Järjestyssäännöt luovat yhteiset pelisäännöt asumiselle

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Laki ei rajoita tai määrää sitä, mistä asioista järjestyssäännöissä voidaan määrätä. Järjestyssääntöjen tulee kuitenkin olla kohtuullisia ja Suomen lain mukaisia. Normaalia elämää ja asumista ei voida lähteä liiaksi rajoittamaan. Yleensä järjestyssäännöillä pyritään takaamaan taloyhtiön turvallisuutta, asumisrauhaa ja -viihtyvyyttä. Useasti järjestyssääntöihin kirjataan ainakin käyttöohjeet yleisille tiloille ja piha-alueille sekä hiljaisuusajat.

On tärkeää, että ensinnäkin vanhoja järjestyssääntöjä tarvittaessa päivitetään vastaamaan nykyaikaa ja toisaalta uusista pyritään laatimaan mahdollisimman ajanmukaiset. Ei kannata lähteä rajoittamaan tai kieltämään sellaista toimintaa, johon ei kuitenkaan voida puuttua. Yhteiseloon taloyhtiössä kuuluu sellaisten äänien sietäminen, jotka lukeutuvat normaaliin elämään, kuten suihkuttelu yöaikaan tai lasten leikeistä kantautuvat äänet aikaisin aamulla.

Tavoitteena järjestyssääntöjä laatiessa voisi olla selvittää osakkaiden ja asukkaiden tahto siitä, miten juuri kyseisessä yhtiössä halutaan asua ja toimia. Kun tämä on esimerkiksi keskustelujen tai asukaskyselyiden kautta selvitetty, hallitus luonnostelee ja laatii järjestyssäännöt. Järjestyssäännöt olisi suositeltava vahvistaa yhtiökokouksessa. Asiasta päätetään enemmistöpäätöksellä eli päätöstä kannattaa tuolloin yli puolet kokouksessa annetuista äänistä. Tällöin osakkaiden ja asukkaiden on myös helpompi sitoutua näitä sääntöjä noudattamaan.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Jonna Puolanto

Kirjoittaja on Kiinteistöliitto Uusimaan lakimies ja varatuomari.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

ryhmärakentaminen

3.6.2025

Ryhmärakentamisella turvallista ja yhteisöllistä asumista loppuiäksi

Ryhmärakentaminen tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle grynderirakentamiselle. Turussa neljä pariskuntaa löi hynttyyt yhteen ja lähti toteuttamaan toimivaa, turvallista ja energiatehokasta rivitaloyhtiötä omien toiveiden mukaisesti.

21.5.2025

Grillaus, kukkien istutus, rakennus- ja kunnostustyöt – mitä taloyhtiön pihalla saa tehdä?

Pihalla touhuamiseen liittyy usein epäselvyyksiä siitä, kuuluuko alue yhtiölle vai osakkaalle. Useimmiten taloyhtiön piha-alueet kuuluvat juridisesti yhtiön hallintaan. Osakashallinnassa piha-alue on ainoastaan silloin, kun sen hallintaoikeudesta on määrätty yhtiöjärjestyksessä.

vuokralaisen valinta

12.6.2025

Näin onnistut vuokralaisen valinnassa

Vuokralaisen taustojen selvittäminen on olennainen osa vuokralaisvalintaa. Tiedot tulisi kerätä lähtökohtaisesti vuokralaisehdokkaalta. Tarpeellisia tietoja ovat yleensä sellaiset tiedot, joiden avulla voidaan varmistaa vuokralaisen henkilöllisyys, maksukyky ja huoneiston huolellinen hoitaminen.

taloyhtiön sähköturvallisuus

3.10.2025

Kolme uutta vaaranpaikkaa taloyhtiön sähköturvallisuudessa

Varomattomuus on syynä suurimpaan osaan sähköpaloista, erityisesti keittiössä ja saunassa. Myös kuluneet tai vialliset valokytkimet ja pistorasiat aiheuttavat vaaranpaikkoja. Uudenlaisia riskejä syntyy sähköautoista, aurinkopaneeleista ja akuista. 

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn