi eduista ja edunvalvonnassa kaikissa vakuutus- ja vahinkoasioissa. Kilpailuttamalla taloyhtiön vakuutukset pystymme takaamaan laadultaan ja hinnaltaan parhaan vakuutusturvan taloyhtiöllesi. Keskeinen osa kiinteistövakuutusten hoitoa on vahinkopalvelumme, jolla varmistamme taloyhtiöllesi vakuutusehtojen mukaiset korvaukset. Vahingon sattuessa vakuutusmeklarin avulla taloyhtiösi säästää aikaa, rahaa ja vaivaa.
Oikeilla käyttötottumuksilla ja säännöllisellä puhtaanapidolla asukkaat pystyvät ennaltaehkäisemään viemäriongelmia. Moni ongelma on vältettävissä jo sillä, ettei viemäriin lasketa mitään sinne kuulumatonta materiaalia. Viemärikuvaus on luotettava ja helppo tapa selvittää viemärin kunto.
Lähtökohtaisesti taloyhtiö kantaa kustannusvastuun viemärin avaamisesta. Tilanne kuitenkin muuttuu, jos tukos on aiheutunut osakkaan huolimattomasta toiminnasta – esimerkiksi, jos viemäriin on huuhdottu sinne kuulumatonta materiaalia, kuten kissanhiekkaa.
Hulevedet edellyttävät kaiken ikäisillä rakennuksilla pihan ja rakenteiden tarkkailua ja oikeita ratkaisuja. Paras lopputulos syntyy pihalle sopivilla teknisten ratkaisujen ja kasvillisuuden yhdistelmillä.
Vappuun kuuluvat serpentiinit, huiskat ja muut koristeet, mutta miten ne kierrätetään käytön jälkeen? Mihin jätteeseen kuuluu munkkirasva, entä tyhjentynyt ilmapallo? Kokosimme yhteen vapun yleisimpien jätteiden lajitteluohjeet.
Osallistu lukijatutkimukseen
Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään