Vuokramarkkinoiden alueellinen eriytyminen jatkui

huoneiston hallintaanotto

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat viime vuoden loka-joulukuussa pääkaupunkiseudulla 0,1 ja muualla Suomessa 2,0 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Tilastokeskus. Koko maassa vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat 1,2 prosenttia.

Eniten vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat Oulussa (2,8 prosenttia), Hämeenlinnassa (2,5 prosenttia) sekä Kokkolassa (2,4 prosenttia).

Vähiten vuokrat nousivat Vantaalla (0,2 prosenttia) ja Helsingissä (0,1 prosenttia). Espoossa ne pysyivät ennallaan (0,0 prosenttia). Pääkaupunkiseudun tietyissä osissa nähtiin jopa vuokrien laskua.

– Pääkaupunkiseudun ylitarjonta vuokra-asunnoissa tulee yhä selvemmin esille vuokratilastoissa. Kun otetaan huomioon pääkaupunkiseudun sisäiset erot niin alueellisesti kuin huoneistotyypeittäin, nähtävillä on jopa vuokrien laskua. Kun tarjontaa on tarpeeksi paljon, vuokrat voivat myös laskea, toteaa Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Ero pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä on Karlssonin mukaan kasvanut, ja kahdeksalla paikkakunnalla nähtiin jo vähintään kahden prosentin nousua vapaarahoitteisissa vuokrissa vuoden 2023 viimeisen vuosineljänneksen aikana.

Perheasunnot kallistuivat pieniä asuntoja enemmän

Viime aikojen tilastojulkistuksissa on Vuokranantajien mukaan nähty reippaampaa vuokrakehitystä suurissa vuokra-asunnoissa, ja sama kehitys jatkuu edelleen.

Vuodentakaiseen verrattuna kolmioiden ja sitä suurempien vuokra-asuntojen vuokrat nousivat koko maassa 1,4 prosenttia. Yksiöissä ja kaksioissa vuokrien vuosimuutos oli 1,2 prosenttia. Suurimmat kaupunkikohtaiset nousut nähtiin yksiöissä Oulussa (3,7 prosenttia), kaksioissa Riihimäellä (2,5 prosenttia) ja perheasunnoissa Hämeenlinnassa (3,2 prosenttia).

– Pääkaupunkiseudun heikko vuokrakehitys vetää koko maan tilastoja alaspäin. Näin ollen vuokranantajan kannattaa katsoa oman alueensa kehitystä koko maan sijaan, Karlsson toteaa.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella yksiöiden vuokrat nousivat 1,9, kaksioiden 2,0 ja kolmioiden 2,2 prosenttia.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

alueiden eriytyminen vanhuksia

4.2.2026

Alueiden eriytyminen koettelee taloyhtiöitä

Ennusteiden mukaan väestö kasvaa tulevina vuosina vain murto-osassa Suomen kunnista. Muuttotappiokunnissa taloyhtiöillä on ratkottavana asuntojen arvonpudotus, osakkaiden ikääntyminen ja kasvava korjausvelka. Osalla edessä häämöttää purkutuomio tai jopa konkurssi.

tammikuun kiinteistölehti kierrättää

22.1.2026

Oikea jäte oikeaan astiaan – tammikuun Kiinteistölehti kierrättää

Tammikuun Kiinteistölehdessä tutustutaan kiertotalouslakiin ja laaditaan ohjeet huumeidenkäytöstä aiheutuviin häiriötilanteisiin. Henry Lesell kertoo, miksi uudistalon asiakirjat on syytä pitää järjestyksessä. Kerromme myös, kuinka kiinteistönhuolto saadaan toimivaksi ja mitä alueiden eriytymisestä seuraa taloyhtiöille.

taloyhtiöiden rahoitus

27.5.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti ei enää ole itsestäänselvyys – pankit vaativat suunnitelmallisuutta

Rahamarkkinoiden epävarmuus, korkojen nousu ja alueellinen hintakehitys ovat muuttaneet taloyhtiöiden rahoitusympäristön. Vielä muutama vuosi sitten taloyhtiöiden lainansaanti oli melko suoraviivaista: pankit suhtautuivat yhtiöihin tasavertaisina, ja rahoitusta järjestyi, ellei yhtiössä ollut jotain poikkeavaa.

5.5.2025

Vanhojen osakeasuntojen hinnat yhä laskussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä koko maassa 1,3 prosenttia edellisvuodesta. Koko maan heikosta kehityksestä huolimatta vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden alussa monissa maakuntakeskuksissa, kuten Kajaanissa ja Kokkolassa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti