Aurinkolämpöä kannattaa ottaa talteen

Aurinkolämpöä voitaisiin käyttää hyödyksi nykyistä enemmän Suomessakin, sillä meillä saadaan auringonsäteilyä vuositasolla lähes yhtä paljon kuin Pohjois-Saksassa. Motiva on koonnut yhdessä alan toimijoiden kanssa laajan tietoaineiston aurinkolämmöstä.

”Aurinkolämpökeräimet yleistyvät varmasti aurinkosähköpaneeleiden vanavedessä”, vakuuttaa Motivan asiantuntija Sami Seuna.

Useimmiten aurinkolämpöä käytetään käyttöveden lämmitykseen ja myös tilojen esilämmitykseen. Aurinkolämmöllä on myös paljon muita mahdollisia käyttökohteita. Se sopii esimerkiksi hyvin leikkaamaan vesikiertoisten lämmitysjärjestelmien käyttökuluja. Sen avulla kannattaisi tehostaa maalämpöpumpun toimintaa lisälämmittämällä lämmönkeruupiiriä tai vaihtoehtoisesti varastoimalla aurinkolämpöä lämpökaivon kautta kallioperään.

Hyviä esimerkkejä tarvitaan

”Olemme koonneet esimerkkejä hyvistä aurinkolämmön toteutuksista Motivan aurinkolämpösivuille. Aurinkolämmön hyödyntäminen lämpöpumppujen hyötysuhteen parantamisessa ja aurinkolämmön varastointi ovat vielä suurelta osin pioneerien toteutuksien varassa. Kunhan niiden kaupalliset sovellukset lisääntyvät markkinoilla, ne varmasti lisäävät aurinkolämmön kysyntää.”

Verkkosivustolla käsitellään myös aurinkolämmön passiivista hyödyntämistä, jolloin käytössä ei ole varsinaisia lämpökeräimiä. ”Passiiviseenkin aurinkolämmön hyödyntämiseen on olemassa hyviä suunnitteluratkaisuja, joissa on otettu huomioon keskikesän liiallinen lämpö. Niistäkin on nyt koottu tietoa sivuillemme”, Seuna mainostaa.

Motivan aurinkolämpösivuston tietoaineiston toteutus onnistui Energiaviraston, työ- ja elinkeinoministeriön ja yritysten tuen sekä laajan asiantuntijajoukon avulla.

Asiantuntijaorganisaatiot aurinkolämpöaineiston taustalla

Aurinkoteknillinen yhdistys ry, Energiateollisuus ry, Energiavirasto, Green Building Council Finland, Greenes Oy, Helen Oy, Jodat Ympäristöenergia Oy, Lämmitysenergiayhdistys ry, Omakotiliitto ry, Onninen Oy, Ruukki Construction Ltd, Sundial Finland Oy, Savo-Solar Oy, Tekes, työ- ja elinkeinoministeriö ja Öljyalan Palvelukeskus Oy.

Hankkeen rahoittajat

Energiavirasto, työ- ja elinkeinoministeriö, Helen Oy, Onninen Oy, Ruukki Construction Ltd, Savo-Solar Oy ja Öljyalan Palvelukeskus Oy.

Lue lisää

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

lämmön talteenotto

14.3.2025

Poistoilman lämpö kannattaa ottaa talteen ja käyttää rakennuksen lämmitykseen

Vanhoissa asuinkerrostaloissa on koneellinen poistoilmanvaihto, jonka kautta hukataan jopa 40 prosenttia rakennuksen lämpöenergiasta. Poistoilmassa oleva energia on kuitenkin mahdollista ottaa talteen ja käyttää hyväksi rakennuksen lämmityksessä.

aurinkoenergia ja lämmön talteenotto

27.3.2025

Lausteenkulma investoi aurinkoenergiaan ja lämmön talteenottoon

Monessa taloyhtiössä mietitään kustannustehokkaampia ja vähäpäästöisempiä energiaratkaisuja. Turun Lausteella ryhdyttiin tuumasta toimeen, ja nyt osa lämmön talteenottojärjestelmän tarvitsemasta sähköstä kerätään taivaalta.

16.10.2025

Porilaisessa taloyhtiössä lämpö otetaan talteen poistoilmasta, auringosta ja jätevedestä

As Oy Rojohoppessa tehtiin energiaremontti, joka laski merkittävästi vanhan kiinteistön kaukolämmön kulutusta. Monien toimenpiteiden joukossa on myös harvinainen tapaus: lämmöntalteenotto jätevedestä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

ilmanvaihto energiansäästö

10.1.2025

Ilmanvaihdon ylläpidolla voi säästää energiaa

Kerrostalojen koneellisten ilmanvaihtojärjestelmien huoltoon, ylläpitoon ja toiminnan seuraamiseen ei usein kiinnitetä minkäänlaista huomiota. Niistä voi kuitenkin saada energiansäästöä säännöllisillä huoltotoimilla tai uusimalla koko järjestelmä. As Oy Joensuun Sinipossut uusi ilmanvaihdon lämmitysremontin yhteydessä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti