Ympäristömerkitty rakentaminen kasvussa – laatuongelmat kuriin

Kaksi vuotta sitten Suomessa ei ollut yhtään Joutsenmerkittyä taloa tai päiväkotia. Nyt on ja lisää rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla. Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki julkistaa loppuvuodesta myös kriteerit korjausrakentamiselle. Tavoitteena on laadukas uudisrakentaminen ja korjausrakentaminen.

ROTI-raportin 2017* mukaan rakennetun omaisuuden tila on Suomessa valtaosin tyydyttävä. Rakentamisprosessin ja sen lopputuotteen laadussa on kuitenkin edelleen puutteita. Julkisuudessa esillä ovat olleet varsinkin kosteus- ja homevauriot sekä sisäilman sisältämät muut epäpuhtaudet, jotka synnyttävät sisäympäristöongelmia ja terveyshaittoja. Arvioiden mukaan jopa viidennes julkisista palvelurakennuksista on vaurioitunut merkittävästi. Näissä tiloissa oleskelee päivittäin jopa puoli miljoonaa lasta, vanhusta ja työikäistä aikuista.

-Joutsenmerkitty rakennus täyttää tiukat ympäristö- ja terveysvaatimukset. Rakennus on energiatehokas, sen sisäilma on hyvä, se ei sisällä vaarallisia kemikaaleja, rakennusmateriaalit ovat turvallisia, puutavara tulee kestävästi hoidetuista metsistä ja rakennusprosessi on laadukas, luettelee Joutsenmerkin kriteeripäällikkö Karin Bergbom Joutsenmerkityn rakentamisen etuja.

Joutsenmerkki voidaan myöntää pientaloille, kerrostaloille, koulu-  ja päiväkotirakennuksille, kesämökeille tai vapaa-ajan asunnoille sekä asuintaloiksi luokiteltaville palvelutaloille.

Lukuisia hankkeita viritteillä

Ruotsissa Joutsenmerkitty rakentaminen on hurjassa kasvussa, Suomi seuraa nyt perässä.

Järvenpäästä löytyy Suomen ensimmäinen, Järvenpään Mestariasuntojen rakentama Joutsenmerkitty kerrostalo. Hyvinkäälle valmistui elokuussa Suomen ensimmäinen Joutsenmerkitty päiväkoti, jonka rakensi Teijo-Talot.

NCC Buildingilla ja VAV Asunnoilla on käynnissä suuri, reilun 120 vuokra-asunnon hanke Vantaan Hakunilassa. Uuden, ympäristöystävällisen kerrostalon on määrä valmistua keväällä 2018.

Teijo-Talot rakentaa Merikratokselle Kaarinaan Joutsenmerkkiä tavoittelevaa pienryhmäkotia, joka valmistuu loppuvuodesta 2017. Kyseessä on Pohjoismaiden ensimmäinen pienryhmäkoti, jossa Joutsenmerkitty asuinympäristö tukee traumataustaisten lasten ja nuorten kuntoutusta.

Lisäksi Kaarinaan ja Tampereelle nousee HEVI kivitalojen rakentamat omakotitalot ja Lokalahdelle rakennetaan vapaa-ajanasuntoa. Lukuisia muita hankkeita on viritteillä.

*Rakennetun omaisuuden tila ROTI -raportti on joka toinen vuosi tehtävä asiantuntija-arvio rakennetun omaisuuden tilasta. Se tarjoaa puolueetonta tietoa ja näkemyksiä niin asiantuntijoille, päätöksentekijöille kuin kansalaisillekin. Vuonna 2017 julkaistu ROTI-raportti on järjestyksessään kuudes. Se perustuu liki 160 asiantuntijan näkemyksiin rakennetun ympäristön nykytilasta ja lähitulevaisuudesta. Lisäksi lähteinä ja taustamateriaalina raportissa on käytetty yli 70 selvitystä, tutkimusta, raporttia ja tilastoa. Tutustu raporttiin: roti.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

julkisivukorjaus

9.4.2025

RT: Rakentaminen kääntyy varovaiseen kasvuun

Rakennustuotanto mataa historiallisen alhaisella tasolla, mutta rakennusinvestoinnit eivät enää supistu. Tämän vuoden ennuste kaikille rakentamisen lajeille on positiivinen, arvioi Rakennusteollisuus RT. Kasvu kuitenkin käynnistyy varovaisesti ja suuressa epävarmuudessa.

24.3.2026

Rakennusteollisuus: Asuinrakentamisen lasku jatkuu ensi vuoteen asti 

Asuntorakentamisen aloitusmäärät laskevat tänä vuonna edelleen, ennustaa Rakennusteollisuus RT suhdannekatsauksessaan. Asuntoaloitukset ovat historiallisen alhaalla, 1950-luvun tasolla. Kasvua ei ole näkyvissä ensi vuonnakaan.

asuinrakentaminen kasvaa

4.3.2026

Ennuste: Asuinrakentaminen kasvaa tänä vuonna hitaasti

Rakentamisella on edellytyksiä kääntyä tänä vuonna pieneen kasvuun, mutta asuinrakentamisen kehitys jää heikoksi, selviää kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin suhdannekatsauksesta. Monissa kaupungeissa on ylitarjontaa asunnoista.

ryhmärakentaminen

3.6.2025

Ryhmärakentamisella turvallista ja yhteisöllistä asumista loppuiäksi

Ryhmärakentaminen tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle grynderirakentamiselle. Turussa neljä pariskuntaa löi hynttyyt yhteen ja lähti toteuttamaan toimivaa, turvallista ja energiatehokasta rivitaloyhtiötä omien toiveiden mukaisesti.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti