Tyypillinen suomalainen yksityinen vuokranantaja on yli 60-vuotias piensijoittaja, joka omistaa yksi tai kaksi asuntoa. Nuoremmissa ikäluokissa on kuitenkin nousemassa uusi vuokranantajien sukupolvi, joka suhtautuu vuokranantajatoimintaan yhä tavoitteellisemmin. Nuoremmat vuokranantajat tavoittelevat korkeampaa tuottoa ja panostavat myös asiakassuhteen vaalimiseen.
Tiedot käyvät ilmi Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja2016-kyselystä, johon vastasi yli 3000 yksityistä vuokranantajaa. Kyselyn mukaan nuoremmat, alle 40-vuotiaat vuokranantajat ovat selvästi ensisijaisesti asuntosijoittajia, joilla on muuta sijoitusvarallisuutta vain vähän.
”Suomi on asuntosäästäjien maa. Asuntosijoittamista pidetään turvallisena ja varmatuottoisena sijoituskohteena. Nuoret näyttävät heränneen tähän mahdollisuuteen ja sijoittavan jo suhteellisen pieniäkin säästöjä suoraan asuntoihin. Pitkäjänteinen sijoitustoiminta on myös kyselyn mukaan avain vaurastumiseen”, sanoo Suomen Vuokranantajien asiantuntija Tuomas Viljamaa.
Nuoret etsivät parempaa kannattavuutta ja käyttävät vähemmän välittäjiä
Nuorten vuokranantajien tavoitteellisuus näkyy paremman kannattavuuden hakemisena. Nuoremmilla vuokranantajilla bruttovuokratuotto on yleisimmin 5-7 prosentin välillä ja vanhemmilla vuokranantajilla bruttovuokratuotto on 3-5 prosentin välillä.
”Nuoremmat vuokranantajat kiinnittävät toiminnan kannattavuuteen aiempaa enemmän huomiota. Kannattavuus muodostuu tuoton lisäksi myös pitkäjänteisestä ja hyvästä asiakassuhteen hoidosta. Tämän nuoret vuokranantajat ymmärtävät käsityksemme mukaan hyvin”, sanoo Viljamaa.
Nuoremmat vuokranantajat käyttävät myös asuntovälittäjää huomattavasti vanhempia asuntosijoittajia vähemmän. Alle 40-vuotiaista vain 10 prosenttia käyttää säännöllisesti vuokravälittäjää, kun yli 60-vuotiaista lähes kolmannes käyttää välittäjää.
”Sosiaalinen media ja hyvin palvelevat vuokravälityssivustot ovat varmasti vähentäneet välittäjien käyttöä, koska somen käyttäminen on nuoremmille luontevampaa kuin vanhemmille vuokranantajille”, Viljamaa kertoo.
Huolimatta nuorempien vuokranantajien tavoitteellisuudesta, vuokraustoiminnan mittakaava on kuitenkin edelleen maltillinen. Asuntojen määrä on melko pieni kaikilla kyselyyn vastanneilla yksityisillä vuokranantajilla kaikissa ikäluokissa: valtaosa yksityisistä vuokranantajista vuokraa 1-2 asuntoa.
”Asuntosijoittamisen ammattimaisuus ja tuotto-odotukset ovat nuoremmilla vuokranantajilla hieman korkeammat kuin vanhemmissa ikäluokissa. Kyselyn pohjalta voi väittää, että Suomessa on kasvamassa uusi asuntosijoittajien sukupolvi, joka suhtautuu asuntosäästämiseen entistä kunnianhimoisemmin”, pohtii Viljamaa.
Työttömyyden kasvu huolettaa yksityisiä vuokranantajia
Kyselyn mukaan nuoremmat vuokranantajat ovat huolissaan talouden tilanteesta, työttömyyden kasvusta ja verotuksen kiristymisestä. Myös vanhemmat vuokranantajat yhtyvät näihin näkemyksiin. Yksityisten vuokranantajien on entistä haastavampi löytää hyviä kohteita.
”Asumistuen leikkaaminen ei näytä erityisen paljon huolettavan yksityisiä vuokranantajia. Asuntorahastot ovat tulleet ryminällä vuokra-asuntomarkkinoille ja lisänneet kilpailua hyvistä vuokralaisista. Näyttää siltä, että yksityiset vuokranantajat joustavat eniten markkinassa hyvän vuokralaisen saamiseksi”, analysoi Viljamaa.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään