Asumisneuvonnan tarve on lisääntynyt

asumisneuvonta

Asumisneuvojat tarjoavat apua erilaisissa asumisen ongelmissa. Viime vuosina yhteydenotot Helsingin kaupungin asumisneuvontaan ovat kasvaneet merkittävästi.

Asumisneuvojilta haetaan apua vuokravelkojen, häädön tai asunnottomuuden uhkan takia sekä muihin asumisen häiriöihin. Asumisneuvonnan asiakkaaksi tullaan kahta reittiä: joko apua tarvitseva ottaa itse yhteyttä asumisneuvojaan tai asumisneuvojat apua tarvitsevaan. 

Apua voi saada niin omistus-, asumisoikeus- kuin vuokra-asunnossa asuva. 

Erilaiset sosiaalitukien leikkaukset ovat lisänneet asumisneuvonnan tarvetta Helsingissä. Vuonna 2024 asumisneuvonnalla oli noin 25 000 asiakaskontaktia, joista lähes 9 000 liittyi vuokravelkojen selvittämiseen. Häätöjä pystyttiin estämään yli 1 000. 

Kolmessa vuodessa asiakaskontaktien määrä on lisääntynyt yli puolella aiemmasta. Tämän vuoden tammi–maaliskuussa uusia asiakkaita oli lähes kolmanneksen enemmän kuin viime vuoden vastaavaan aikaan. 

– Uusia asiakkaita on tullut työssäkäyvistä pienituloisista, työttömäksi jääneistä ja myös yrittäjiä on jonkin verran enemmän. Pienituloisuus on kasvanut, sanoo Helsingin asumisneuvonnan projektipäällikkö Anne Kinni. 

Asumisneuvontaan hakeutuu niin yksinasuvia, nuoria, perheitä, isoja lapsiperheitä, yksinhuoltajia kuin iäkkäitä. Vaikea taloustilanne näkyy siinä, että monet etsivät halvempia asuntoja. 

Asumisneuvonnan asiakkaista suurin osa asuu Helsingin kaupungin (Hekan) asunnoissa, joita on yhteensä 54 000. Niissä asuu noin 92 000 asukasta eli joka 7. helsinkiläinen. 

Lue lisää: Häätö on pitkä prosessi 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

korjausten ajoittaminen

7.8.2025

Kuntoarvio ja rakenteiden käyttöikätiedot auttavat taloyhtiötä korjausten ajoittamisessa

Taloyhtiö voi vaikuttaa merkittävästi siihen, miten kauan rakennuksen osat ja laitteet pysyvät toimintakuntoisina. Rakenteiden kunnon seuraaminen sekä huoltojaksojen noudattaminen varmistavat, että tekninen käyttöikä on mahdollisimman pitkä.

30.4.2026

Kaupallinen yhteistyö

Mistä kuntoarvion hinta tällä hetkellä muodostuu?

Kuntoarvio on taloyhtiölle keskeinen työkalu rakennuksen kunnon ja tulevien korjaustarpeiden hahmottamiseen. Kysyimme Susteran kuntoarviopalvelun vastaavalta Juha Hongalta, mistä palvelun hinta tyypillisesti muodostuu.

Sustera

13.5.2026

Pohjoissavolaisen taloyhtiön talous on kunnossa ja katse tulevaisuudessa

As Oy Iisalmen Vapaaherttualla menee hyvin. Talous on kunnossa, korjaustarpeita tarkastellaan kymmenen vuoden aikajänteellä, ja yhtiö sai vastikään Vuoden taloyhtiöteko -palkinnon. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Lämpsän mukaan syynä on hallituksen ja isännöitsijän hyvä yhteistyö.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

23.3.2026

Taloyhtiön hallitus, valmistaudu yhtiökokoukseen huolella

Kevät merkitsee monessa taloyhtiössä yhtiökokouksen lähestymistä. Hallituksessa onkin hyvä aika miettiä tulevaa kehitystä ja mahdollisesti tarvittavia selvityksiä, joita yhtiökokoukselle esitetään päätöksiä varten.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti