Tilaajavastuulain uudistus vesittää harmaan talouden torjuntatoimia rakennusalalla

Rakennusteollisuus RT yhtyy Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteessaan antamaan kritiikkiin, joka kohdistuu eduskunnan käsittelyssä olevaan tilaajavastuulain muutosesitykseen.

”Olemme useaan kertaan tuoneet selvästi esiin kantamme, että tilaajavastuulain uudistus on menossa metsään. On hämmästyttävää, jos joku vielä kuvittelee, että uudistus vie eteenpäin harmaan talouden torjuntaa”, Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari toteaa.

”Uudistus ei tarjoa rakennusalalle mitään lisäkeinoja, sillä alalla on jo aiemminkin ollut käytössä korotetut laiminlyöntimaksut. Sen sijaan uudistus pakottaa ottamaan takapakkia. Lakiesityksessä käytännössä hyväksytään 10 000 euron ja sitä pienemmät verovelat, kun nykyään pienistäkin veroveloista on edellytetty neuvoteltavan verottajan kanssa maksusuunnitelma. Laki on siis tähän saakka ohjannut verovelalliset verottajan vierihoitoon. Nyt tästä ollaan luopumassa”, Tapio Kari sanoo.

Rakennusalalla muutoksen vaikutus korostuu, koska siellä harmaan talouden tekijät ovat piiloutuneet urakkaketjun loppupäässä oleviin pieniin yrityksiin.

Tapio Karin mukaan lakiesityksessä on vielä suurempi moka rakennusalan kannalta se, että tilaajavastuulaki ei enää edellytä tilaajan tarkistavan työmaalle kesken urakan tulevilta ulkomaisilta lähetetyiltä työntekijöiltä todistusta voimassa olevasta eläke- ja tapaturmavakuutuksesta.

”Esimerkiksi tapaturman sattuessa meidän vakuutusjärjestelmämme korvaa jatkossa vahinkoja ilman, että vastaavia vakuutusmaksuja olisi maksanut kukaan. Tällä hetkellä tilaajavastuulain mukaan tilaajan on tarkastettava kaikkien lähetettyjen työntekijöiden todistukset riippumatta siitä, milloin työ on aloitettu. Muutos antaa väärinkäyttäjille mahdollisuuden ilman kiinnijäämisriskiä pelata vakuutusmaksuilla ja saavuttaa merkittävää kilpailuetua epärehellisin keinoin. Tästä kärsii rehellinen suomalainen yrittäjä ja yritys”, Tapio Kari painottaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

14.3.2025

Kaupallinen yhteistyö

Vastuu Group luo luottamusta ja helpottaa hankintoja

Uudistunut Luotettava Kumppani -palvelu tuo yrityksen tiedot entistä läpinäkyvämmin esille. Palvelussa on tilaajavastuutietojen lisäksi tiedot vastuuhenkilöistä, vastuullisuudesta, pakotteista ja taloudellisesta tilanteesta.

Vastuu Group

taloyhtiön talousvaikeudet

22.5.2025

Tiukka kulukuri ja uusi hallitus käänsivät taloyhtiön talouden suunnan – ”Konkurssi ei ollut kaukana”

Vitsit ovat vähissä, kun taloyhtiöllä ei ole muuta kuin velkaa. Uusi hallitus sai vedettyä kemijärveläisen yhtiön suosta reilussa vuodessa. Puheenjohtaja Satu Karjalainen valittiin valtakunnallisesti vuoden hallituksen puheenjohtajaksi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Luotettava kumppani

24.10.2024

Kaupallinen yhteistyö

Luotettava kumppani löytyy Vastuu Groupin avulla

Vastuu Group tarjoaa yrityksille sujuvan ja edullisen tavan löytää vastuullisia yhteistyökumppaneita ja osoittaa täyttävänsä tilaajavastuulain vaatimukset. Vastuu Groupin Luotettava Kumppani -palvelun avulla yritykset saavat tilaajavastuutietonsa maksutta kaikkien nähtäville.

Vastuu Group

hyvä yhteistyö

27.9.2024

Taloyhtiön talous saatiin kuntoon hyvällä yhteistyöllä

Vaasalainen As Oy Pankkiporsas selvitti tiensä ulos huonosta taloustilanteesta ja paransi asumisviihtyvyyttään lukuisilla pienillä hankkeilla. Tämä onnistui hallituksen puheenjohtajan ja isännöitsijän hyvän yhteistyön ansiosta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti