Tietoja rakennusten energian kulutuksesta ja mahdollisuuksista energian säästämiseen nyt avoimena datana

Helsingin älykkäällä 3D-kaupunkitietomallilla toteutettu Energia- ja ilmastoatlas on uusi työkalu ilmastonmuutoksen hillintään ja energiatehokkuuden parantamiseen. Atlaksessa on suuri määrä rakennusten energiatietoja: muun muassa tietoja lämmitystavoista, tehdyistä peruskorjauksista ja energiatodistuksista. Lisäksi siinä on tiedot Heka Oy:n vuokrakerrostalojen kiinteistösähkön, kaukolämmön ja veden kulutuksesta.

”Näitä lukuja hyödyntämällä esimerkiksi taloyhtiöt tai isännöitsijät voivat verrata kiinteistön kulutusta muiden vastaavan ikäluokan rakennusten kulutuksiin, mikä kannustaa selvittämään erojen syitä”, kertoo ympäristösuunnittelija Petteri Huuska Helsingin kaupungin ympäristöpalveluista.

Atlakseen sisältyy VTT:n arvioima rakennusten laskennallinen energiankulutus, jota voi käyttää vertailuarvona oman rakennuksen peruskorjausta tai energiatehokkuusremonttia suunniteltaessa. VTT on laskenut Merihaan alueelle myös tyypillisempien energiansäästötoimien tehokkuuden sekä näiden kustannusarviot. Näitä arvioita voidaan hyödyntää muissa vastaavan aikakauden, 1970–80-luvun, kerrostaloissa. Atlaksesta löytyy myös rakennuskohtainen aurinkoenergiapotentiaali, josta saa hyvän lähtötason säästömahdollisuuksien tarkasteluun.

”Energia- ja ilmastoatlas on väline kaupunkisuunnittelun ja päätöksenteon tueksi, kun arvioidaan, mille alueille ja minkä tyyppisiin energiatehokkuutta edistäviin toimiin kaupungin voimavaroja kannattaa suunnata”, selventää Huuska.

Tieto esiin visuaalisesti

Atlas on työkalu tiedon visuaaliseen esittämiseen ja havainnollistamiseen. Energiatietojen tarkastelu koko kaupungin laajuudelta käy helposti, mutta myös yksittäisten kohteiden tietojen tutkiminen on mahdollista. Se on oiva työkalu niin energiasektorilla toimiville tahoille kuin kenelle tahansa energia-asioista kiinnostuneelle.

Helsingillä on uuden strategiansa mukaisesti kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Kasvihuonekaasuja vähennetään 80 prosenttia tavoitteena hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Yksi merkittävimmistä keinoista tavoitteiden saavuttamiseksi on olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen.

Helsingin 3D-kaupunkitietomallin kehitystyö jatkuu

Helsinki tunnetaan julkisten tietoaineistojen avaamisen edelläkävijänä. Atlaksen ensimmäisen version julkaisun jälkeen on saatu paljon kokemusta, kuinka aineistoja käsitellään yhteensopiviksi tietomallin kanssa ja esitetään havainnollisesti.

“Atlaksen rakentamisen mahdollisti hyvä ja eheä, koko Helsingin kattava 3D-kaupunkitietomalli, jonne lisättiin energia-aiheisia aineistoja. Näiden erilaisten tietoaineistojen yhteiskäyttö ja -tarkastelu voi tuoda esiin ilmiöitä, joita ei muuten havaitsisi”, kertoo Enni Airaksinen 3D-projektista.

Atlaksen kehitystyö ja tietojen tuottaminen jatkuu. Suunnitelmissa on muun muassa lisätä malliin uusiutuvan energian potentiaaleja ja ilmastonmuutoksen sopeutumiseen liittyviä tietoja helpottamaan esimerkiksi rankkasateiden aiheuttamien tulvariskien hallintaa.

Energia- ja ilmastoatlas on tehty osana Helsingin kaupungin 3D-projektia sekä mySMARTLife-hanketta, jossa testataan uusia älykkäitä ratkaisuja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Toimenpiteiden tavoitteena on saavuttaa 10–20 prosentin päästövähennys ja nopeuttaa parhaiden ratkaisujen pääsyä markkinoille Suomessa ja maailmalla. Hankkeen toteuttavat Helsingin kaupunki (yhteistyössä Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY), Helen Oy, Forum Virium Helsinki Oy, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja PK-yritykset Fourdeg Oy ja Salusfin Oy. Vuosina 2016–2021 toteutettavassa hankkeessa ovat mukana Hampurin ja Nantesin kaupungit kumppaneineen. Euroopan komissio on myöntänyt yhteishankkeelle 18 M€:n rahoituksen. Helsingin toimenpiteiden osuus on 5,6 M€.

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio -ohjelmasta rahoitussopimuksen No 731297 mukaisesti.

Lue lisää:

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asukkaiden henkilötietojen käsittely

30.7.2025

Tietosuoja taloyhtiössä – miten asukkaiden henkilötietoja tulee käsitellä?

Taloyhtiön on oltava tarkkana asukasluetteloiden ja henkilörekisterien kanssa. Tietoa ei kannata kerätä tarpeettomasti eikä sitä saa jakaa ulkopuolisille. Viranomaisille tietoja saa luovuttaa viranomaistehtävien suorittamiseksi.

taloyhtiön energiankäyttöä

11.10.2024

Taloyhtiön energiankäyttöä voi tehostaa monella tavalla

Taloyhtiöissä on usein paljon tehostamisen varaa energiankäytössä. Mahdollisuuksia on sekä käyttöteknisissä asioissa että investointipuolella. Haasteena toimenpiteiden teossa on se, että tekniset asiat eivät ole helppoja ja jokainen rakennus on erilainen.

huoneistotietojärjestelmän kehitys

25.10.2024

Huoneistotietojärjestelmän kehitys jatkuu

Maanmittauslaitoksen ylläpitämän sähköisen huoneistotietojärjestelmän ensimmäinen vaihe on loppusuoralla, mutta kehitystyö jatkuu. Seuraavassa vaiheessa tavoitteena on saada taloyhtiöiden tekniset tiedot sekä taloustiedot järjestelmään. Nämä tiedot on siirrettävä kesäkuun loppuun 2026 mennessä.

4.4.2025

Taloyhtiön ilmoitusvelvollisuudet huoneistotietojärjestelmään laajenevat

Huoneistotietojärjestelmän jatkokehityshankkeen myötä järjestelmän tietosisältö laajenee. Taloyhtiöillä on vastaisuudessa velvollisuus ilmoittaa järjestelmään kunnossapito- ja muutostyötietoja sekä taloyhtiölaina- ja vastiketietoja.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti