On kevätleikkausten aika

Maaliskuun yöpakkaset alkavat hellittää ja kevätaurinko herättelee uuteen kasvukauteen. Termisen kevään alkaessa on otollisin aika pensaiden ja puiden kevätleikkauksille. Hyvin hoidettuna ja säännöllisesti leikattuna kasvit kasvavat paremmin ja pysyvät pitempään hyväkuntoisina. Hedelmäpuiden ja marjapensaiden onnistunut leikkaaminen pitää kasvin hyvänmallisena ja satoisana pitkään. Lisäksi leikkaus parantaa esimerkiksi omenien kypsymistä ja helpottaa korjuutyötä. Pienten pihojen puut ja pensaat saadaan pidettyä leikkaamalla sopivan kokoisina ja niiden varjostavaa vaikutusta voidaan vähentää. Usein kannattaa houkutella naapuri mukaan talkoisiin, jolloin yhteisymmärryksessä syntyy paras näkemys.

Vuosittain kannattaa leikata vain muutamia oksia kasvia kohden, jolloin urakasta ei tule liian suurta tekijän ja kasvin kannalta. Ilman asiantuntijan apua ei kannata leikata halkaisijaltaan yli viiden sentin oksia. Myös kivelliset hedelmäpuut kuten kirsikka ja luumu sekä koivu, vaahterat ja hevoskastanjat jätetään leikkaamatta keväällä, koska leikkaushaavan nestevirtaus heikentää kasvia.

Perusohjeena leikkaajalle on:

  1. Huonokuntoiset ja kuolleet oksat leikataan aina ensin pois.
  2. Latvusta tai pensasta kevennetään niin, että sisäänpäin kasvavia oksia poistetaan.
  3. Puista kannattaa poistaa myös ohuita, pitkiä vesiversoja, jotka kasvavat suoraan ylöspäin.
  4. Hyvin teräväkulmaiset, ylöspäin kasvavat oksat poistetaan jo nuorena, sillä ne aiheuttavat myöhemmin puun rungon repeämisvaaran tai muodostavat kilpalatvan.
  5. Riittävän ajoissa aloitetulla leikkauksella puun ja esim. pensasaidan korkeutta voidaan hallita. Puita ei saisi koskaan leikata ns. tappiin, jolloin menetetään puun luonnollinen kasvutapa.
  6. Havupensaiden leikkauksissa kannattaa olla varovainen. Suositus on, että ainoastaan saman vuoden uutta kasvua typistetään ja latva katkaistaan vasta, kun toivottu kasvukorkeus on saavutettu.

Puutarhaliiton toimitusjohtajan Timo Taulavuoren vinkki kotipuutarhureille ja talonyhtiöille on, että pihan perushuollosta ei kannata tinkiä. On hyödyllistä pyytää puutarha-alan ammattilainen apuun muutamaksi tunniksi keväisin ja syksyisin. Hän hoitaa pihan perustyöt kuten leikkaukset, kanttaukset ja perussiistimisen. Tämän avulla puutarhan ylläpitohoito helpottuu kasvukaudella ja piha säilyy viihtyisän näköisenä läpi kesän.  Samalla saa muutaman hyvän vinkin pihan elävöittämiseksi tai ohjeita pihatalkoiden organisointiin!

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

27.3.2026

Reklamaatiossa ratkaisevat nopeus ja asiallisuus

Virheet tai puutteet ostopalveluissa ja tavarahankinnoissa voivat antaa taloyhtiölle perusteen reklamointiin. Ensimmäinen askel on tarkistaa, mitä tuotteesta tai palvelusta on sovittu ja mitä reklamaatioista on mahdollisesti kirjattu sopimuksiin.

6.5.2026

Urakoitsija vältti vastuun – taloyhtiö, tarkasta työn jälki hyvissä ajoin

Urakoitsijan mahdollisesti tekemät virheet olisi hyvä havaita kahden vuoden sisällä korjausurakan valmistumisesta. Sen jälkeen urakoitsijan saaminen vastuuseen vaikeutuu. As Oy Merenkäynnissä toteutetun saumaustyön urakoitsija vältti vastuunsa, sillä virheet havaittiin vasta 11 vuoden kuluttua.

7.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiön remonttitarina – tarpeesta toteutukseen kilpailutuksen avulla

Remppatorin ilmaisen digitaalisen kilpailutuspalvelun avulla niin yksityisasiakkaat kuin taloyhtiötkin voivat helposti ja vaivattomasti löytää tekijän asennus- tai remonttityölle. Remppatorista löytyy tekijät niin sähköasennuksiin, eri remontteihin kuin pihahommiinkin.

Remppatori

taloyhtiöiden rahoitus

27.5.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti ei enää ole itsestäänselvyys – pankit vaativat suunnitelmallisuutta

Rahamarkkinoiden epävarmuus, korkojen nousu ja alueellinen hintakehitys ovat muuttaneet taloyhtiöiden rahoitusympäristön. Vielä muutama vuosi sitten taloyhtiöiden lainansaanti oli melko suoraviivaista: pankit suhtautuivat yhtiöihin tasavertaisina, ja rahoitusta järjestyi, ellei yhtiössä ollut jotain poikkeavaa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti