Taloyhtiön kameravalvonta – turvaa vai turhaa huolta?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Kameravalvonta yleistyy taloyhtiöissä vauhdilla, mutta harva pysähtyy miettimään, mitä kaikkea valvontakameran asentaminen ja tallenteiden käsittely oikeastaan tarkoittaa. Kuka saa katsoa tallenteita? Entä mitä pitää huomioida, jotta valvonta on lainmukaista ja kaikkien osakkaiden oikeudet turvataan?

Taloyhtiön yhteisille alueille, kuten pihoille ja autopaikoille, voidaan asentaa valvontakamera yhtiökokouksen päätöksellä. Jos kameravalvonta ulottuu kotirauhan piiriin, esimerkiksi porraskäytäviin, asuinhuoneistoihin tai huoneistojen omille pihoille, tarvitaan kaikkien kyseisten osakkaiden ja asukkaiden suostumus.

Kuvaamisesta on aina ilmoitettava selkeästi, esimerkiksi kyltein. Kameravalvonnan tallenteet muodostavat henkilötietorekisterin, sillä niistä voidaan tunnistaa henkilöitä joko suoraan tai epäsuorasti. Tämä tarkoittaa, että tallenteiden käsittelyssä on noudatettava EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) ja kansallista tietosuojalainsäädäntöä. Taloyhtiö toimii rekisterinpitäjänä ja vastaa siitä, että tietoja käsitellään lainmukaisesti – myös silloin, kun käytännön toteutus on ulkoistettu esimerkiksi isännöitsijälle tai turvallisuuspalveluyritykselle.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Sirpa Otsola

Kirjoittaja on asumisen ja kiinteistöjuridiikan asiantuntija Lexia Asianajotoimisto Oy:ssä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

digiturvallisuus

13.11.2024

Digiturvallisuus on tärkeää taloyhtiössäkin

Taloyhtiön tietoverkkoja vastaan voidaan yrittää hyökätä, minkä vuoksi laitteet on hyvä suojata. Digiturvallisuudesta ovat vastuussa niin teleoperaattori, isännöitsijä, huoltoyhtiö, taloyhtiön hallitus kuin osakkaatkin. Rakennusteollisuus RT:n digitaalisen turvallisuuden asianhoitaja Ari Järvinen suosittelee tekemään taloyhtiölle digiturvallisuusohjeet.

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

taloyhtiön talousvaikeudet

22.5.2025

Tiukka kulukuri ja uusi hallitus käänsivät taloyhtiön talouden suunnan – ”Konkurssi ei ollut kaukana”

Vitsit ovat vähissä, kun taloyhtiöllä ei ole muuta kuin velkaa. Uusi hallitus sai vedettyä kemijärveläisen yhtiön suosta reilussa vuodessa. Puheenjohtaja Satu Karjalainen valittiin valtakunnallisesti vuoden hallituksen puheenjohtajaksi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

taloyhtiön tilinpäätöksestä hyötyä

5.2.2025

Viisi faktaa taloyhtiön tilinpäätöksestä

Tilinpäätös on tärkeä tietopaketti taloyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Siitä hyötyvät niin osakkaat kuin asunnonostajatkin. Toimintakertomus täydentää tilinpäätöstä ja avaa osakkaille taloyhtiön toimintaa ja taloudellista tilannetta.