Alle 60% taloyhtiöistä tehnyt lakisääteisen kunnossapitotarveselvityksen

Taloyhtiöiden päättäjät arvioivat kiinteistönpidon työvälineet toimiviksi, mutta niiden hyödyntäminen oli alhaisella tasolla, kertoo Kiinteistöliiton tekemä tutkimus. Esimerkiksi lakisääteisten, kunnossapitoon liittyvien suunnitelmien teossa on puutteita. Suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI2) -hankkeella pyritään helpottamaan suunnitelmallisuutta kehittämällä välineitä eteenpäin.

Kiinteistöliiton tekemä tutkimus paljastaa, että taloyhtiöiden kiinteistönpidon suunnitelmallisuudessa on paljon parantamisen varaa. Tutkimukseen vastasi 2021 taloyhtiöiden hallituksen puheenjohtajaa, hallituksen jäsentä sekä pää- tai sivutoimista isännöitsijää.

Vaikka tutkimukseen osallistuneet päättäjät pitivät kiinteistönpidon työvälineitä toimivina, niiden hyödyntäminen oli alhaisella tasolla. Vastaajista alle 60 prosenttia ilmoitti laatineensa lakisääteisen kunnossapitotarveselvityksen tai kunnossapitosuunnitelman. Muita kiinteistönpidon työvälineitä hyödynnettiin vielä vähemmän.

”Suunnitelmallisuudessa on selvästi parantamisen varaa. Taloyhtiöiden mukaan kiinteistönpidon työvälineitä olisi helpompi hyödyntää, jos niitä olisi yhdistetty verkkopohjaiseksi kokonaisuudeksi”, kertoo Kiinteistöliiton kehityspäällikkö Jari Virta.

Esimerkkiratkaisuista apua suunnitelmallisuuteen?

Tutkimus toteutettiin keväällä 2016 osanaSuunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI2) -hanketta. Hankkeessa tuotetaan käytännöllisiä esimerkkiratkaisuja asunto-osakeyhtiöille ja kiinteistönpidosta vastaaville tahoille suunnitelmallisen kiinteistönpidon edistämiseksi. Laadittavien esimerkkien avulla voidaan helpoimmin edistää kiinteistönpidossa käytettävien työvälineiden ja menetelmien käyttöä.

Hankkeessa tuotetaan esimerkkiratkaisu kunnossapito-ohjelmasta, jossa yhdistyvät asukaskysely, strateginen ajattelu, tekninen kunto, tehdyt tutkimukset ja tulevat remontit. Toivottavasti tämä auttaa parantamaan suunnitelmallisuutta”, Jari Virta sanoo.

Hankkeessa tuotettua aineistoa hyödynnetään muun muassa asunto-osakeyhtiöille suunnatuissa koulutuksissa sekä kiinteistö- ja rakennusalan tapahtumissa.

Kiinteistönpidon digitalisaatio aluillaan

Kiinteistönpidon työvälineiden digitalisoituminen on vasta tulossa. Hieman alle puolet taloyhtiöistä ilmoitti, että kiinteistönpidon työvälineet eivät ole käytettävissä verkossa. Sama määrä yhtiöistä ilmoitti käyttävänsä osittain verkkopohjaisia työvälineitä. Täysin verkkopohjaisilla työvälineillä toimi neljä prosenttia vastaajien edustamista yhtiöistä.

”Rakennus- ja kiinteistöalan digitalisoitumista vauhditetaan jatkossa muun muassa KIRA-DIGI-kärkihankkeen avulla. Digitalisaation avulla on mahdollista helpottaa kiinteistönpitoa merkittävästi”, Jari Virta kommentoi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kunnossapitotarveselvitys

23.6.2025

Voiko taloyhtiö joutua vastuuseen kunnossapitotarveselvityksen tiedoista?

Helsingin hovioikeuden tuomiossa käsiteltiin kunnossapitotarveselvityksessä annettujen tietojen merkitystä asuntokauppaan ja myyjän tiedonantovelvollisuuteen. Kunnossapitotarveselvitys ei sido yhtiökokousta, joka voi muuttaa suunnitelmia tarpeen mukaan.

Tilaajille

Kerrostaloja lähiömaisemassa Turun Hepokullassa.

19.6.2025

Hoitovastikkeet nousevat tänä vuonna maltillisesti

Taloyhtiöiden hoitovastikkeet ovat tänä vuonna nousseet kahta edellisvuotta maltillisemmin, ilmenee Kiinteistöliiton kyselystä. Kunta- ja kiinteistökohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Hoitovastike on noussut kerrostaloissa keskimäärin 2,5 prosenttia ja rivitaloissa 3,5 prosenttia kuluvana vuonna.

2.10.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti on vaikeutunut – alueelliset erot suuria 

Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.

sähköinen osakekirja

18.2.2025

Liki neljännes asunto-osakkeista on jo muutettu sähköisiksi

Asunto-osakekirjojen siirtäminen sähköiseen muotoon on sujunut odotettua nopeammin. Koko Suomen asunto-osakkeista 488 000 eli noin 23 prosenttia on sähköisinä rekisterimerkintöinä, kertoo Maanmittauslaitos.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti