Lyhytvuokrauksen lainsäädännölle aikalisä

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Asuinhuoneistojen lyhytvuokraus erilaisten verkkoalustojen kautta on yleistynyt merkittävästi. Ilmiön suosio kertoo selvästä tarpeesta lyhytaikaisille majoitusvaihtoehdoille. Monissa taloyhtiöissä lyhytvuokrauksen on kuitenkin katsottu aiheuttavan ongelmia esimerkiksi meluhaittana.

Lyhytvuokrauksen yleistymisen myötä yhä useammat taloyhtiöt ovat alkaneet pohtia sitä, voidaanko lyhyet vuokrasuhteet kieltää. Kysymykseen ei ole selvää vastausta, sillä nykylainsäädäntö ei sisällä sääntelyä lyhytaikaisesta vuokraustoiminnasta. Siten asia joudutaan ratkaisemaan eri lakien tulkinnan ja vähitellen lisääntyneen oikeuskäytännön avulla.

Lähtökohtaisesti osakkaalla on oikeus vuokrata asuntoaan edelleen ja siten myös lyhytvuokraus on sallittua. Taloyhtiöllä on kuitenkin mahdollisuus saada lyhytvuokraus loppumaan ainakin kahdessa tilanteessa. Ensinnäkin taloyhtiö voi kieltää lyhytvuokrauksen yhtiöjärjestyksessään. Tosin tällaiseen kieltoon vaaditaan kaikkien osakkaiden suostumus, sillä määräyksellä muutetaan osakkaan oikeutta hallita huoneistoa.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Sirpa Otsola

Kirjoittaja on asumisen ja kiinteistöjuridiikan asiantuntija Lexia Asianajotoimisto Oy:ssä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

huoneistojen hallintaanotto

15.8.2025

Työryhmä esittää helpotusta huoneistojen hallintaanottoon 

Huoneistojen hallintaanottoa halutaan helpottaa, jotta asumishäiriöihin ja lyhytaikaisen vuokraustoiminnan aiheuttamiin merkittäviin haittoihin tai lisäkustannuksiin voitaisiin puuttua. Asia ilmenee asunto-osakeyhtiölain uudistamista pohtineen työryhmän mietinnöstä.

3.3.2025

Ministeriö ehdottaa vuorokausirajaa lyhytvuokraukseen – Vuokranantajien mielestä raja liian tiukka

Ympäristöministeriö on julkaissut uuden ehdotuksensa lyhytvuokrauksen huomioimiseksi rakentamislaissa. Suomen Vuokranantajat pitää ehdotusta merkittävänä askeleena oikeaan suuntaan, mutta löytää siitä myös korjattavaa.

22.9.2025

Lakimuutos helpottaisi asumishäiriöihin puuttumista ja huoneiston hallintaanottoa

Asunto-osakeyhtiölain uudistamista pohtinut työryhmä antoi elokuussa mietintönsä. Siinä esitetään useita lakimuutoksia, joilla helpotettaisiin asumishäiriöihin puuttumista sekä selkiytettäisiin taloyhtiön hallinnon hoitoa. Myös isännöitsijäntodistuksen tietosisältöön esitetään muutoksia.

Tilaajille

Helsingin rakennusvalvontapalvelut

19.11.2024

Helsingin rakennusvalvontapalvelut uuden edessä

Kiinteistöliitto Uusimaa tapasi kesäkuun puolessa välissä Helsingin kaupungin rakennusvalvontapalveluiden ohjausryhmän osana tiivistä yhteistyötä. Kuulumisten vaihdon lisäksi puhuttiin päivittyvästä rakentamislaista ja lupaprosessin kehittämisestä.