Sisäverkon rakennuskustannukset alenevat

Laadukas sisäverkko mahdollistaa asukkaille kehittyneiden viestintäpalvelujen käytön. Viestintävirasto on antanut uudistetun sisäverkkomääräyksen, johon tehdyillä muutoksilla alennetaan sisäverkon rakentamiskustannuksia. Tätä kautta Viestintävirasto kannustaa taloyhtiöitä rakentamaan ja uudistamaan sisäverkot ajanmukaisiksi. Määräys tuli voimaan 1.1.2015.

Sisäverkot ovat osa kiinteistön perusinfrastruktuuria siinä missä esimerkiksi kiinteistön sähköistyskin. Se on myös perusta monipuoliselle palvelujen käytölle pitkälle tulevaisuuteen. Määräyksen mukainen sisäverkko mahdollistaa televisiopalveluiden ja jopa gigabittisten laajakaistapalveluiden käytön.

Määräykseen on tullut lukuisia muutoksia ja siihen kannattaa tutustua huolella. Alla on esitetty keskeisimpinä rakennuskustannuksia alentavia muutoksia:

  • Aluekaapelointiin on lisätty tapauskohtaista liikkumavaraa. Yleiskaapeloinnissa aluekaapelointi voidaan toteuttaa nyt myös telekaapeleilla, ja yhteisantenniverkossa aluekaapeloinnissa ei vaadita enää omaa koaksiaalikaapelia jokaiseen huoneistoon.
  • Yleiskaapelointia uudistettaessa olemassa olevan toimivan puhelinkaapeloinnin rinnalle voidaan rakentaa pelkkä kuituverkko, jos kiinteistöön on saatavilla kuitu kotiin (FTTH) -liittymiä.
  • Kotijakamon koolle on annettu uudet minimivaatimukset. Standardin mukaista kotijakamoa on ollut vaikeaa saada sopimaan huomaamattomasti huoneistoihin ja sitä ei ole pystytty upottamaan rakenteisiin. Erityisesti koko on aiheuttanut harmeja saneerauskohteissa.
  • Yleiskaapelointijärjestelmän suorituskykyvaatimuksia on yksinkertaistettu määrittelemällä vaatimukset valmiiksi lasketuille kaapeloinnin pituusluokille.

Uutta määräystä saa soveltaa myös jo käynnissä oleviin ja keskeneräisiin sisäverkon rakennushankkeisiin tilaajan pyynnöstä. Tällöin rakennushanke on kuitenkin suoritettava kokonaan uuden määräyksen mukaisesti.

Sisäverkot ovat osa kiinteistön omaisuutta. Kiinteistön vastuulla on huolehtia verkkojen toimintakunnosta ja määräyksenmukaisuudesta. Määräyksen vaatimukset sitovat kiinteistön omistajaa, sisäverkkotöiden tekijää ja suunnittelijaa sekä rakennuttajaa. Määräyksestä ei voida poiketa osapuolten välisellä sopimuksella.

Määräys 65A/2014 kiinteistöjen sisäverkoista ja teleurakoinnista

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kahden gigan

8.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

DNA:n kaapelikodeissa surffaillaan kahden gigan nopeuksilla

Pätkivä ja hidasteleva netti on yksi suurimmista nettiyhteyksiin liittyvistä ärsytyksen aiheista. DNA toi keväällä 2024 kotitalouksille tarjolle huippunopean kahden gigabitin liittymän kiinteässä laajakaistaverkossa, kaapelilaajakaistassa ja Ethernet-teknologiassa.

DNA

17.4.2025

Aika ryhtyä korjaamaan – Pasilan tornitalossa tehdään mittava putkiremontti

Aika on suotuisa isojen korjaushankkeiden käynnistämiselle. Tekijöitä on hyvin saatavilla ja korot ovat tulleet alaspäin. Helsinkiläisessä taloyhtiössä päästiin toteuttamaan laajaa linjasaneeraushanketta juuri sopivalla hetkellä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Rakentamisen kasvu jää tänä vuonna heikoksi.

2.9.2025

Rakentamisen kasvu jää tänä vuonna heikoksi – asuinrakentamisen toipuminen hidasta

Rakentamisen kehitys on ollut odotettua heikompaa alkuvuoden aikana. Asuinrakentaminen elpyy hitaammin kuin ennakoitiin, mutta kiinteistösijoitusmarkkina on selvässä kasvussa, ennustaa Rakli suhdannekatsauksessaan.

asuntojen tarve

14.2.2025

Väestönkasvu ja kaupungistuminen pitävät asuntojen tarpeen suurena

Uusia asuntoja tarvitaan jopa yli 35 000 vuosittain parin seuraavan vuosikymmenen aikana. Maahanmuuton vauhdittama väestönkasvu ja sitä seuraava asuntotarve keskittyvät voimakkaasti kasvaville kaupunkiseuduille. Vilkkainta kasvua ennakoidaan Helsingin ja Tampereen seuduille.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti