Suomalaisten taloyhtiöiden ääni kuuluu Euroopassa

Kiinteistöliitto tekee aktiivista edunvalvontaa paitsi kotimaan politiikan areenoilla myös Euroopan unionissa. EU-edunvalvontamme rakentuu kahdesta pilarista: itsenäisestä vaikuttamistyöstä sekä Kansainvälisen kiinteistönomistajien liiton UIPIn kautta tapahtuvasta vaikuttamisesta.

UIPI edustaa yli viittä miljoonaa kiinteistönomistajaa, jotka omistavat noin 20–25 miljoonaa asuntoa eri puolilla Eurooppaa. Järjestö toimii silminämme ja korvinamme Brysselissä, ja pääsihteeri Emmanuelle Caussen johdolla se tekee monipuolista ja vaikuttavaa työtä. Kiinteistöliitto on yksi UIPI:n aktiivisimmista jäsenjärjestöistä, ja voimme hyvällä syyllä sanoa, että suomalaisten taloyhtiöiden ja kodinomistajien ääni kuuluu Euroopan unionissa.

Me kiinteistöliittolaiset tapaamme säännöllisesti EU-päättäjiä ja viranhaltijoita ja pidämme huolen siitä, että suomalaisen asumisen erityispiirteet tulevat ymmärretyiksi. Viime vuosien suurin ponnistus oli rakennusten energiatehokkuusdirektiivin päivitys. Teimme vuosia töitä sen eteen, että lopputulos olisi toimiva ja Suomeen sopiva – ja tämä saavutettiin. Esimerkiksi Suomessa yleinen ja muualla harvinaisempi kaukolämpö olisi jäänyt kokonaan huomioimatta ilman suomalaisten aktiivisuutta.

Joulukuussa 2024 toimintansa aloittanut Ursula von der Leyenin komissio on nostanut asumisen kysymykset EU-päätöksenteon agendalle täysin uudella tavalla. Unioni sai ensimmäisen asumis- ja energiaministerin, tanskalaisen Dan Jørgensenin, ja lisäksi nimettiin erityisvaliokunta ratkomaan asumisen haasteita ja valmistelemaan EU:n ensimmäistä kohtuuhintaisen asumisen ohjelmaa. Tämä on suuri linjanmuutos, sillä aiemmin asuminen on kuulunut jäsenvaltioiden vastuulle.

Asumis- ja asuntopolitiikan ottaminen EU:n agendalle ei ole ongelmatonta. Läheisyysperiaate eli se, että poliittiset kysymykset ratkaistaan mahdollisimman lähellä kansalaisia, on yksi EU:n perusperiaatteista. Rajat ylittävät kysymykset kuten ilmastonmuutos, vapaa liikkuvuus ja yhteismarkkinat kuuluvat selkeästi EU:n toimivaltaan. Asuminen sen sijaan on paikallinen kysymys: kodit eivät liiku yli rajojen, eikä Suomessa rakennettu uusi kerrostalo ratkaise Barcelonan asuntopulaa. Myös sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset, kuten asumistuet, kuuluvat jäsenvaltioille.

Samaan aikaan on totta, että Euroopassa on käynnissä monia asumisen kriisejä: Kaikkialla nuorilla ei ole varaa muuttaa kotoa, vaikka haluaisivat. Suurkaupungit ovat kallistuneet niin, että matalapalkka-alojen työntekijöiden on vaikea löytää asuntoa. Osassa kaupungeista lyhytvuokraus ja turismi ovat muodostuneet ongelmiksi, kun taas toisaalla iloittaisiin yhdestäkin vuokralaisesta. Suomessa monet alueet tyhjenevät eikä korjauslainan saaminen ole itsestäänselvyys. Kaikkialla Euroopassa vaikeutuvat sääolosuhteet koettelevat rakennuksia ja niiden käyttäjiä.

Tällaisissa hetkissä edunvalvojan on oltava hereillä. Suomalainen taloyhtiömalli on ainutlaatuinen, eikä täysin vastaavaa järjestelmää ole muissa EU-maissa. Jos EU-säädöksissä esimerkiksi linjataan, että yksittäiset kotitaloudet voivat saada taloudellista tukea remontteihin, jäävät asunto-osakeyhtiöiden toteuttamat yhteiset hankkeet kokonaan tuen ulkopuolelle siitä huolimatta, että nämä koostuvat kotitalouksista. Jos Kiinteistöliitto ei pidä taloyhtiöiden puolesta ääntä, ei sitä pidä kukaan.

Kun EU:ssa etsitään asumispolitiikan linjoja, Suomella on mahdollisuus toimia esimerkkinä. Asumisen hinta on meilläkin noussut, mutta suomalainen järjestelmä on monella tapaa Euroopan parhaimmistoa. Omistusasuminen, vapaat vuokramarkkinat ja sosiaalisesti tuettu asuntotuotanto elävät Suomessa rinnakkain. Monipuolinen asuntorakenne tekee järjestelmästä joustavan ja iskunkestävän. Lisäksi Suomi on ollut edelläkävijä asunnottomuuden vähentämisessä. Näistä onnistumisista kelpaa ottaa laajemminkin mallia.