Tuhoeläimet ovat kesämökkien ikävä riesa

rottien torjunta

Perusteellinen tupatarkastus on tarpeen, kun kesämökki on ollut pitkään tyhjillään, muistuttaa vakuutusyhtiö Pohjantähti. Tarkastuksessa voi löytyä ikäviäkin yllätyksiä.

Jyrsijät ovat voineet tehdä vahinkoja esimerkiksi nakertamalla talon rakenteita, sähköjohtoja tai vesiputkia. Huonolla tuurilla katon rajasta kuuluu rapinaa ja käy ilmi, että orava tai näätä on tehnyt pesänsä mökin yläpohjaan.

Jyrsijät ja tuhoeläimet aiheuttavat rakennukselle pahimmassa tapauksessa suuriakin vahinkoja.

– Pesän rakennuspuuhissa näädät ja oravat voivat myllätä eristeissä ja rakenteissa. Tällöin voidaan joutua uusimaan eristys rakenteellisten vahinkojen takia, yhtiön kiinteistövahinkojen korvausasiantuntija Suvi Santajärvi kertoo.

Jyrsijöiden aiheuttamat vahingot ovat pienempiä mutta yhtä harmillisia. Jos mökistä löytyy pieniä jätöksiä, sähköjohdot ja putkistot on syytä katsoa tarkkaan läpi. Lisäksi putkistoissa kannattaa alkuun valuttaa vain pieni määrä vettä, jotta mahdollisista rikkoutuneista putkista valuva vesi ei aiheuta suurempaa vahinkoa.

Estä tuhoeläinten pääsy rakennukseen

Jos mökillä havaitsee tuhoeläinten aiheuttamia vahinkoja, on tärkeää estää tuholaisten pääsy rakennukseen. Hiiret pääsevät rakenteisiin jopa kolikon kokoisesta aukosta. Siksi kaikki sisälle rakenteisiin vievät raot kannattaa peittää tiheäsilmäisellä metalliverkolla.

Tuhoeläinten hävityspuuhiin ei kannata ryhtyä omatoimisesti, sillä parempi on kääntyä suoraan ammattilaisten puoleen. Esimerkiksi orava ja näätä ovat rauhoitettuja metsästysaikojen ulkopuolella.

– On kuitenkin mahdollista, että mökille saapuvat elämisen äänet häiritsevät eläintä niin, että se hylkää pesän ja kantaa poikasensa pois, Santajärvi toteaa.

Jos mökiltä löytyy jyrsijän tai muun tuhoeläimen aiheuttamia vahinkoja, asiasta kannattaa ilmoittaa myös omaan vakuutusyhtiöön mahdollisimman pian.

Tee nämä, kun tulet pitkään tyhjillään olleelle mökille

  • Tarkista palo- ja häkävaroittimien toiminta ja suositeltu uusimisajankohta. Hanki uudet laitteet tarvittaessa tai vaihda paristot ja puhdista laitteet pölystä.
  • Käy pihapiiri läpi ja tarkista puiden kunto. Ympäristölleen vaaraa aiheuttavan puun saa kaataa ilman lupaa.
  • Puhdista rännit, jotta sadevedet kulkeutuvat oikeaa reittiä pitkin pois katolta. Tarkista samalla, että katto on kunnossa.
  • Tarkista, että vesiputket ja liitokset ovat kunnossa.
  • Tilaa tarpeen mukaan nuohooja paikalle. Lain mukaan nuohous täytyy tehdä vapaa-ajan asunnoissa vähintään kolmen vuoden välein ja vuosittain, jos kyseessä on vakituiseen käyttöön tarkoitettu asunto.
  • Lämmitä tulisijaa ensimmäisen kerran varovaisesti, etteivät savut pääse pöllähtämään sisälle eikä hormi kuumene kerralla liikaa.
  • Poista tuhka tulisijasta kannelliseen metalliastiaan vasta, kun tulisija on varmasti jäähtynyt.
  • Huolehdi, että mökillä on alkusammutus- ja ensiapuvälineet.
  • Lataa puhelimeesi 112 Suomi -sovellus.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

26.12.2025

Piinaavatko sokeritoukat? Näin hävität tuholaiset

Sokeritoukat ovat yleinen riesa erityisesti kylpyhuoneissa ja muissa kosteissa tiloissa. Monesti niistä pääsee eroon hyvällä siivouksella. Runsas esiintymä voi olla merkki kotona piilevästä kosteusvauriosta. 

kesämökkien maksut

10.6.2025

Kesämökkien kunnalliset maksut vaihtelevat suuresti

Enimmillään mökin omistava joutuu maksamaan kaksinkertaisia kunta- ja aluekohtaisia maksuja verrattuna edullisimpaan kuntaan. Kalleimmalla paikkakunnalla Savonlinnassa vapaa-ajan asunnon ja tontin kiinteistöveroon, sähköön ja jätemaksuihin menee vuodessa 1 279 euroa. Matalimmat kuntakohtaiset maksut sen sijaan ovat Pohjanmaalla sijaitsevassa Mustasaaressa.

pieni taloyhtiö

25.4.2025

Raunistulan neljän kodin yhtiössä asiat hoidetaan omin voimin

Raunistulan puutaloalueella sijaitsevan entisen lakkatehtaan kiinteistössä tehdään päätökset yhdessä ja tartutaan talkoohengellä harjaan ja lumilapioon. Ari Kokko on toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana neljä vuotta.

tuholaisongelman korvaaminen

13.3.2025

Kattaako vakuutusturva tuholaisongelman?

Tuholaiset ovat kasvava ongelma taloyhtiöille. Ne leviävät nopeasti huoneistosta toiseen esimerkiksi ilmanvaihdon kautta. Yhtiöiden kannattaakin kiinnittää huomiota vakuutusturvaan tuholaistilanteiden varalle.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti