Remonttikaveri tulee Remonttirekalla asukkaiden luokse

Kiinteistöjen kunnossapidon ja rakennushankkeiden johtamiseen erikoistunut Vahanen PRO Oy on tuonut asiakkaiden käyttöön oman tukihenkilön, Remonttikaverin, joka auttaa asukkaita putkiremontin aikana ja tulee heidän luokseen Remonttirekalla.

Kirsi Kauhanen on Suomen ensimmäinen Remonttikaveri: asukkaan tukihenkilö putkiremonteissa.

– Teknistä osaamista on paljon, mutta ihmiset jäävät helposti remontin jalkoihin. Tarkastelen remonttia inhimillisestä näkökulmasta, ja pyrin löytämään vastaukset asukkaita askarruttaviin käytännön kysymyksiin. Saatan esimerkiksi lukea vanhusten kanssa remonttiin liittyviä tiedotteita, avata remonttiin liittyviä teknisiä asioita, tutustuttaa naapureita toisiinsa ja välittää palautetta asukkailta urakoitsijalle ja suunnittelijoille, listaa Kirsi tehtäviään Vahanen PRO Oy:n putkiremonttihankkeissa.

Remonttirekka toimii asukkaiden, Remonttikaverin ja suunnittelijoiden kohtauspaikkana. Se parkkeerataan taloyhtiön alueelle ja asukkaat voivat käydä siellä tapaamassa remonttikaveria ja suunnittelijoita. Itse suunnittelutyötä voidaan myös tehdä rekassa paikan päällä, sillä rekka on varustettu usealla työpisteellä. Sitä voidaan hyödyntää myös remonttiin liittyviin asukasiltoihin, mikäli taloyhtiöllä ei ole tähän sopivia tiloja. Rekasta löytyy myös showroom, jossa asukkaat voivat käydä tutustumassa esim. kylpyhuoneen laattamateriaaleihin ja kalustevaihtoehtoihin.

Parempaa rakentamisen ja kiinteistöpidon kulttuuria

–  Haluamme toimia asukkaiden hyväksi tärkeissä asioissa. Tehtävänämme on luoda parempaa rakentamisen ja kiinteistönpidon kulttuuria. Olemme kuulleet asukkaita ja heidän kokemuksiaan putkiremonteista, kertoo Vahanen PRO Oy:n tuore toimitusjohtaja Eerika Hyry.

Vahanen haluaa tarjota asukkaille helpotusta remontin aiheuttamaan tuskaan suunnitteluvaiheessa ja olla entistä lähempänä heitä. Tämä onnistuu mm. hyvän viestinnän, yhdessä tekemisen, remonttikaverin ja remonttirekan avulla. Remonttirekassa on useampi työpiste ja myös Vahasen suunnittelutiimi tekee työtään remonttikohteessa. Tämän uskotaan tehostavan suunnittelua, kun kaikki suunnittelijat istuvat samassa paikkaa ja keskittyvät useiden samanaikaisten kohteiden sijaan yhteen remonttiin kerrallaan. Jokaisen epäselvän asian voi tarkastaa kävelemällä rekasta muutaman metrin sisälle kiinteistöön.

– Rekka on otettu käyttöön viime viikolla Vantaan Hakunilassa olevassa putkiremonttikohteessamme. Rekan rakentaminen oli oma remonttiprojektimme, eikä se olisi onnistunut ilman yhteistyökumppaneitamme Keittiömaailmaa ja Laattapistettä. Nyt odotamme innolla ensimmäisiä käyttökokemuksia, Eerika Hyry toteaa.

Remonttikaverin arkea voi seurata myös Facebookissa.

Vahanen PRO Oy on joukko yhteistyön ammattilaisia, jotka ovat erikoistuneet kiinteistöjen kunnossapidon ja rakennushankkeiden johtamiseen. Kuulumme Vahanen-konserniin ja toimimme noin 60 asiantuntijan voimin. Asiakaslähtöisellä toiminnallamme luomme parempaa rakentamisen ja kiinteistönpidon kulttuuria. 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

lemmikit avoin puhe

20.12.2024

Sopuisa taloyhtiöelämä lemmikkien kanssa vaatii avointa puhetta

Lemmikit voivat parhaimmillaan yhdistää taloyhtiön asukkaita. Lemmikkien ja muiden talon asukkaiden sopuisa yhteiselo vaatii kuitenkin lemmikinomistajilta vastuuntuntoa ja avointa viestintää. Myös lemmikittömien asukkaiden kannattaa kertoa asioista avoimesti lemmikinomistajille.

palovaroitinvioista

11.12.2024

Kaupallinen yhteistyö

Kuka hälyttää taloyhtiösi palovaroitinvioista tulevaisuudessa?

Pelastuslaki muuttuu ja taloyhtiöissä on tehtävä merkittäviä paloturvallisuuteen liittyviä päätöksiä. Luotetaanko jatkossa asukkaiden kykyyn tehdä varoittimista vikailmoituksia? Asiasta ei tarvitse huolehtia, jos käytössä on etävalvonnan järjestelmä hälyttämässä vioista automaattisesti.

DNA

11.2.2025

Kaupallinen yhteistyö

Mukavaa asumista: jätä rauhassa palovaroittimet testaamatta ja vikailmoitukset tekemättä

Etävalvonta näyttää tilatiedot, testaa laitteet ja ilmoittaa viat asukkaiden puolesta. Lisäksi pois paikoiltaan otetut palovaroittimet tulevat testauksessa ilmi. Kaikki tämä tapahtuu automaattisesti taustalla päivittäin.

DNA

asukkaiden henkilötietojen käsittely

30.7.2025

Tietosuoja taloyhtiössä – miten asukkaiden henkilötietoja tulee käsitellä?

Taloyhtiön on oltava tarkkana asukasluetteloiden ja henkilörekisterien kanssa. Tietoa ei kannata kerätä tarpeettomasti eikä sitä saa jakaa ulkopuolisille. Viranomaisille tietoja saa luovuttaa viranomaistehtävien suorittamiseksi.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti