Toukotalkoot-kampanja puuttuu satojen miljoonien eurojen ongelmiin

Monet kodin huoltotyöt ovat yksinkertaisia ja nopeita, mutta myös helposti unohtuvia. Toukotalkoot 2015 -kampanja muistuttaa, miten kodin talotekniikkaa tarkkailemalla ja huoltamalla voi ehkäistä suuriakin vahinkoja. Muistamisen tukena ovat asukkaille tarkoitetut tarkastuslistat.  Niiden avulla on hyvä tehdä ainakin kerran vuodessa kodin huoltokierros.

Imuroi jääkaapin tausta, puhdista lattiakaivo, tarkasta palovaroittimen kunto, hanki suoja-allas vesivahinkovaaran aiheuttavien kodinkoneiden alle, tarkasta, että sähköjohdoissa ei ole mekaanisia vikoja.  Asukkaan on hyvä tarkastaa, huoltaa ja tarvittaessa korjata tai korjauttaa laitteet, joiden vikaantumisesta voi syntyä palovaara tai kosteusvaurio. Palkintona on parantunut turvallisuus, pienempi vahinkoriski ja energiankulutus sekä mukavampi asuminen.

Sähköpalojen ja vesivahinkojen kustannukset huimia

Vuonna 2014 sattui Suomessa yli 2460 sähköön liittyvää tulipaloa tai palonalkua, joissa pelastuslaitos kävi paikalla. Näistä lähes 1700 oli sähkölaitteista johtuvia. Sähkölaitteesta alkaneen palon syy on useimmiten huollon laiminlyönti, huolimattomuus, käyttö- ja asennusohjeiden noudattamatta jättäminen, tai laitteen vaurioituminen. Useimmiten palon alkujuurena ovat liedet ja uunit, kylmälaitteet, valaisimet, kiukaat, pyykinpesukoneet ja mikroaaltouunit.

Huolellisuus, kodin laitteiden oikeanlainen käyttö ja huolto sekä vikaantuneiden laitteiden korjauttaminen ehkäisisi suuren osan kotien sähköpaloista. Vaikka itse voi tehdä paljon, tulee muistaa, että monet kodin tekniikan huoltotyöt kuuluvat ammattilaisille.

Suomessa maksetaan vuosittain korvauksia yli 30 000 vesivahingosta, kaikkiaan noin 110 miljoonaa euroa. Vesivahinkojen aiheuttajia ovat muun muassa kylpyhuoneen kosteussuojauksen pettäminen, putkistovuodot ja laitteistojen viat. Kodinkoneista astianpesukoneet aiheuttavat suurimman osan vahingoista.

Tarkistuslistat huoltotoimien apuna

Toukotalkoot -kampanja on laatinut omat tarkistuslistansa kerros- ja pientaloille, koska asukkaan vastuulla olevat huoltotoimet vaihtelevat asumismuodoittain. Listoissa käydään läpi tarkistustoimet turva- ja sähkölaitteista, vesi- ja viemärilaitteista ja ilmanvaihdosta. Pientaloasukkaan osalta käydään läpi myös lämmityslaitteistojen sekä salaoja- ja sadevesijärjestelmän tarkastustoimia.

Tarkistuslistat voi tulostaa osoitteesta www.toukotalkoot.fi

Toukotalkoot järjestetään yhdeksättä kertaa. Mukana kampanjassa ovat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, Lämmitysenergia Yhdistys, Suomen Omakotiliitto ja Suomen Kiinteistöliitto.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat vahingot

23.7.2025

Myrskyistä ja tulvista maksetaan yhä enemmän vakuutuskorvauksia

Sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat vahingot ovat yleistyneet, ja niistä maksetut vakuutuskorvaukset ovat kaksinkertaistuneet viidessä vuodessa.
Esimerkiksi viime vuoden rankkasade- ja tulvavahingoista on maksettu ja maksetaan edelleen miljoonien eurojen korvauksia.

4.3.2026

Vastuuvakuutus tuo suojaa taloyhtiön hallitukselle

Hallituksen maallikkojäsenet joutuvat tekemään taloyhtiön puolesta päätöksiä, joihin voi liittyä isoja taloudellisia riskejä. Hallinnon vastuuvakuutus antaa suojaa henkilökohtaisilta vahingonkorvausvaatimuksilta ja oikeudenkäyntikuluilta.

paloturvallisuus lataushankkeessa

19.2.2026

Kaikissa autoissa kytee tulipaloriski – ota paloturvallisuus huomioon lataushankkeessa

Kun asuinkerrostalon pysäköintihalliin hankitaan sähköautojen latausjärjestelmä, on samalla hyvä laittaa kuntoon paloturvallisuusjärjestelmät. Sähköautopalot syttyvät yleensä latauksesta ja ovat vaikeita sammuttaa, vaikka polttomoottoriautojen palot ovatkin paljon yleisempiä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

26.3.2026

Kaupallinen yhteistyö

Mitä Abloyn retrofit tarkoittaa?

Uudet ABLOY-tuotteet ovat hyvin yhteensopivia vanhoihin oviin ja lukkorunkoihin. Lukitusta uudistettaessa ei tarvitse välttämättä vaihtaa koko lukkoa, vaan yksittäisten osien päivitys voi riittää. Retrofit on asukkaille ja kiinteistöille nopeampaa ja helpompaa.

Abloy Oy

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn