Antennitelevision taajuusmuutokset alkavat heinäkuun lopussa

Digitan operoimassa UHF-taajuusalueen antennitelevisioverkossa käynnistetään heinäkuun lopussa lähetystaajuuksien muutostyöt. Koko maan kattavat taajuusmuutokset tehdään valmiiksi vuoden 2016 loppuun mennessä. Muutoksia tehdään muutama alue kerrallaan ja ne alkavat Pohjois-Suomesta Kemijärven Suomutunturin ja Sallan Sarivaaran lähetinasemilta heinäkuun viimeisellä viikolla. Taloyhtiöissä, joissa on yhteisantennijärjestelmä, tarvitaan antenniurakoitsija virittämään järjestelmän päävahvistin uudelleen. Pientaloissa antennijärjestelmiin ei normaalisti tarvita muutoksia.

Taajuusmuutoksia tehdään aluksi pohjoisen pienillä lähetinasemilla, joilla lähetykset joudutaan keskeyttämään muutostöiden ajaksi. Tarkoista keskeytysten ajankohdista tiedotetaan alueilla erikseen. Elokuussa ovat vuorossa Sallan, Sodankylän ja Utsjoen lähettimet. Myöhemmin syksyllä muutostyöt jatkuvat pohjoisen päälähetinasemilla, joilla tv-lähetykset toteutetaan muutosten ajan rinnakkain sekä vanhoilla että uusilla taajuuksilla. Digita tiedottaa alueellisesti tarkemmista aikatauluista ja aikataulut löytyvät myös Viestintäviraston verkkosivuilta.

Mitä yhteisantennikiinteistössä pitää tehdä?

Taajuusmuutosten takia joudutaan tekemään muutoksia antennijärjestelmiin niissä taloyhtiöissä ja julkisissa rakennuksissa, jotka vastaanottavat televisiolähetyksiä yhteisantenniverkon kautta. Tästä syystä yhteisantennikiinteistöjä hoitavien isännöitsijöiden on oltava yhteydessä paikalliseen antenniurakoitsijaan hyvissä ajoin ennen kuin taajuusmuutokset alueella käynnistyvät. Taajaan asutuilla alueilla, joilla on paljon yhteisantennikiinteistöjä, on syytä varautua mahdollisiin ruuhkiin antennijärjestelmien muutostöissä.

Kaikkien yhteisantennijärjestelmien päävahvistimet on viritettävä uudelleen sen jälkeen, kun taajuusmuutokset alueella on tehty. Joissain tapauksissa antennijärjestelmän päävahvistin voidaan joutua uusimaan muutosten toteuttamiseksi.

Tietoa paikallisista antenniurakoitsijoista löytyy Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n sivuilta tai Digitan sivuilta.

Mitä yksittäisen taloyhtiön asukkaan pitää tehdä?

Antenniasentajan tehtyä muutokset kiinteistön yhteisantennijärjestelmään on taloyhtiön asukkaiden tehtävä TV-vastaanottimien kanavahaku uudelleen. Uusimmat vastaanottimet tekevät haun yleensä automaattisesti.

Taloyhtiön velvollisuus on informoida asukkaita ajankohdasta, jolloin kanavahaku on tehtävä.

Koskevatko muutokset omakotitaloissa asuvia?

Omakotitaloissa ja niissä pientaloissa, joissa ei ole yhteisantennijärjestelmää, ei tarvita muutostöitä. Mikäli antennijärjestelmä on kunnossa, riittää TV-vastaanottimien kanavahaku sen jälkeen, kun Digita on tehnyt taajuusmuutokset alueella.

Taajuusmuutokset perustuvat valtioneuvoston vuonna 2012 eduskunnalle antamaan sähköisen median viestintäpoliittiseen ohjelmaan sekä kansainvälisiin päätöksiin. Television antenniverkon hyödyntämä niin sanottu 700 MHz:n taajuusalue siirtyy vuoden 2017 alussa langattoman laajakaistan käyttöön. Jotta televisiopalvelujen määrä ei vähenisi antennitelevision taajuusalueen kaventumisen vuoksi, on tehokkaan DVB-T2-lähetystekniikan käyttöönoton lisäksi järjesteltävä TV-verkkojen lähetystaajuuksia uudelleen. Tämän vuoksi huomattava määrä Digitan UHF-taajuusalueen lähetysverkon päälähettimien ja täytelähettimien käyttämistä taajuuksista muuttuu.

VHF-alueen kanavanipuissa DVB-T2-tekniikka on jo käytössä. Vuoden 2016 jälkeen sen käyttö lisääntyy vaiheittain myös UHF-alueella ja nykyisellä DVB-T-tekniikalla lähetettävien ohjelmistojen määrä vähenee. Yleisradion kanavat lähetetään rinnakkain sekä nykyisellä että uudella tekniikalla useita vuosia. Mikäli siirtovelvoitteen alaiset Yleisradion HD-ohjelmistot ovat vastaanotettavissa alueella, tulee taloyhtiöiden kuitenkin huolehtia, että taloyhtiön antennijärjestelmä mahdollistaa asukkaille niiden vastaanoton.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

huoneistotietojärjestelmän kehitys

25.10.2024

Huoneistotietojärjestelmän kehitys jatkuu

Maanmittauslaitoksen ylläpitämän sähköisen huoneistotietojärjestelmän ensimmäinen vaihe on loppusuoralla, mutta kehitystyö jatkuu. Seuraavassa vaiheessa tavoitteena on saada taloyhtiöiden tekniset tiedot sekä taloustiedot järjestelmään. Nämä tiedot on siirrettävä kesäkuun loppuun 2026 mennessä.

6.5.2025

Kiinteistöjen kompostitarkastukset alkavat pääkaupunkiseudulla

Kompostitarkastajat tarkastavat touko–heinäkuun aikana noin 500 kompostoria pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Tarkastusten tavoitteena on varmistaa, että biojäte lajitellaan oikein, ja näin lisätä lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää.

lämpöpumppujen meluhaitat

28.5.2025

Lämpöpumput voivat aiheuttaa meluhaittaa – turkulaisyhtiö löysi ratkaisun pumppujen tahdistuksesta

Maalämpöpumput saattavat aiheuttaa meluongelmia talotekniikkahuoneen yläpuolisissa ja viereisissä asunnoissa. Turkulaisessa As Oy Hiidenvuoressa ongelma poistui, kun kaksi samaan tahtiin käynyttä pumppua säädettiin käymään eri tahdissa.

vuokralla asuminen

20.9.2024

Vuokralla asuminen lisääntyy, omistusasuminen silti yleisintä

Vuokralla asuvien asuntokuntien määrä ylitti miljoonan rajan vuonna 2023, kertoo Tilastokeskus. Samalla asuntokuntien määrä lisääntyi, kun yksin asuminen lisääntyi. Omistusasuminen on silti edelleen yleisin asumismuoto Suomessa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti