Vuokralainsäädäntöä päivitetään nykyaikaisemmaksi

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Oikeusministeriö on asettanut marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on hallitusohjelman mukaisesti valmistella ehdotus muutoksista huoneenvuokralain päivittämiseksi vastaamaan nykypäivän tarpeita ja käytäntöjä. Samalla arvioidaan, edellyttävätkö muutokset vastaavia muutoksia liikehuoneiston vuokrauksesta annettuun lakiin.

Nykyinen voimassa oleva laki asuinhuoneiston vuokrauksesta on astunut voimaan 1.5.1995. Lakiin on tehty viime vuosikymmeninä vain joitain pieniä, lähinnä muusta lainsäädännöstä johtuvia päivityksiä. Vuoden 1995 uudistuksen taustalla oli vuokrasääntelystä luopuminen, jonka vuoksi kokonaisuudistus oli tarpeen. Tällä kertaa kokonaisuudistukselle ei ole havaittu tarvetta, vaan voimassa oleva laki käydään läpi ja päivitetään tarpeellisilta osin.

Vaikka voimassa oleva laki on suhteellisen vanha, sen perusperiaatteet toimivat edelleen verrattain hyvin. Suomessa vuokralainsäädäntö perustuu pitkälti osapuolten sopimusvapauden periaatteeseen. Sopimusvapauden lähtökohta on onnistunut periaate. Onhan nimittäin selvää, että yleensä vuokralainen ja vuokranantaja tietävät itse parhaiten, minkälaiset ehdot vuokrasuhteeseen kulloisessakin yksittäistilanteessa parhaiten sopivat.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Tarik Ahsanullah

Kirjoittaja on Suomen Vuokranantajat ry:n päälakimies.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Helsingin rakennusvalvontapalvelut

19.11.2024

Helsingin rakennusvalvontapalvelut uuden edessä

Kiinteistöliitto Uusimaa tapasi kesäkuun puolessa välissä Helsingin kaupungin rakennusvalvontapalveluiden ohjausryhmän osana tiivistä yhteistyötä. Kuulumisten vaihdon lisäksi puhuttiin päivittyvästä rakentamislaista ja lupaprosessin kehittämisestä.

bauer lämmitys

6.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Patterit alkoivat lämmetä kunnolla vasta Bauerin tultua

15 asunnon rivitaloyhtiö Iisalmen Ahonrinne laittoi lämmitysjärjestelmäänsä Bauerin syksyllä 2023. Syynä olivat taloyhtiön valmistumisesta lähtien riesana olleet lämmönsiirron ongelmat. Bauerin myötä ongelmat loppuivat ja asumisviihtyvyys parani huomattavasti.

Bauer Solutions Oy

kahden gigan

8.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

DNA:n kaapelikodeissa surffaillaan kahden gigan nopeuksilla

Pätkivä ja hidasteleva netti on yksi suurimmista nettiyhteyksiin liittyvistä ärsytyksen aiheista. DNA toi keväällä 2024 kotitalouksille tarjolle huippunopean kahden gigabitin liittymän kiinteässä laajakaistaverkossa, kaapelilaajakaistassa ja Ethernet-teknologiassa.

DNA

1.4.2025

Kuntavaaleissa äänestetään myös asumisesta – puolet kiinteistöjen hoitomenoista määrittyy kunnissa

Alue- ja kuntavaalit järjestetään ensi viikon sunnuntaina. Kunnilla on lukuisia asumiseen liittyviä tehtäviä. Kuntien ja hyvinvointialueiden päätökset vaikuttavatkin monin tavoin taloyhtiöiden arkeen.