Energiaeksperttejä koulutetaan taas Helsingissä

HSY:n Ilmastoinfo järjestää taloyhtiöille maksuttomia energiaeksperttikoulutuksia pääkaupunkiseudulla. Seuraava koulutus alkaa syyskuun lopussa.

Energiaeksperttejä on koulutettu niin Motivan kuin muidenkin tahojen toimesta ympäri Suomen jo pidempäänkin. HSY:n Ilmastoinfon ensimmäinen koulutus koulutti viime keväänä 27 uutta energiaeksperttiä.

– Haluamme herätellä taloyhtiöitä seuraamaan omaa energiankulutustaan. Energiaekspertit voivat neuvoa omissa taloyhtiöissään asukkaita energia-asioissa ja seurata, kuinka paljon taloyhtiöltä kuluu rahaa lämmitykseen, sähköön ja veteen, kertoo energia-asiantuntija Jarkko Hintsala Helsingin seudun ympäristöpalveluista.

Noin kolmannes taloyhtiöiden hoitokuluista koostuu energia- ja vesikustannuksista

Aktiivisella energiaeksperttitoiminnalla on mahdollista pienentää taloyhtiön energiakuluja. Eksperttiyhtiöissä on kokemuksia yli 10 prosentin säästöistä lämmön, veden tai kiinteistösähkön kulutuksessa. Taloyhtiö voi siis säästää huomattavia summia energiaekspertin avulla.

Energiaekspertti taloyhtiössä vähentää myös turhia yhteydenottoja huollon ja isännöinnin suuntaan. Hän havainnoi, viestii ja neuvoo, mutta ei tee säätöjä tai korjauksia taloteknisiin järjestelmiin. Hän ei myöskään valvo asukkaita tai puutu heidän toimintaansa.

– Moni kurssilainen antoi kevään kurssin jälkeen palautetta, että sai energiaeksperttikoulutuksen myötä kipinän hakeutua taloyhtiön hallitukseen. Tällöin ekspertti pääsee paremmin vaikuttamaan taloyhtiön energia-asioihin, Hintsala toteaa.

Syksyn koulutus järjestetään Helsingissä viitenä iltana syys-joulukuussa.

Lisätiedot ja koulutukseen ilmoittautuminen

Taloyhtiössä tulee olla tavoitteena saada vesihanojen virtaamat seuraavalle tasolle:

  • Kylpyhuoneen tai WC:n pesuallashana 6 litraa minuutissa.
  • Keittiön hana 12 litraa minuutissa.
  • Suihku 12 litraa minuutissa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

rakentamisen

11.9.2025

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset nousussa – perheasunto kallein Järvenpäässä

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet edellisvuotta vähemmän. Monissa kunnissa nousu on erittäin nopeaa. Eniten kasvoivat vesi- ja kaukolämpökustannukset, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

3.2.2026

Kaupallinen yhteistyö

Sisäministeriön uudet ohjeistukset väestönsuojiin ja pelastussuunnitelmaan

Sisäministeriö on julkaissut kolme uutta yleisopasta, jotka sisältävät ohjeet väestönsuojan käyttöönottosuunnitelmasta, kunnossapidosta ja pelastussuunnitelman laadinnasta. Oppaita voivat hyödyntää myös taloyhtiöiden hallitukset.

Safetum

20.8.2025

Mitä taloyhtiöiden tulee tietää uudesta rakentamislaista?

Uudistetun rakentamislain tavoitteena on sujuvoittaa lupaprosesseja, mutta käytännön vaikutukset voivat vaihdella kunnittain. Taloyhtiöiden on hyvä selvittää ajoissa, mitä vaatimuksia omalle hankkeelle muuttuneessa tilanteessa asetetaan.

häätöjen määrä

18.6.2025

Raportti: Häätöjen määrä on selkeässä kasvussa

Häätöjen määrä on Suomen suurimmissa kaupungeissa lisääntynyt keskimäärin 80 prosenttia viimeisten kymmenen vuoden aikana. Häätö saadaan valtion tukemista vuokra-asunnoista suhteessa useammin kuin vapaiden markkinoiden vuokra-asunnoista. Häädetyistä valtaosa on matalasti koulutettuja miehiä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti