Esineiden internet optimoi rakennusten energiankulutusta

Uudessa REINO-hankkeessa kehitetään algoritmeja energiankulutuksen joustavan ohjauksen toteuttamiseen.

Rakennussektori kuluttaa noin 40 prosenttia maailman energiasta. Euroopan tasolla jo 10 prosentin energiansäästö tarkoittaisi 27 miljardin euron vuotuista kustannussäästöä ja siten suuria markkinoita kulutuksen ohjaukselle. Myös uusiutuvan sähköntuotannon lisäys kasvattaa tarvetta energiajärjestelmien joustavuudelle.

Aalto-yliopiston REINO-hankkeessa kehitetään älykästä joustoa asuin- ja toimistorakennusten energiankulutuksen ohjaukseen yhdessä suomalaisten yritysten kanssa. Hankkeessa kehitetään algoritmeja, joiden avulla energiakulutuksen ohjaus voidaan toteuttaa joustavasti. Samalla käyttäjät saavat kustannussäästöjä hyväksyessään olosuhteiden hetkellisen heikkenemisen esimerkiksi lämmityksessä, jäähdytyksessä ja ilmastoinnissa.

Tavoitteena on kehittää ohjauslaitteita ja -ohjelmistoja ja vertailla niiden toimintaa ja tuottamia kustannussäästöjä todellisissa kohteissa. Samalla tuetaan yritysten pääsyä alan kansainvälisille markkinoille.

Kaksivuotisessa REINO-hankkeessa (Rakennusten käyttäjät huomioiva esineiden internet (IoT) osana kestäviä energiajärjestelmiä) ovat mukana Energiateollisuus ry, Fidelix, Fourdeg, Granlund, Residentia, Solixi, SRV ja Aalto-yliopistokiinteistöt. Hankkeen päärahoittaja on Tekes ja rahoitus on osa Tekesin Challenge Finland-instrumenttia. Hanke yhdistää Aalto-yliopiston energia-alan ja teollisen internetin tutkimuksen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vakuutustermit kilpailutus

11.3.2026

Vakuutustermit tutuiksi – muista nämä vakuutuksia kilpailuttaessa

Taloyhtiön vakuutuksia kilpailuttaessa voi tulla vastaan toinen toistaan monimutkaisempia termejä. Kokosimme tähän juttuun yleisimpiä vakuutuksiin liittyviä sanoja selityksineen.

3.2.2026

Suojeltu rakennus on korjattava hallitusti

Vaikka taloyhtiön rakennus olisi suojeltu, sitä saa kunnostaa ja korjata. Remontissa tehtävien muutosten tulee kuitenkin olla hallittuja ja hankkeen luvanvaraisuus on hyvä tarkistaa. Korjaushanke kannattaa suunnitella huolellisesti.

18.11.2025

Hissien hätäpuhelimien käyttämä 2G-verkko lopetetaan – mitä se tarkoittaa taloyhtiöille?

Toisen sukupolven mobiiliverkon eli 2G-verkon toiminta päättyy viimeistään vuoden 2029 lopussa. Se vaatii esimerkiksi hissien hätäpuhelimien päivittämistä uuteen teknologiaan. Päivitykset voivat olla haastavia ja kalliita.

energiatehokkuusdirektiivi

30.4.2025

Energiatehokkuusdirektiivi etenee – asetus korjausrakentamisesta lausuntokierrokselle

Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle kolme rakennusten energiatehokkuuteen liittyvää asetusehdotusta. Säädöksillä päivitetään uudis- ja korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimuksia.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti