Koira erehtyi kotiovesta

Asuin aikoinaan Taka-Töölössä taloyhtiössä, jossa kaikki tunsivat toisensa, toistensa lapset ja myös koirat. Yläpuolellani asui emäntänsä kanssa sympaattinen setteri. Eräänä uudenvuoden aattoyönä koira oli lähtenyt emäntänsä kanssa ”kaupungille”. Kun raketit alkoivat paukkua, sai koiraparka hepulin, riistäytyi irti ja juoksi koko matkan kotitalolle.

Joku oli tunnistanut sen ja päästänyt porrashuoneeseen, tietämättä että hätääntynyt omistaja oli vasta tulossa. Koira alkoi juosta portaita ylös, mutta ei osannut laskea monennessako kerroksessa jo on.

Oveltani kuului vinkunaa, läähätystä ja raapimista. Syynä ei onneksi ollut mikään #metoo-tapaus vaan koira poloinen, joka ryntäsi sisään, katseli ympärilleen ja asettui keskelle lattiaa nolona ja hölmistyneenä.

Lohdutin ja annoin vettä. Kuulostelin, koska yläkerrassa kävi ovi ja vein karkulaisen oikeaan osoitteeseen. Niin koira löysi onnellisesti kotiin, nopeammin kuin Lassie vanhassa elokuvaklassikossa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

7.10.2025

Lemmikit taloyhtiössä –  huomioi nämä seikat

Pienet jyrsijät tai matelijat harvoin aiheuttavat taloyhtiössä keskustelua, sillä naapuri ei usein edes havaitse niiden olemassaoloa. Sen sijaan koirien haukkuminen, jätökset tai vapaana olo voi synnyttää erimielisyyksiä taloyhtiön asukkaiden keskuudessa.

29.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiön ikkunaremontti vaikuttaa aina ilmanvaihtoon ja mobiilikuuluvuuteen

Ikkunaremontti vaikuttaa aina taloyhtiön ilmanvaihtoon. Pihlan ratkaisu riittävän ilmanvaihdon takaamiseksi on tehtaalla valmiiksi ikkunaan integroitu raitisilmaventtiili KLIK, joka säätyy automaattisesti ulkolämpötilan mukaan.

Pihla-Tiivi

PHM Digital esittelytilaisuus kuva mies tietokoneella

21.1.2026

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiön asioiden helppo hoito – tervetuloa esittelytilaisuuteemme

Tule mukaan suosittuun PHM Digital tutuksi -tilaisuuteen, joka järjestetään Teamsilla kuukausittain. Tilaisuudessa kerrotaan PHM Digital verkkopalvelun toiminnasta. Helppokäyttöinen verkkopalvelu mahdollistaa sujuvan yhteistyön ja yhteydenpidon kaikkien kiinteistössä toimivien tahojen kesken.

PHM Group

6.3.2026

Milloin osakkaan on ilmoitettava pintaremontista yhtiölle?

Osakkaat tekevät usein pintaremontteja huoneistoissaan. Osasta remontteja on tärkeää saada tieto myös taloyhtiölle ennen remontin aloittamista. Ilmoitusvelvollisuus ja myös riskit vaihtelevat remonttikohteen mukaan.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti