YIT päätti yhdistyneen yhtiön organisoitumiseksi käydyt yhteistoimintaneuvottelut Suomessa

YIT käynnisti heti yhdistymisen jälkeen 20.2.2018 yhteistoimintaneuvottelut Suomessa luodakseen yhdistyneelle yhtiölle liiketoimintamallin, jonka tukemana YIT voi kasvaa Pohjois-Euroopan johtavaksi kaupunkikehittäjäksi.

Päällekkäisyyksistä ja tehostamisesta johtuvia irtisanomisia kohdistuu Suomessa korkeintaan 120 henkilöön. Lisäksi henkilöstövähennyksiä toteutuu saman verran luonnollisena poistumana, eläköitymisinä ja määräaikaisuuksia päättämällä. Vähennykset Suomessa eivät kohdistu työmailla tuotantotehtävissä työskenteleviin toimihenkilöihin ja työntekijöihin.

Muissa toimintamaissa integraatioon liittyvä organisoituminen vähentää noin 200 henkilöä pääasiassa Venäjällä. Lisäksi Skandinaviassa jo ennen yhdistymistä käynnistynyt uudelleen organisointi on alkuvuoden aikana johtanut noin 150 henkilötyövuoden vähenemiseen.

”Uuden YIT:n organisoituminen etenee aikataulun ja suunnitelmien mukaan. Kasvualueillamme työvoiman tarve on lisääntynyt, mikä on vähentänyt irtisanomisten määrää onnistuneiden sisäisten siirtojen myötä. Etenemme yhdistymisessä nyt vaiheeseen, jossa rakennamme yhtenäistä, vahvan toimintakulttuurin, korkean osaamisen ja palvelukyvyn omaavaa joukkuetta. Tuemme myös heitä, joille emme voineet osoittaa paikkaa yhdistyneessä organisaatiossa muun muassa tarjoamalla räätälöityä työllistymistä edesauttavaa valmennusta”, YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas sanoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön talousvaikeudet

22.5.2025

Tiukka kulukuri ja uusi hallitus käänsivät taloyhtiön talouden suunnan – ”Konkurssi ei ollut kaukana”

Vitsit ovat vähissä, kun taloyhtiöllä ei ole muuta kuin velkaa. Uusi hallitus sai vedettyä kemijärveläisen yhtiön suosta reilussa vuodessa. Puheenjohtaja Satu Karjalainen valittiin valtakunnallisesti vuoden hallituksen puheenjohtajaksi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

taloyhtiön tilinpäätöksestä hyötyä

5.2.2025

Viisi faktaa taloyhtiön tilinpäätöksestä

Tilinpäätös on tärkeä tietopaketti taloyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Siitä hyötyvät niin osakkaat kuin asunnonostajatkin. Toimintakertomus täydentää tilinpäätöstä ja avaa osakkaille taloyhtiön toimintaa ja taloudellista tilannetta.

Hallituksella ja isännöitsijällä on laaja oikeus perehtyä asunto-osakeyhtiön kirjanpitoon.

31.3.2025

Kenellä on oikeus perehtyä asunto-osakeyhtiön kirjanpitoon?

Asunto-osakeyhtiöiden kirjanpito on olennainen osa yhtiön hallintoa ja taloudenhoitoa. Sen avulla seurataan yhtiön taloudellista tilannetta, varmistetaan oikea varojen käyttö sekä mahdollistetaan osakkaiden ja muiden sidosryhmien tiedonsaanti.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti