Kuka hallinnoi osakkaiden rakentamia autotalleja ja -katoksia?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Osakkaat ovat aikoinaan saattaneet yhtiön luvalla rakentaa omalla kustannuksellaan autotalleja tai -katoksia yhtiön omistamalle tontille. Maa-alueen omistus- ja hallintaoikeus on voinut kuitenkin jäädä epäselväksi.

Vuosien saatossa näitä osakkaiden rakentamia autokatospaikkoja tai -talleja on saatettu myydä erinäisillä kauppakirjoilla ja tallien ”hallintakirjoilla”. Järjestely on saattanut toimia jopa vuosikymmeniä ilman ongelmia. Epäselvyyksiä on kuitenkin yleensä ennemmin tai myöhemmin luvassa.

Osakas omistaa asunto-osakeyhtiössä vain osakkeet, joiden nojalla hänellä on oikeus hallita yhtiöjärjestyksessä määrättyä huoneistoa. Tällainen hallintaoikeuden kohde asuinhuoneiston lisäksi voi olla esimerkiksi autopaikka tai autokatospaikan kaltainen tietty määritelty alue. Autopaikat, -katospaikat ja -tallit ovat osakashallinnassa vain, jos yhtiöjärjestyksessä niin määrätään. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi yhtiöjärjestyksen määräystä, jonka mukaan huoneistoon kuuluu vaikkapa autokatospaikka. Vaihtoehtoisesti autokatospaikat voivat olla yhtiöjärjestyksessä mainittu omina osakkeinaan. Jos yhtiöjärjestyksessä ei ole mainintaa siitä, että esimerkiksi autotalli tai -katospaikka on edellä selostetulla tavalla osakashallinnassa, se on lähtökohtaisesti yhtiön hallinnassa.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Jaakko Lindfors

Kirjoittaja on vanhempi lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry:ssä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Osakkaiden haluttomuus korjaushankkeisiin

25.10.2024

Osakkaiden haluttomuus viivästyttää taloyhtiöiden korjaushankkeita

Taloyhtiöissä tehdään liian vähän korjauksia, selviää Isännöintiliiton tuoreesta talouskyselystä. Syytä korjausten lykkäämiselle löytyy kustannusten noususta ja taloyhtiöiden heikentyneestä lainansaantimahdollisuudesta. Suurin syy on kuitenkin osakkaiden haluttomuus edistää remontteja.

25.3.2025

Mitä taloyhtiön tulee huomioida sähköautojen latauspisteiden hankinnassa?

Kun taloyhtiö päättää toteuttaa sähköautojen latauspistehankkeen, sen kannattaa selvittää yhtiön sähköjärjestelmän kunto ja kapasiteetti sekä se, ovatko autopaikat yhtiön hallinnassa vai osakkeilla hallittavia.

yhtiöjärjestyksen muuttaminen

13.1.2025

Vaatiiko yhtiöjärjestyksen muuttaminen kaikkien osakkaiden suostumuksen?

Taloyhtiön yhtiöjärjestyksen muuttaminen edellyttää vähintään kahden kolmasosan määräenemmistön kannatusta yhtiökokouksessa. Eräissä poikkeustapauksissa määräenemmistöpäätös ei kuitenkaan riitä, sillä toisinaan vaaditaan lisäksi tiettyjen tai kaikkien osakkaiden suostumus.

Tilaajille

sähköautojen latauspisteet

25.2.2025

Viisi kysymystä sähköautojen latauspisteistä taloyhtiössä

Sähköautojen latauspisteet voidaan toteuttaa taloyhtiössä monella eri tavalla. Kysyimme Suomen Kiinteistöliitosta latausinfran eri vaihtoehdoista, kunnossapidosta ja kustannusten jakamisesta. Latausinfran toteutusta on syytä suunnitella jo ennen kuin tarve on akuutti.