Äänioikeus yhtiökokouksessa

Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaa yhtiökokouksessa ja kunkin osakkaan äänimäärä riippuu taloyhtiön omasta yhtiöjärjestyksestä. Yhtiöjärjestyksessä on määräykset äänimäärien perusteista ja jakautumisesta osakkeenomistajien kesken. Osakkeenomistaja voi valtuuttaa toisen henkilön edustamaan itseään yhtiökokouksessa.

Asunto-osakeyhtiölain mukaan yksi osake tuottaa yhden äänen kaikissa yhtiökokouksessa käsiteltävissä asioissa. Yhtiöjärjestyksessä voidaan kuitenkin määrätä, että jokainen osakeryhmä tuottaa yhden äänen.

Yhtiökokouksessa järjestettävässä äänestyksessä yhden osakkeenomistajan äänimäärä on enintään viidesosa kokouksessa edustettujen osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä.

Kannattaa siis perehtyä oman taloyhtiön yhtiöjärjestykseen!

  • Osakkeenomistaja tai hänen valtuutettunsa ei saa äänestää asiassa, joka koskee:
  • osakkeenomistajan itsensä ja yhtiön välistä sopimusta tai muuta oikeustointa
  • vastuuvapauden myöntämistä osakkeenomistajalle itselleen, kannetta osakkeenomistajaa itseään vastaan taikka hänen vapauttamistaan vahingonkorvausvelvollisuudesta tai muusta velvoitteesta yhtiötä kohtaan
  • sellaista osakkeenomistajan osakehuoneiston uudistusta tai muuta kuin välttämätöntä kunnossapitoa, joka poikkeaa muiden osakkeenomistajien hallinnassa olevien huoneistojen kunnossapidosta tai uudistamisesta tai
  • osakkeenomistajan osakehuoneiston ottamista yhtiön hallintaan.

Osakkeenomistaja tai hänen valtuutettunsa ei myöskään saa äänestää yhtiön ja kolmannen välisestä asiasta, jos hänellä on odotettavissa siitä olennaista etua, joka saattaa olla ristiriidassa taloyhtiön edun kanssa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Yhtiökokouksessa päätettävät asiat pitää olla mainittuinai yhtiökokouskutsussa.

30.10.2025

Voiko yhtiökokouksessa muuttaa päätettävää asiaa lennosta?

Yhtiökokouksen kokouskutsussa on oltava selkeästi mainittuna, mitä asioita kokouksessa käsitellään. Jos halutaan tehdä olennaisia muutoksia, esimerkiksi muuttaa budjettia tai toteuttamistapaa radikaalisti, asia tulee käsitellä uudessa kokouksessa.

Tilaajille

osakkaan käsiteltäviksi vaatimat asiat

14.7.2025

Mitä asioita osakas voi tuoda yhtiökokouksen käsiteltäväksi?

Kaikki osakkaan vaatimat asiat tulee ottaa käsiteltäväksi, jos ne ovat yhtiökokousasioita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi korjaushankkeisiin, yhtiön yhteisten tilojen käyttöön tai yhtiön taloudelliseen tilanteeseen liittyvät asiat.

Tilaajille

10.4.2026

Talousasiat auki yhtiökokouksessa – hallitus, näin valmistaudut kokoukseen

Tilinpäätös tulee esitellä yhtiökokouksessa selkeästi, jotta osakkaille muodostuu oikea kuva yhtiön toiminnasta menneellä tilikaudella. Taloyhtiön hallituksen kannattaa varautua jo ennalta myös osakkaiden kysymyksiin ja talousaiheiseen keskusteluun.

17.11.2025

Kuinka äänileikkuri toimii ja milloin sitä käytetään?

Äänileikkurin käyttäminen tarkoittaa, että osakas ei voi käyttää yhtiökokouksessa kaikkia hänellä olevia ääniä, vaan ääniä leikataan. Yhden osakkaan äänimäärä on enintään viidesosa kokouksessa edustettujen osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti