Talokeskus keskittyy rakentamisen palveluihin

Talokeskus Yhtiöt Oy keskittyy rakentamisen palveluihin ja myy tytäryhtiönsä Agenteq Solutions Oy:n Visma Finland Holding Oy:lle. Talokeskuksen Tampuuri-ohjelmistoliiketoiminta siirtyy siis uuteen omistukseen Talokeskuksen keskittyessä jatkossa rakentamisen palveluihin.

”Tampuuri-ohjelmistolla on vankka markkina-asema Suomessa ja sen kehitystä on tehty menestyksekkäästi osana Talokeskus Yhtiöt Oy:n toimintaa. Visma fokusoi vahvasti ohjelmistokehitykseensä ja kykenee laajoilla resursseillaan edelleen kehittämään kiinteistöjen hallinnointiin tarjottavia ratkaisuja tuomalla Tampuuri-ohjelmiston osaksi tarjontaansa. Visman kiinnostus ohjelmistoamme kohtaan on osoitus siitä, että olemme tehneet hyvää työtä jo vuosia”, sanoo Talokeskus Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Jari Punkari.

Talokeskus toimii jatkossa yli sadan rakentamisen asiantuntijan turvin pääkaupunkiseudulla, Turussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Rakentamisen palvelut pitää sisällään kuntotutkimukset ja esiselvitykset, rakennuttamisen, suunnittelun ja töiden valvonnan.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Rakentamisen kasvu jää tänä vuonna heikoksi.

2.9.2025

Rakentamisen kasvu jää tänä vuonna heikoksi – asuinrakentamisen toipuminen hidasta

Rakentamisen kehitys on ollut odotettua heikompaa alkuvuoden aikana. Asuinrakentaminen elpyy hitaammin kuin ennakoitiin, mutta kiinteistösijoitusmarkkina on selvässä kasvussa, ennustaa Rakli suhdannekatsauksessaan.

10.10.2025

Talotekniikka-alan näkymät pysyvät heikkoina – alueelliset erot suuria

Talotekniikka-alalla uudistuotannon lasku jatkuu, selviää alan suhdannekyselystä. Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät tukimuutokset. Asuntokorjauksia hidastaa myös monien taloyhtiöiden vaikeus saada lainaa, erityisesti hiljaisten markkinoiden alueilla.

24.3.2026

Rakennusteollisuus: Asuinrakentamisen lasku jatkuu ensi vuoteen asti 

Asuntorakentamisen aloitusmäärät laskevat tänä vuonna edelleen, ennustaa Rakennusteollisuus RT suhdannekatsauksessaan. Asuntoaloitukset ovat historiallisen alhaalla, 1950-luvun tasolla. Kasvua ei ole näkyvissä ensi vuonnakaan.

7.5.2025

Talouden epävarmuus heikentää korjausrakentamisen näkymiä

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen voi tänä ja ensi vuonna jäädä hieman odotettua heikommaksi, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Eniten kerrostaloissa tehdään tänä vuonna vesi- ja viemärijärjestelmien korjauksia. Seuraavien viiden vuoden aikana sähköautojen latauspisteet ovat yleisin kerrostaloyhtiön hanke.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti